Kaksplus.fi

MENU

maanantai 31. lokakuuta 2016

Villi viikonloppu: halloween, Heureka, valmistujaiset ja säbäturnaus




Mitä enemmän tapahtuu, sitä enemmän olen elossa. Haluan koko ajan saada ympärilleni ihmisiä, ohjelmaa ja tapahtumia. Koska muutimme elokuussa, olemme saaneet tänä syksynä valtavasti rakkaitamme kylään. Meillä on ollut vieraita viikonloppuisin muun muassa Helsingistä, Vaasasta, Jyväskylästä, Rantasalmelta, Savonlinnasta, Punkaharjulta ja täältä kotikylästämme Pirkanmaalta. Laskin, että meillä on yöpynyt jo 19 ystävää ja sukulaista täällä uudessa kodissa. Ihanaa!

On ollu myös viikonloppuja, jolloin meillä ei ole ollut vieraita, mutta silti on tapahtunut vaikka mitä kivaa. Viime viikonloppu oli sellainen. Sunnuntai-iltana tosin tuntui jo, että nyt menee vähän liiankin lujaa.

Perjantaina hain kiireellä Aavan hoidosta ja aloin tehdä ruokaa. Syömisen jälkeen viimeistelin edellisenä päivänä tekemäni mango-piimäkakun ja lämmitin kinkkupiirakan. Tämän jälkeen aloimme valmistautua ystäviemme järjestämiin koko perheen halloween-juhliin. Lähdimme juhliin kello 18.











Oli tosi hauskat juhlat, joissa kaikki yksityiskohdat olivat mietittyjä! Kiitos juhlista Anne ja Jani! Olimme kotona vähän ennen yhdeksää, minkä jälkeen aloimme silittämään juhlavaatteita ja pakkaamaan laukkuja. Aava toki meni kiireellä nukkumaan.

Aamulla kello 9.20 olimme kaikki autossa ja matkalla kohti Vantaata ja Helsinkiä. Voin kertoa, että tupeerauskampaukseni purkaminen kesti hetken... Laitoin autossa Instaan kuvan, johon kirjoitin, että kyllä jokaisen äidin pelastus ovat kunnon yöunet ja suoristusrauta. Heh!

Pääsimme perille Vantaalle, jossa menimme Tiedekeskus Heurekaan. Saimme ystäväperheeltä liput, koska he eivät ehtineet käyttää lahjaksi saamiaan lippuja. Iso kiitos vielä kerran Pia! Meillä oli tosi hauskaa tutkia ja kokeilla kaikkea mahtavaa! Uusi talviurheilunäyttelykin oli tosi kiva.



Lähtiessämme vaihdoimme Heurekan vessassa juhlavaatteet muiden kävijöiden kummastukseksi, ja ajoimme Helsinkiin A:n veljen valmistujaisiin. Näimme siellä pienen serkun, monta setää, lasten isoäidin ja ystäviäkin. Kiitos juhlista J. ja S.!



A. jäi sovitusti viettämään Helsinkiin juhlien jatkoja, ja minä ja lapset ajelimme pimeyden keskellä kotiin nukkumaan.

Aamulla minä, Henrik ja Aava lähdimme naapurikylään Henrikin säbäturnaukseen. Siinä samalla tein päivän ensimmäistä metatyötä: Matilda kutsuttiin extempore mukaan uimahalliin, mitä varten pohdin käteisvaroja ja ruokailuaikatauluja. Ison lapsen kohdalla on jo se kivaa, että lapsi pakkaa itse tavaransa.

Henrik lähti verryttelemään, ja minä ja Aava kiipeilimme pihalla kiipeilytelineissä. Istuin hetken keinussa ja huomasin, että kenkäni ovat vähän rikki (joten täynnä kiviä!). Ilman puolen tunnin pakollista odottelua sellaisia asioita ei ehdi huomata.





Ensimmäisen pelin jälkeen ajoimme kiireellä kotiin, jossa tein ruokaa, söimme, käskin lapsia siivoamaan tavarat huoneensa lattioilta (lapset säilyttävät tavaroita lattioilla, lue tästä) ja aloitin imuroimisen. Kohta ampaisimme jälleen kohti turnausta.



Aava katseli hetken peliä ja tuli sitten mankumaan puhelintani. Annoin periksi. Kysyin jännittävän pelin jälkeen, kun viimeiset minuutit koko yleisö ulvoi oman joukkueensa nimeä tasatilanteessa, että kumpi voitti pelin. Aava kysyi, että minkä pelin. Heh. Henrikin joukkue voitti molemmat pelit, ja Henrik teki puolustajan paikalta upean maalin!

Huomaatteko muuten, että kynsisaksilla leikatut etuhiukset (lue!) ovat jo vähän kasvaneet ja että Tähkäpää-kampauksesta on luovuttu! Sain leikata hänen takkutukkaansa 15 cm!







Olimme kotona kello 17. A. oli juuri tullut kotiin ja oli jatkamassa imurointia. Palasin päivän metatöihin. Matildan oli pakko tehdä juuri sinä iltana harjoittelusalaatti ja -sämpylät kotitaloustunnin näyttökoetta varten, mutta meillä ei ollut kaikkia aineksia, koska unohdin ne aiemmin ostaessani lähipäivien ruokia ja halloween-juhlien leivontatarvikkeita. Ryntäsin kauppaan sovittuani A:n kanssa, että hän neuvoo tuon vanhempien kanssa tehtävän harjoitteluruuan ja minä lähden Henrikin kanssa jakamaan säbäjoukkueen yhteistyökumppanin mainoksia...



Heitin ruuat kotiin, nappasin pojan mukaan ja lähdimme kahdeksi tunniksi juoksemaan kerrostaloja ylös ja alas. Huh, tuli kuuma, mutta meillä oli hauskaa. Jo kolmatta syksyä samoja kerrostaloja juostessamme osasimme odottaa tiettyjä hassuja sukunimiä ovissa, joten hihittelimme ne bongatessamme. Myönnän: minunkin huumorintajuuni uppoaa ihan loistavasti se, jos jonkun sukunimi on Jortikka.



Tulimme kotiin kello 20.30. Matilda oli tehnyt upeaa Rapeaa parmankinkkusalattia ja meheviä sämpylöitä. Taitava tyttö! Illalla taittelimme hetken lakanoita ja minä käsittelin muutaman kuvan.

Ihana viikonloppu, mutta ehkä pikkuisen liikaa ohjelmaa sunnuntai-illalle.



Mites teidän viikonloppu meni? Onko teillä tulossa halloween-juhlia? 
 Ps. Haluatko lukulistallesi uusia blogeja tai kiinnostaako pikkulapsiperhearki? Tykkää Kaksplussasta Facebookissa! Kurkista tästä. :) 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Gynekologisen tutkimuksen suurimmat haasteet



Alapesu. Ennen tutkimusta on tietysti käytävä pesulla, mutta riittääkö edellinen ilta? Onko käytävä juuri ennen tutkimusta? Ehtiikö? Jos tutkimukseen tulee suoraan töistä, niin onnistuuko töissä tai terveyskeskuksessa peseytyminen? Pahinta on joutua kuivaamaan käsipaperilla. Tai vielä pahempaa on joutua kuivaamaan käsien ilmakuivaimella. Tosin se on ehkä mahdotonta ellei harrasta akrobatiaa.

Pikkarit. Riittääkö edellisenä iltana tai samana aamuna laitetut puhtaat pikkarit? Entä mitkä pikkarit tulee valita? Jos mummopikkarit, niin tuntee koko päivän itsensä mummoksi. Jos pienimmät narustringit, saattaa hermostuksissaan saada pöksyt ihan solmuun, kun yrittää pukea niitä kiireellä päälle. Se vasta noloa olisi: ei osaa pukea alushousuja, aikuinen ihminen!

Lapset. Lapset on saatava ehdottomasti hoitoon, että välttyy mielenkiintoisilta kysymyksiltä ja pohdinnoilta bussissa, anopin luona päiväkahvilla, päiväkodin pihassa ja kaupan kassajonossa, joissa kirkasääninen lapsi pohtii retorisesti, että miltähän se tädin käsi siellä äidin pimpussa oikein tuntui ja mitähän se sieltä kaiveli.



Paita. Ehdottomasti ainoa mahdollinen paita tutkimuspäiväksi on tunikamallinen paita. Jos kaikki tällaiset paidat ovat pesussa, on pulassa. Mikään matka ei ole pitempi kuin matka vaatteidenriisumistuolilta tutkimuspöydälle, kun on pukeutunut vain sukkiin ja paitaan, jonka helmaa yrittää kiskoa epätoivoisesti pakaroitten ja karvojen peitoksi.

Aula. Ehkä isoin gynekologisen tutkimuksen haaste on aula, jos tutkimus tehdään äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolassa. Yli 90 prosentin todennäköisyydellä aulassa istuu naapurinrouva lapsineen odottamassa 3-vuotisneuvolan aikaa. Sitä tietävää myhäilyä ja sinun mahasi vilkuilua! Kyseiseen tutkimushuoneeseen ei pääse ilman sitä, että puolituttu jo näpyttää Whatsppissa bestikselleen, että "arvaa kuka on niiiiin paksuna, näin just". Siinä tilanteessa on haastavinta miettiä, että antaako ihmisen myhäillä ja arvata salaisuutesi vai jos kyse onkin jostain muusta, niin kannattaako vain karjaista samalla äänellä kuin kännyköhin suljettujen ovien takana uponneille teineille syömään-kutsun, että "kierukkakontrolli!", "papa-näyte!", "klamydia-epäily!", "krooninen hiivatulehdus!". En tiedä, haastavaa!

