Kaksplus.fi

MENU

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Blogi nyt uudessa osoitteessa!




Hei,


blogini on muuttanut osoitteeseen https://blogit.kaksplus.fi/ylipyykkivuorten/ Automaattinen siirto ei vielä toimi, mutta pian pitäisi. Tallenna siis uusi osoite talteen. Nähdään Kaksplussan sivuilla!

Terveisin Hanna ja pikkuapinat. Kuva vuodelta 2013.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

300 kävijän blogista portaaliblogiksi


Pohdin monen vuoden ajan blogin avaamista. Erityisesti äitiyslomilla ja hoitovapailla kaipasin kirjoittamista, mutta en kuitenkaan uskaltanut avata blogia. Minua jarruttivat kolme asiaa: ajattelin, että ketään ei kiinnosta minun elämäni, perheemme yksityisyyden varjelu mietitytti enkä keksinyt, mistä edes olisin kirjoittanut. Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat kuitenkin niin iso osa minua, että ajatus ei jättänyt minua rauhaan.

Keskellä kiireisintä arkea ja rankinta elämänvaihetta Aava sairastui. Meillä oli 2-vuotias, 7-vuotias ja 10-vuotias lapsi. Mies oli jatko-opinnoissa kaukana ja pääsi kotiin vain viikonlopuiksi. Minulla oli uusi työ yliopiston tiedottajana. Puolentoista vuoden oireilun jälkeen löytyi keliakia, mikä oli helpotus. (Lue tästä postaus Aavan keliakia).

Kun diagnoosista oli kulunut hetki, Keliakialiitto ilmoitti etsivänsä bloggaajia Suunta-verkkopalvelunsa lapsiperheblogiin. Tiesin heti, että se olisi minun juttuni. Oikein pursusin intoa, raivoa, surua ja iloa diagnoosin saamisen vaikeudesta, arjen sujumisesta sekä siitä, että saisin kertoa, mitä tarkoittaa, kun lapsella on keliakia. Hain bloggaajaksi ja pääsin! Keliakialiiton Arjen murusia -blogi avattiin huhtikuussa 2015.


Aloin kirjoittaa suurella innolla. Yhtäkkiä huomasin, että minä julkaisin suurimman osan ryhmäblogin teksteistä. Minua alkoi taas kiehtoa ajatus omasta blogista, jossa voisin kirjoittaa myös naiseudesta, ruuhkavuosista ja lapsiperheen arjesta huumorinkin näkökulmasta.

Heinäkuussa 2015 rohkaistuin ja avasin Vuodatus-nimiseen blogipohjaan blogini nimeltä Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen Kaija Koon Supernaiset-biisin mukaan. Olin vielä aika arka kirjoittamaan enkä oikeastaan tiennyt bloggaamisesta vielä mitään. Olin onnellinen siitä, että minulla oli 300 yksilöllistä kävijää kuussa. Avasin blogilleni Facebook-sivut ja aloin opetella bloggaamisen saloja. Että oikein 300 luki tekstejäni ja Facebook-sivulla oli 100 tykkääjää, se tuntui hurjalta.


Kävijämääräni nousivat nopeasti. Ensin kuukaudessa oli 2000 yksilöllistä kävijää, sitten jo 5000. Tammikuussa 2016 pääsin mukaan Kaksplussan blogiverkostoon, mistä olin todella, todella onnellinen! Blogini muutti Bloggeriin. Tutustuin mielettömän upeaan naisjoukkoon, verkostobloggaajiin, jotka alkoivat ystävällisesti opettaa minulle kaiken, mitä tiesivät bloggaamisesta. WhatsApp-ryhmässämme opin heiltä paljon blogin ulkoasun muokkaamisesta, valokuvien käsittelystä, kuvien koosta ja hyvän blogitekstin sisällöstä. He neuvoivat, miten blogiin saa Facebookin tykkäysnappulan, kuinka usein kannattaa blogata ja miten tehdään yhteistöitä.

En olisi uskonut, miten paljon tsemppiä, kannustusta ja ystävyyttä voi saada muilta bloggaajilta. Se tuli minulle ihan yllätyksenä, kirjoittamisen iloisena lisämausteena! En arvannut etukäteen, miten ryhmässä iloitaan, jos joku kirjottaa erityisen hyvän tekstin, saa hyvän yhteistyön tai saa postaukselleen paljon lukijoita. Se tuntuu tosi hienolta!

