Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Lapsen kauhea painajainen


Kello oli soinut juuri kuudelta, mutta en ollut jaksanut vielä nousta. Luin kännykästä kavereiden Facebook-päivityksiä peiton alla yhä makoillen, kun yläkerran portaista alkoi kuului pientä tepsuttamisääntä.

Aava kiipesi sänkyyni maailman rakkain Pupu kainalossaan (lue tästä, Pupu on perheenjäsen) ja mönki peittoni alle.

‒ Näin hyvää ja pahaa unta, hän kuiskasi terävästi. Työnsin kännykän tyynyni alle ja vedin tytön itseeni kiinni.

‒ Jäämies jahtasi vanhempia ja tappoi ne, hän kertoi ihan rauhallisella äänellä kuin olisi pohtinut, että lähdettäisikö ulkoilemaan metsään vai sittenkin leikkipuistoon.

‒ Se ei tiennyt, että mulla oli kahdet vanhemmat. Se tappoi ne toiset. Löysin sut ja "Matildan" (siskon oikea nimi) Kauppahallista. Matilda hämmästyi, kun mä löysin itse sinne! Se oli hyvä, kun mä löysin sut! Otit syliin! Ajettiin koko matka kotiin asti! Pupu oli mukana.

Unen kerrottuaan Aava kömpi peiton alta pois edelleen rauhallisena ja iloisena ja lähti sohvalle lukemaan sarjakuvia. Minä vilkaisin sänkymme viereistä paikkaa, josta työmatkalla oleva A puuttui.

En ollut joutunut nukkumaan ilman miesseuraa. Kesällä 11 vuotta täyttävä Henrik oli tullut yöllä A:n paikalle nukkumaan, kun olin luvannut illalla, että hän saa tulla, jos herää yöllä. Tyynyllä vaalean hiuspörrön vieressä oli ruskea unikoira, vastasyntyneenä saatu pehmolelu. Sitä en ehkä olisi saanut teille kertoa, mutta se on oleellinen osa tätä hetkeä, tätä arkea, tätä väsyttävien ruuhkavuosien ja samalla elämän onnellisimpien vuosien hetkeä. 

Sänky täynnä kylmiä varpaita, pehmoleluja, rakkautta ja hyviä ja pahoja unia.

He ovat vain hetken lainassa. 


Lue myös 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti