Kaksplus.fi

MENU

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Isovanhemmat asuvat liian kaukana

Jos jommat kummat perheemme isovanhemmat asuisivat lähellä, olisi elämä monella tavalla erilaista. Meillä on toiseen mummolaan 400 km:n matka ja toiseen mummolaan lähes sama, vain 30 km:ä vähemmän. Lue tästä postaus Isovanhemmat 400 km:n päässä.

Meillä ei ole koskaan ollut arjessa sellaista apua, että isovanhemmat hakisivat lapsen hoidosta, veisivät treeneihin tai uimahalliin, jäisivät sairaan lapsen kanssa kotiin tai kävisivät vaikka laittamassa meille ruuan uuniin. Hämmästyin todella paljon, kun kuulin kerran, että yksi perhe vei lapsensa mummolaan Prisma-reissun ajaksi. Se tuntui yksinkertaisesti erittäin kummalliselta.

Koska emme ole koskaan saaneet apua lastenhoitoon, emmekä ole sitä osanneet kaivatakaan. Olemme hyvä tiimi, ja tykkäämme olla yhdessä kotona. Kumpikaan meistä ei ole esimerkiksi politiikassa mukana, joten kummallakaan ei ole pitkiä kokouksia arki-iltaisin. Olemme aina selvinneet kahdestaan. Hätätilanteissa olemme kysyneet apua ystäviltä tai hankkineet maksullisen lapsenvahdin.

Meillä on kuitenkin se onni, että meillä on neljä nuorta ja hyvässä kunnossa olevaa isovanhempaa, jotka haluavat olla elämässämme läsnä. Lomilla heidän luonaan ja kesämökeillä saamme täysihoitoa, huolenpitoa, rakkautta ja seuraa. Se ei ole millään tavalla itsestäänselvyys. Olen siitä kiitollinen.

Vanhempani olivat juuri meillä talvilomallaan neljä päivää. He hoitivat Aavaa meidän ollessa töissä, tekivät ruokia, siivosivat, lukivat satuja, kuljettivat lapsia kouluun ja treeneihin ja istuivat kanssamme iltaa. Pääsimme myös elokuviin ihan kahdestaan! Olipa tosi kivaa! Ihanaa, että meillä on heidät!

Isovanhempien tulo: Riehumishetkiä ja satujenlukuhetkiä yhdessä isovanhempien kanssa ekana aamulla ja vikana illalla.

Lähellä ja kaukana asumisessa on muutamia eroja. Tässä joitain niistä. 

 

Tapaaminen arjessa


Jos asuisimme lähellä, voisimme pullia leivottuamme kutsua heidät iltateelle. Voisimme vapaana iltana piipahtaa kylässä. Isovanhemmat voisivat tulla kevätjuhliin ja sählymatseihin. Jokainen lapsista voisi yksin mennä isovanhempien luo yökylään. Voisimme tapaamisen jälkeen ajella kotiin nukkumaan. Tekisimme myös yhdessä aikuisten juttuja. Kävisin vanhempieni tai anoppini kanssa shoppilemassa, kävisimme yhdessä konserteissa ja tapahtumissa. Näkisimme ilman sitä härdelliä, joka monesti syntyy siitä, että on monta pientä lasta mukana.

Koska asumme kaukana, on tapaaminen aina kuin lähtisimme hengellisiin seuroihin. Tulemme kimpsujen ja kampsujen kanssa isona laumana ja viivymme kauan. Matkalaukkuja siellä ja täällä, pienten lasten rikkoutuneita rytmejä, siskonpetejä ja paljon tiivistä yhdessäoloa. Lapset rakastavat mummolareissuja. Tapaamiset ovat pitkiä, mutta samalla intensiivisia. Tapaamisista otetaan kaikki irti, myös mehut. Mehut kaikista ihmisistä, myös huolella pullotetut marjamehut. Palaamme kotiin pestyt pyykit mukana ja kerätyt sienet ja hillotetut mansikat ja pullotetut mehut kainalossamme.

Isovanhempien tulo: Ihana iltapalahetki yhdessä perjantain tullen! Ihanaa kattaa pöytään lisää lautasia.

Auttaminen


Jos asuisimme lähellä, voisimme käyttää tarvittaessa mummolan koiraa ulkona, lainata puolin ja toisin vaikka autoja, kastella reissujen aikana kukkia ja auttaa toisiamme remonttihommissa. Kauppaan mennessä saattaisimme kysyä, että tuodaanko heillekin jotakin. Voisimme käydä mökillä haravoimassa ja osallistua puiden pilkkomiseen.

Koska asumme kaukana, emme voi auttaa. He eivät voi hakea lasta hoidosta työpäivän venyessä emmekä me voi vaikka olla mukana mökin remontoimisessa.

 

Suhde lapsenlapsiin


Jos asuisimme lähellä, olisi mummola paikka, jonne lapset voisivat mennä yksin. Olisimme usein toistemme arjessa mukana, jolloin lapset kertoisivat luonnollisemmin isovanhemmille koulu- ja harrastuskuulumisiaan.

Koska asumme kaukana, viestimme WhatsAppiin perustamassamme perheryhmässä. Ryhmässä näytetään koepaperit, uudet kodin sisustusratkaisut ja kuvat siitä, mitä kukakin touhuaa tällä hetkellä. Uskon, että suhde on yhtä hyvä kaukana asuessa kuin se olisi lähelläkin asuessa. 

Isovanhempien tulo: Heti toisena iltana kahdestaan elokuviin! Uskomaton vapauden, aikuisuuden ja tavallisesta arki-illasta nauttimisen fiilis!



 

Lasten syntymäpäiväjuhlat


Jos asuisimme lähellä, järjestäisimme lapsillemme syntymäpäiväjuhlat, johon kutsuisimme isovanhempia, kummeja, serkkuja ja muita sukulaisia.

Koska asumme kaukana, ei meillä ole koskaan lapsilla sukulaissynttäreitä. Lapsille järjestetään vain yhdet juhlat, joihin kutsutaan ystäviä. Ei ole järkevää kutsua sukua 200-400 km:n päästä pariksi tunniksi kahville. Juhlimme sitten, kun saamme kaukana asuvat sukulaiset tai ystävät seuraksemme koko viikonlopuksi. 

Isovanhempien tulo: Ei Aavan vientiä päiväkotiin, vaan yhteinen koulu- ja työmatka kävellen koululaisten kanssa. Harvinainen hetki yhdessä.



 

Oma vapaa-aika


Joskus vähän harmistuin, kuin luin, että joku kirjoitti ihan päättäneensä ottaa itseään niskasta kiinni ja alkavansa käydä kerran kuussa miehen kanssa kahdestaan jossain. Tuntui hämmentävältä lukea, että jollakin se on vain päätöksestä kiinni. Nykyään voimme käydä vaikka kaupassa niin, että Matilda hoitaa Aavaa, mutta ei näin ole kauan ollut. Yli kymmenen vuotta olemme selvinneet arjen kiemuroista pienten lasten kanssa keskenämme, mutta hyvin olemme pärjänneet. Itsellemmehän me olemme lapset tehneet, ja vielä monta.

Jos asuisimme lähellä, kävisimme silloin tällöin elokuvissa, syömässä, shoppailemassa tai vaikka uimassa kahdestaan. Isovanhemmat kyllä hoitaisivat lapsia mielellään.

Koska asumme kaukana, emme käy kahdestaan oikeastaan missään. Useimmiten käymme jossain niin, että toinen jää lasten kanssa. Muutaman kerran olemme ottaneet lapsenvahdin tai pyytäneet apua ystäviltä. Huhtikuussa yritämme järjestää poikkeuksellisesti kaksi sovittua menoa niin, että voimme kumpikin lähteä. Toivottavasti onnistuu!

Isovanhempien tulo: Perjantai-iltana aikuisten hetki viinin ja Alfapetin äärellä.



 

Kiitollisuus


Jos asuisimme lähellä, toivon, että emme pitäisi itsestäänselvänä sitä, että isovanhemmat osallistuisivat arkeemme ja auttaisivat meitä. Toivon, että osaisin kiittää ja arvostaa.

Koska asumme kaukana, yritän muistaa kiittää siitä, miten ihanasti he tekevät meillä kotitöitä ja meidän ollessa heillä passaavat meitä ja miten he huomioivat lapset koko ajan. Yritän muistaa taas ensi kerralla auttaa heitäkin, kun kohtaamme. Kiitos, että haluatte olla elämässämme läsnä huolimatta siitä, että me olemme lähteneet näin kauas teistä ja matka puolin ja toisin on hyvin pitkä!

12 kommenttia :

  1. 200-400 km päässä.?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tarkoitat kysymykselläsi? Ei ole järkevää kutsua sukua 200-400 km:n päästä pariksi tunniksi kahville. Isovanhemmat 400 km:n päässä, kummit, serkut, sedät, tädit noin 200-400 km:n päässä.

      Poista
  2. Sanoisin 200-400 km päässä. En km:n päässä. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellinen on tämä kieli. Kyllä ne lyhenteetkin taipuvat. :)

      Poista
  3. Ymmärrän pointtisi. Toisaalta kannattaa lohduttaa itseä sillä, että ei ne lähellä asuvatkaan isovanhemmat välttämättä pysty osallistumaan ihan noin paljon arkeen kuin mitä kuvailet. Esim. hoitoon vieminen on aika pitkälti utopiaa, vaikka isovanhemmat asuvat 10 km:n päässä. Mutta suuri apu mummoista on mm. kesäloma-aikojen lastenhoitojärjestelyissä, sitä ei käy kieltäminen. Ja onhan se nyt erilaista muutenkin.

    Me muuten kutsumme jatkuvasti sukua 200 km:n päästä lasten synttärijuhliin, joten tämäkin lienee maku- ja tottumiskysymys, enkä ole pitänyt sitä järjettömänä, hih.

    Entäs kun isovanhemmat vanhenevat. Sitten on edessä aivan omanlainen taistelu pään sisällä. Minä olen jo siirtynyt siihen vaiheeseen, miten voisin enemmän auttaa kaukana asuvia isovanhempia, ja välillä kilometrimäärä tuntuu liian isolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kirjoitinkin siitä, miten oletan omieni vanhempieni toimivan, jos asuisimme lähellä. 200km on ok matka osallistua synttäreihin mutta 400 ei minun mielestäni. Ihan totta tuo vanheneminen, mietin sitä usein. Puolin ja toisin apua ja arkeen osallistumista, sitä toivoisin.

      Poista
    2. Tuossa on mun mielestä myös iso ero. 200km tarkoittaa parin, kolmen tunnin ajamista. Mutta kun matkaa on esim 450km, niin se on melkolailla kokopäivän homma pysähdyksineen. Varsinkin talvella, pimeässä ja huonolla kelillä. Onneksi juna myös kulkee! (silloin kun VR niin sallii, että kulkee ;)

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Voih, täällä vaan nyökkäilen ja mumisen ääneen, että "just noin". Meillä siis lähes sama tilanne. Ainut vaan, että neljän terveen isovanhemman sijaan on vain kaksi mummia, joista toisella aika paljon arkeen (ja matkustamiseen) vaikuttava sairaus. Niin ja välimatkaa 400-500 km :)

    Samaistun tosi paljon sun tekstiin. Itse yksi suurin toiveeni tulevaisuudelle onkin se, että omat pojat jäisivät lähistölle asumaan, hankkisivat perhettä (paaaaaaljon lapsenlapsia ja IHANAT miniät), joten voisin itse "isona" olla aktiivinen, auttava ja osallistuva mummi - ja sitä kautta saada sisältöä omaan elämääni.

    Paljon tsemppiä teidän porukalle, mä ainakin tiedän 100% mistä puhut <3

    VastaaPoista
  5. Tiivis ja hyvä suhde on lahja, josta kannattaa olla kiitollinen välimatkasta huolimatta. Lähellä asuvat isovanhemmat eivät aina tarkoita läheistä suhdetta. Tämän olemme ikävästi saaneet kokea. Harmitus on suuri lasten puolesta - ja välillä myös itsekkäistä syistä kun mummoa ei kiinnosta kyläillä. Juuri tänään katselin puistossa isoa joukkoa lapsia. Minä olin ainut äiti siellä. Muut olivat mummoja. Meidän lapsillemme tätä ei ole tarjottu koskaan. Saati sitä Prisman reissua :). Kaikesta huolimatta selvitty ollaan vaikka ei sieltä toisestakaan mummolasta pestyjen pyykkien kanssa palata. Päinvastoin.
    Mutta ilman tukiverkkoakin voi selvitä ja saada silti ison perheen. Toivon omasta perheestäni kasvavan tiiviin yksikön jolla on tuonkaltainen whatsup ryhmä kuin teillä :).
    Sanna

    VastaaPoista
  6. Meiltä on isoisän kotiin matkaa melkein 5000 km. Ei kutsuttu synttärikahveille :)

    VastaaPoista
  7. Tuttua meilläkin. Molemmat mummolat muualla, toiseen yli 200km, toiseen 90km. Arjen pikku apuja ei voi puolin ja toisin antaa.
    Meillä on niin päin, että tuo kauempana oleva mummola on vielä kaikin puolin läheisemmin mukana elämässä. Olemme asuneet lähellä toisia isovanhempia ja välit olivat siltikin etäiset, ilman kyräilyä tai huonoja välejä vaan jotenkin etäiset. Välimatkan vähäisyys ei tehnyt läheisemmäksi. Olen ajatellut, ettei kyse ole usein niinkään kilometreistä vaan henkisestä etäisyydestä tai läheisyydestä, kyvystä ja halusta jakaa ja olla läsnä toisen elämässä.

    VastaaPoista