Tämä ja yllä oleva kuva Valokuvauspalvelu Markku Rintala Tampere.

Kevään aikana opin koko ajan lisää. Kesän ja syksyn aikana aloin kirjoittaa monipuolisemmin ja useammin. Syksyllä 2016 päätin lyhentää blogini nimestä pois läpi lasikattojen -osan. Aloin saada lisää seuraajia sekä Facebookiin että blogini Instagram-tilille @hanna.ylipyykkivuorten.

Joinain kuukausina yksilölliset kävijämäärät hyppäsivät jopa muutamaan kymmeneentuhanteen kävijään, kuten esimerkiksi silloin, kun MTV uutiset jakoi postaukseni pelleistä (lue tästä), kun Yle kirjoitti lapsen tubettamisesta kertovasta postauksestani uutisen (lue tästä) ja kun kirjoitin työssäkäyvän arki-iltojen lyhyydestä ja kodin siistinä pitämisen vinkeistä. Tämä kaikki hämmensi, yllätti ja ilahdutti.

Kiitos, kiitos!


Blogi ei menesty ilman kovaa työtä, mutta vaikka kuinka istuisi kymmeniä tunteja koneen ääressä, se ei yksin riitä. Blogi ei menesty, jos kukaan ei seuraa, lue eikä kommentoi. Kiitos, että te olette siellä! Kiitos, että teette mahdolliseksi elämäni hienoimman harrastuksen!

Keskiviikkona 5.4.2017 blogini siirtyy osaksi Kaksplussan portaalia. Reilussa puolessatoista vuodessa saavutin unelmani, jonka toteutumiseen en uskaltanut uskoa. Kiitos te siellä, että teitte unelmastani totta! Kiitos Otavamedia ja Kaksplus, että uskotte minuun!

Blogiportaali tarkoittaa lyhyesti sitä, että bloggaaja on työsuhteessa portaalin ylläpitäjään ja kirjoittaa blogiaan tietyn sopimuksen mukaisesti.

Uusi osoite


Viimeistään torstaina blogini löytyy osoitteesta http://blogit.kaksplus.fi/ylipyykkivuorten/.  Blogi siirtyy vanhasta osoitteesta automaattisesti uuteen, joten löydät kyllä perille! Samalla näet blogini kolmannen ulkoasun ja kolmannen blogipohjan, kun blogini siirtyy WordPressiin.

 

Nähdään uudessa osoitteessa ja uudessa ulkoasussa!



keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Ei yhtään lunta! Kevät!


Meillä ei ole ollut enää muutamaan viikkoon yhtään lunta. Kun haen Aavan päiväkodista, hän istuu keskellä hiekkakasaa ja piirtelee kepillä maahan karttoja, rakentaa hiekkalinnakaupunkia tai tekee hiekkaan puroja kohti viemäreitä. Hän on niin täynnä hiekkaa, että tarvittaisi painepesuri tytön puhdistamiseen. Onnellinen hiekkakakkumestari!

Aamuisin on vielä jopa 10 astetta pakkasta, mutta päivällä saattaa olla sama plussaa. Toistaiseksi Aava on ollut hoidossa vielä talvivaatteissa, koska hän palelee helposti ja haluaa vielä pitää niitä, että ei tule kylmä. Tuleepa ainakin Kuomat käytettyä ihan kokonaan loppuun, kun niille ei uutta käyttäjääkään ole.



Hämmästyn joka kerta, kun joku Facebook-kaveri päivittää kuvia lumitöistä tai hiihdosta. Herranen aika, täydet hanget vielä! On tämä Suomi pitkä maa. Toisaalta se tässä tuntuukin erityisesti hassulta, että alle kahden tunnin automatkan päässä Jyväskylässä on täydet hanget, ja täällä jo haravoidaan. Nyt tämä asetelma on ihan jees, mutta esimerkiksi uudenvuoden aaton täysin lumeton, kurainen maa oli kyllä tosi surullinen näky. Ei ihme, jos esimerkiksi lasten hiihto- ja luistelutaidoissa on alueellisia eroja.

Muutimme elokuussa kotiimme, jossa on iso puutarha. Joka kulmalla ja kulmien välissä on istutuksia ja pensaita. Puutarhanhoito, kukat, pensaat ja puut ovat täysin mukavuusalueeni ja tietämykseni ulkopuolella, mutta olen päättänyt yrittää opetella hoitamaan niitä. A:kaan ei tiedä aiheesta sen enempää, mutta yritämme yhdessä. Olen jotenkin alkanut nyt tässä lähestyvän täyden kympin kriisissäni uskottelemaan itselleni, että pystyn oppimaan mitä vain, kun vain otan asioista selvää. Toistaiseksi on mennyt ihan hyvin tämän asenteen kanssa: olen muun muassa oppinut töissä taittamista InDesignilla, mitä en ole koskaan ennen työssäni joutunut edes kokeilemaan.

Olen yrittänyt nyt vähän leikellä pensaista kuolleita oksia ja vanhoja kukintoja pois. Maa on vielä paikoitellen vähän jäässä, joten ei pysty vielä täysillä haravoimaan. Työtä kuitenkin riittää, vaikka jäätä onkin vielä. Aikamoinen savotta tuo piha on, mutta yritämme löytää jonkinlaisen keskitien sen hoitamisessa.



Meillä on pihassa myös leikkimökki ja huvimaja, joiden sisustamisesta haaveilen kesälle. Olemme kuitenkin luvanneet lapsille trampoliinin, ja meille tulee pian energiaremontti, joten katsotaan, mihin aika, energia ja rahat riittävät.

Lähiaikoina pitäisi huoltaa pyöriä ja tarkistaa vielä kaikkien kenkien ja välikausiasujen tilanne. Nyt jaksaa taas paljon paremmin ulkoilla ja samalla taas tehdä sisälläkin kaikkia sisustus- ja siivousprojekteja, kun niin mahtava aurinko tulee sisään ikkunoista. Hyvin pääsee valo kaikkien sormenjälkienkin läpi...



Viikot tuntuvat menevän nyt tosi nopeasti, melkein koko ajan tuntuu olevan torstai tai perjantai. Se on tietysti kiva. Viikonloppuna matkustan jälleen Helsinkiin. On jotenkin tosi ihanaa, että lapset ovat niin isoja, että pystyy hyvillä mielin lähteä ystävän kanssa reissuun. Yllättävän paljon onkin ollut nyt näitä reissuja, joista saa niin paljon virtaa, iloa ja voimia arkeen! Tällä kertaa lähden Aavan kummitädin kanssa Helsinkiin katsomaan Tavastialle Roope Salmisen ja Koirien keikkaa. Niin siistiä!

Onko teillä vielä lunta? Joko teillä haravoidaan vai hiihdetäänkö vielä?

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Muksutreffit Naurusaaressa: naurua ja vauhtia!

Yli pyykkivuorten, Kaksplusblogit, äitiblogi, Naurusaari, blogitapaaminen, muksutreffit

Lauantaina koitti kauan odotettu päivä, kun minä ja Aava pääsimme Kaksplussan verkostobloggaajien ja heidän lastensa muksutreffeille! Treffipaikaksemme ja yhteistyökumppaniksemme saimme Vantaan Flamingossa sijaitsevan sisäseikkailupuisto Naurusaaren, jonne ajelimme aamupäivällä. Mukaamme lähtivät myös Matilda ja hänen ystävänsä, jotka tosin vaihtoivat leikkimisen Jumbossa shoppailuun ja ravintolassa syömiseen.

Muksutreffeille osallistui yli 20 bloggaajaa. Heistä lähes kaikki ovat tämän reilun vuoden aikana, minkä olen verkostossa ollut, tulleet jo tosi tutuiksi ja läheisiksikin. Lapset tapasimme ensimmäistä kertaa, mutta tuntui, kun olisin tavannut heidät usein ennenkin. Koko Naurusaari oli täynnä tuttuja pieniä kasvoja, joiden arkea olen seuraillut jo kauan.





Yli pyykkivuorten, Kaksplusblogit, äitiblogi, Naurusaari, blogitapaaminen, muksutreffit

Naurusaari tarjosi meille tilat sekä syötävää. Pienet sormet napsivat kasvistikkuja, nakkeja, kalapuikkoja, popcorneja ja karkkeja ja äidit vaihtoivat pari sanaa kahvikupillisen ja lasten perässä juoksemisen lomassa.

Oli kyllä ihan huippua tavata kaikkia. Bloggaamisen yksi parhaista asioista onkin juuri nämä tapaamiset, joita on yleensä joku neljä vuodessa. On hauskaa saada kuulua näin mahtavaan porukkaan!

Yli pyykkivuorten, Kaksplusblogit, äitiblogi, Naurusaari, vimmacompany, blogitapaaminen, muksutreffit

Yli pyykkivuorten, Kaksplusblogit, äitiblogi, vimmacompany, Naurusaari, blogitapaaminen, muksutreffit

Naurusaaressa riitti touhua kaikille konttaajista vauhdikkaampiinkin menijöihin. Aava kiipeili katon rajassa kulkevissa putkistoissa niin lujaa, että en meinannut kestää perässä, kun välillä yritin. Pupu vain lensi mukana hänen juostessaan paikasta toiseen.

Jotenkin vinkeä tunne tietää paljon ihmisistä, joita ei ole koskaan ennen tavannut tai on tavannut vain kerran-pari kertaa. Aika hauskaa, että on heti puheenaihe, josta voi jutella, kun on lukenut bloggaajan blogista vaikkapa hänen ulkomaanmatkastaan, lapsen sairaudesta tai hänen opiskelustaan.

Saimme kerättyä osan porukasta yhteiskuvaan. Valitettavasti minun kamerani oli ainoa, jolla kuvat otettiin ja valitettavasti kuvat ottanut ohilkulkija ei ihan tarkkoja kuvia saanut... No, mutta samassa kuvassa kuitenkin olemme. Kuinka monta bloggaajaa tunnistat?

Yli pyykkivuorten, Kaksplusblogit, äitiblogi, Naurusaari, blogitapaaminen, muksutreffit

muksutreffit, kaksplus, kaksplusblogit, blogiverkosto, blogitapaaminen, äitibloggaaja, yli pyykkivuorten

muksutreffit, kaksplus, kaksplusblogit, blogiverkosto, blogitapaaminen, äitibloggaaja, yli pyykkivuorten

Putkistoissa oli huima meno. Yritin saada muksuja poseeraamaan, mutta näin vain kantapäät ja liehuvat letit, kun pikkutyypit juoksivat pitkin putkia. Päät märkinä kaikilla, joten kivaa näytti olevan!

muksutreffit, kaksplus, kaksplusblogit, vimma, vimmacompany, blogiverkosto, blogitapaaminen, äitibloggaaja, yli pyykkivuorten

muksutreffit, kaksplus, kaksplusblogit, blogiverkosto, Nosh, Noshsuomi, blogitapaaminen, äitibloggaaja, yli pyykkivuorten

muksutreffit, kaksplus, kaksplusblogit, vimma, vimmacompany, letit, blogiverkosto, blogitapaaminen, äitibloggaaja, yli pyykkivuorten, vimmacompany

Juoksimme siis lasten perässä, ihastelimme blogeissa odotettujen ja heidän syntymäänsä jännitettyjen vauvojen ja taaperoiden hurjaa kasvua, kävimme välillä tankkaamassa ruokaa ja mehua ja juttelimme ja valokuvasimme. Aika moni tosin jätti kameran suosiolla syrjään, kun pienimpien perässä sai ihan tosissaan juosta. Innokkaimmilta pikkuisilta pääsi kova parku siinä vaiheessa, kun piti lähteä kotimatkalle...

Yksi bloggaamisen hauskuus on saada testaukseen yhteistyökumppaneilta tuotteita. Tästäkin tapaamisesta lähti mukaan kotiin kassillinen kaikkea ihanaa. Aika paljon saimme myös vauvatavaraa. Osaa tuotteista pääsevät testaamaan meidän lähipiirin pikkuiset, mutta joitakin taidan laittaa myöhemmin arvottavaksi blogin Instagram-tilille @hanna.ylipyykkivuorten. Pysykää kuulolla! 

muksutreffit, kaksplus, kaksplusblogit, blogiverkosto, blogitapaaminen, äitibloggaaja, yli pyykkivuorten, 10plussan äiti



Oot niin ihana -neuvolakorttikotelon päätin ottaa Aavalle käyttöön, vaikka neuvola-aika on pian ohi. Jääpä ihana muisto! Olen monesti pohtinut, että tilaisinko Oot niin ihana -vauvakirjan Aavalle, mutta en taida enää, kun hän on jo niin iso. Ehkä tilaan sen sitten lahjaksi jollekin muulle.

Erityisesti ihastuin Pikkunorsun kortteihin, joista kaksi tulee meidän keittiöön, kun saan yhden sisustusprojektini valmiiksi. Näytän sen sitten teille! Toinen ilahduttava juttu oli Lushin tuotteet, joihin ihastuin hirmuisesti viime kevään blogitapaamisen jälkeen. Ehdottomasti kokeilun arvoinen tuotemerkki, suosittelen!

Tuo vaaleanpunainen Kiddow-lippis on kyllä syötävän ihana! Toivottavasti Aava suostuu pitämään sitä koko kevään ja kesän, heh. Kotona lapset tappelivat kaikista noista syötävistä herkuista, joita sitten maisteltiin porukalla. Ilahduttavasti oli gluteenittomiakin tuotteita mukana.

Minkä vauvatavaran toivoisit arvottavaksi?



Yhteistyössä mukana:



Lue myös

 



keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Tiedätkö, mikä on sinulle paras hiusten väri?

Meikki ja kampaus Noora Roimola. Kurkista Nooran sivut tästä.

Tiedätkö, mikä on sinulle paras hiusten väri? Onko sinulla aina sama väri, joka on sinulla luonnostaan tai jonka saat säännöllisesti takaisin värjäämällä juurikasvun? Ole onnellinen, jos on!

Minun hiukseni ovat väriltään tyypilliset suomalaiset maantienharmaat. Muuten niissä ei sitten ole mitään tyypillistä. Ne ovat paksut, voimakkaasti kihartuvat ja kuivat. Jos pidän ne pitkinä, ne leviävät ympärilleni kuin olisi kolme villapaitaa päällekkäin päällä. Jos pidän ne lyhyinä, nousevat ne pystyyn. Ne kihartuvat raivostuttavasti varsinkin kuumassa ja kosteassa. Pärjään elämässäni hienosti esimerkiksi ilman kahvia, mutta ilman suoristusrautaa en selviäisi hengissä.

En ole vielä tähän ikään mennessä ymmärtänyt, mikä on minulle hyvä hiusten väri. Voi veljet, olen yrittänyt saada siitä selvää. Nuoruuden shokkivihreästä, kirkkaan oranssista ja violetista olen kulkenut eteenpäin kohti vähän tavallisempia sävyjä. Olen vaihdellut väriä aikuisiälläkin parin vuoden välein. Olen ollut monta kertaa blondi, mutta aina blondikausien välissä minulla on ollut myös vaaleanruskeat, tummantuskeat, lähes mustat ja punaiset hiukset. 

Onneksi tätä hiusta riittää ja ne kasvavat nopeasti, joten ne kestävät mukanani, kun vaihtelen väriä epätoivoissani kuin prinsessavaiheessa elävä viisivuotias Elsan mekosta Tuhkimon kautta Lumikkiin.

Hetkellisessä mielenhäiriössä täytän koko postauksen omalla naamallani.


En vain tiedä, mikä olisi minulle paras sävy - ja mitä jaksaisin katsella. Tiedän, että en pysty enkä halua ojentaa kampaajalle joka toinen kuukausi yli sataa euroa. Kotivärjäämisen tiedän myös epäonnistuvan tässä päässä satavarmasti, kun kaksikaan purkkia ei riitä millään koko päähän enkä saa väriä tasaisesti. Olen kokeillut tähän ikään aika monta kertaa, sen voin kertoa.

Nyt taas tuijotan tätä pahasti yhtä aikaa keltaiseksi ja harmaaksi muuttuvaa päätä. Kai se on taas varattava aika kampaajalta. Tulen sieltä sitten hyvän värin ja hyvien tuotteiden kanssa, joita ilman en tietenkään pärjää, mutta tili kirkaisee. Mieskin kirkaisisi, mutta eihän summaa ole pakko kertoa miehelle, eihän?

Hevoskuva Veera Konsti.
Jos joku Tampereen seudulla toimiva kampaamoyritys näkee heti, mikä minulle sopisi, niin saa ottaa yhteyttä. Minä itse en vain enää tiedä. Mitä sinä ehdotat?

Olisiko se sittenkin vähän ruskeaan taittava? Vai kylmä vaalea? Hmmm...?


Tiedätkö, mikä on sinulle parhaiten sopiva väri? Onko se sinulla aina vai vaihteletko väriä? Miksi haluat olla juuri sen värinen? Kaipaatko vaihtelua?

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kymmenenvuotiaalle kelpaava välikausiasu - Mukana Travallen alekoodi!


Viikonloppuna oli kyllä ihan uskomattoman upea sää! Koska aurinko paistoi ja oli lämpöä kuusi astetta, vedimme päällemme välikausivaatteet lähtiessämme ulkoilemaan kotipihalle. Meillä ei ole luntakaan enää kuin siellä täällä. Aava ja Henrik halusivat kiivetä grillikatoksemme katolle. Koska katos on tosi matala, annoin heidän mennä sinne hetkeksi. Vau miten olikin sininen taivas muutamien pilvien keskellä ja kirkas auringonpaiste!

Talvikenkien ja toppavaatteiden vaihtaminen kevätkenkiin ja ohuisiin välikausivaatteisiin tuntuu kuin ihan oikeasti riisuisi talviturkin ja kaiken muunkin talven aikana kertyneen taakan harteiltaan. Joka kevät se sama kevyt, hulvaton ja vähän villi olo. Kevät! Aurinko! Lintujen laulu! Lätäköt! Leskenlehtien odottaminen! Joutsenet! Polkupyörät, hyppynarut ja jalkapallot!



Meillä lapset ovat hyvin tietoisia siitä, mitä haluavat pukea päälleen. Ehkä tarkin on Henrik, joka koko kymmenenvuotiaan varmuudellaan kokee tietävänsä, mikä on riittävän hyvä ja sopiva vaatetus hänelle tilanteessa kuin tilanteessa. Henrikin kanssa taistelenkin eniten siitä, että pitääkö olla takki ja ulkohousut, onko heijastimia ja onko joku vaate tarpeeksi siisti ja hyvä kyseiseen tilanteeseen. Hän tuntuu tietävän tarkasti, millaiset vaatteet hänelle kelpaavat.



Henrik rakastaa värejä, kuten oranssia, keltaista, punaista ja vihreää. Hänen huoneensakin väritys on valkea-ruskea-oranssi. Tilasin Henrikille hänen toiveestaan Travallen Remun oranssin toppatakin talveksi, ja hän onkin pitänyt sitä ihan joka päivä siitä asti.

Tänä keväänä Henrik yllätyksekseni ilmoitti, että hän haluaa kokonaan mustan välikausipuvun. Yritin kääntää hänen päätään, mutta ei, hän oli päättänyt, että hän haluaa juuri mustan, muu ei käy. Vaan mikäpäs siinä. Musta on mielestäni aina varma ja hyvä valinta. Musta välikausitakki on tyylikäs vaikka kauppareissullekin farkkujen kanssa - tai jopa niiden raitaverkkareiden kanssa, joita hän ei riisu ikinä...



Saimme Henrikille Travallen mustan takin ja mustat, suorat housut, ja hyvältä näyttää! Poikakin on tyytyväinen ja suostuu pukemaan ulkohousutkin, kun ne ovat sellaiset, joiden alle mahtuu verkkarit ja joista hän itse tykkää. 

Itse arvostan ulkovaatteissa erityisesti suuria, ommeltuja heijastimia. Kymmenenvuotiaan pojan menossa ei todellakaan kestä roikkuva heijastin mukana eikä heijastinliivi ole todellakaan pojan päällä ikinä... Aika helpottavaa tietää, että syksyn pimeillä koulumatkoilla on taatusti heijastimet mukana, kun ne on ommeltu takkiin kiinni. Ommellut heijastimet eivät ole mikään itsestäänselvyys kouluikäisten takeissa, joten arvostan Travallen tuotteissa myös tätä lasten turvallisuuden huomioimista.

Tuntuu, että värikkäitä vaatteita ei löydä pojille juuri mistään, joten siinäkin suhteessa Travalle on loistava. Tykkään siitä, että pojatkin käyttävät värejä. Ehkä ostan Henrikille jonkun värikkään toisen takin vielä kevääksi.

Olen käyttänyt Travallen vaatteita lapsilla jo Matildan vauvaiästä asti, koska ne ovat ihanan pehmeitä ja ohuita, pitävät hyvin vettä mutta kuivuvat nopeasti pesun jälkeen ja ovat lasten näköisiä. Tuotteiden hinta-laatusuhde on loistava. 




Myös Aavalla on käytössä Remun välikausiasu, josta myös tykkään. Aava valitsi pinkin kukkatakin itse, koska kuulemma "pinkit on parhaita ja kukat sopii tytöille". Onhan se niin. Sitten, kun kukallinen takki jää pieneksi, haluaisin tilata hänelle keltaisen. Musta ja keltainen on ihan älyttömän kiva yhdistelmä niin tytölle kuin pojallekin. Pohdin sitä yhdistelmää koko ajan myös kodin sisustukseen.




Meidän urheilullinen Henrik on niin laiha, että vaikka housuissa pituus on 140 tai 146 cm, mahtuu hänelle esimerkiksi shortsit kokoa 128 tai 130 cm. Travallella on myös huomioitu hyvin suomalaisten lasten koot. Esimerkiksi housuissa on kahta eri mitoitusta.



Yli pyykkivuorten -blogin lukijat saavat nyt 20 prosentin alennuksen 2.4. asti Travallen verkkokaupasta koodilla REMU17K. Kurkista valikoima tästä! 

Joko teillä on välikausiasut ostettu? Mikä Travallen Remun tuotteista sopisi parhaiten teille?


Postaus on toteutettu yhteistyössä Travallen kanssa.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Lapsen kauhea painajainen


Kello oli soinut juuri kuudelta, mutta en ollut jaksanut vielä nousta. Luin kännykästä kavereiden Facebook-päivityksiä peiton alla yhä makoillen, kun yläkerran portaista alkoi kuului pientä tepsuttamisääntä.

Aava kiipesi sänkyyni maailman rakkain Pupu kainalossaan (lue tästä, Pupu on perheenjäsen) ja mönki peittoni alle.

‒ Näin hyvää ja pahaa unta, hän kuiskasi terävästi. Työnsin kännykän tyynyni alle ja vedin tytön itseeni kiinni.

‒ Jäämies jahtasi vanhempia ja tappoi ne, hän kertoi ihan rauhallisella äänellä kuin olisi pohtinut, että lähdettäisikö ulkoilemaan metsään vai sittenkin leikkipuistoon.

‒ Se ei tiennyt, että mulla oli kahdet vanhemmat. Se tappoi ne toiset. Löysin sut ja "Matildan" (siskon oikea nimi) Kauppahallista. Matilda hämmästyi, kun mä löysin itse sinne! Se oli hyvä, kun mä löysin sut! Otit syliin! Ajettiin koko matka kotiin asti! Pupu oli mukana.

Unen kerrottuaan Aava kömpi peiton alta pois edelleen rauhallisena ja iloisena ja lähti sohvalle lukemaan sarjakuvia. Minä vilkaisin sänkymme viereistä paikkaa, josta työmatkalla oleva A puuttui.

En ollut joutunut nukkumaan ilman miesseuraa. Kesällä 11 vuotta täyttävä Henrik oli tullut yöllä A:n paikalle nukkumaan, kun olin luvannut illalla, että hän saa tulla, jos herää yöllä. Tyynyllä vaalean hiuspörrön vieressä oli ruskea unikoira, vastasyntyneenä saatu pehmolelu. Sitä en ehkä olisi saanut teille kertoa, mutta se on oleellinen osa tätä hetkeä, tätä arkea, tätä väsyttävien ruuhkavuosien ja samalla elämän onnellisimpien vuosien hetkeä. 

Sänky täynnä kylmiä varpaita, pehmoleluja, rakkautta ja hyviä ja pahoja unia.

He ovat vain hetken lainassa. 


Lue myös