Yllätys. Jokaiseen tutkimuskäyntiin kuuluu yllätys, jota ei millään saata arvata etukäteen. Yllätys voi olla esimerkiksi terveydenhoitajan ovella mainitsema kandin mukanaolo. Huoneeseen astuttua sitten itse huomaa kandilla olevan ruskeat silmät ja pitkä parta. Jokainen suhtautuu tähän ylläriin eri tavoin, mutta kyllä lähempänä 40:ää kuin 20 vuotta oleva naisihminen on sen verran sinut oman kroppansa römpsänsä kanssa, että ei sillä ole niin väliä. Sitä paitsi sehän on ihan positiivista, jos joku Mikko on kiinnostunut keski-ikää lähestyvän Pirkon alapäästä, edes lääketieteellisessä mielessä. Onhan se aika hienoa kertoa sitten omalle miehelle tai parhaalle ystävälle, että yksi tummapartainen Mikko tuijotti hyvin kiinnostuneena tänään vaginaani. Hyvä puheenaihe esimerkiksi töissä kahvitunnilla!



Yllätys nro 2. Todellisen yllätyksen kohtaa vain harva ja valittu. Siinä yllätyksessä tutkimusta seuraava kandi pyytää saada hänkin tutkia. Yllätyksen kehittyneemmässä asteessa huoneessa on monta opiskelijaa ja heitä ohjaava lääkäri, joka huutelee opiskelijoille, että "kuka haluaa vielä kokeilla?". Tiedän ainakin yhden, joka on saanut kokea tämän extremekokemuksen menneinä vuosikymmeninä.

Sermi. "Voit mennä riisuutumaan tuonne sermin taakse." Että mitä? Että salassa ja siveellisesti sermin takana, mutta sieltä sitten sukissa ja lyhyttä paitaa nykien persus paljaana? Haaste: riisutko penkillä vai sermin takana?

Aula nro 2. Huoneesta ulos astuessa toiset jumppa-, työ- ja perhetuttukaverit istuvat jo odotusaulassa. He vasta ilmettäsi ja vatsaasi tutkailevatkin!

Lapset nro 2. "Miksi kävit lääkärissä äiti?" "Mihin sua koskee äiti?" "Mistä sua tutkittiin äiti?" "Leikitään lääkärileikkiä ja mä voin olla lääkäri ja tutkia sua äiti niin kuin se lääkäri!" "Tai isi voi olla lääkäri ja tutkia sua äiti!" Ööööö... Tuota... Öööö...

 
Tällaista vain mietin tänään. Ei mulla muuta. Heh. Heippa!




MUOKS. Nettiä selatessa törmäsin yhteen kauhutarinaan, jollaista en itse ole joutunut onneksi kokemaan. Pieru suoraan gynekologin kasvoille! Ai kauheeta! Onko kukaan saanut lisätä tällaisen sulan hattuunsa? 




Ps. Seuraatko jo Kaksplussaa Facebookissa? Kaksplussan FB-sivua tykkäämällä voi tutustua muihin Kaksplus-bloggaajiin ja saada vinkkejä arkeen. Kurkista tästä linkistä!

perjantai 21. lokakuuta 2016

Lasten Whatsapp-viestit: pellet voivat tappaa, poliisi kieltää pimeällä liikkumisen!



"Hei.. Kaikki on varmaankin kuullut huhuja suomessa liikkuvista pelleistä/klovneista... Poliisi kertoo että jos satut havaitsemaan pellen niin soita HETI 112 hätänumeroon. Niitä pellejä on liikkunut joka paikkakunnalla ja ehkä eniten kaikissa alikulku silloista ja poliisit myös varoittaa että ei kovinkaan kannata liikkua siltojen alla tai ylipäänsä alikulkusiltijen alta. Voi olla mahdollista sekin että pellet vain pelottelevat mutta on liian todennäköistä että he oikeasti jopa TAPPAA ihmisiä. Lapset ovat nähnyt koululla että sielä oli ollut kaksi pelleä toisella pellellä oli ollut kädessään vasara ja naulapyssy ja toisella oli ollut moottorisaha ja veitsi. Poliisit ehdottaa että älä liiku pimeällä kylillä enää. Poliisit ehdottaa myös että lukitse huolellisesti kaikki ikkunat sekä ovet. Muista jos näet havaintoja näistä klovneista niin ilmoita numeroon 112. Lähetä tämä viesti mahdollisemman monelle.
😬 "

Tällainen viesti kiertää nyt lasten Whatsapp-ryhmissä. Me asumme Pirkanmaalla, ja tämä viesti tuli tänään perjantaina 21.10. sekä 10-vuotiaalle pojalleni että 13-vuotiaalle tytölleni. 

Kiitos pellet, emme olisi kaivanneet tätä. En usko, että lapseni törmäävät yhteenkään pelleen, mutta tiedän, että tätä asiaa käsitellään nyt meillä ja monissa perheissä kauan. En ollutkaan vielä ehtinyt kertoa tästä pelleasiasta lapsille, mutta kiitos 10-vuotiaiden Whatsappissa päivystävien asiantuntijoiden, puhumme siitä nyt. Olikin vain ajan kysymys, koska lapset vetävät asiasta omat johtopäätöksensä ja koska ovat vasta pieniä ihmisiä, muuttuu asia todellisuuttakin kauheammaksi.

Odotan ensi yötä ja muutamia seuraavia öitä, jolloin aika varmasti poikani näkee asiasta painajaisia. Nukun ehkä siis jo valmiiksi yön hänen vieressään, että voin lohduttaa hysteerisenä itkevää tappajapelleä pelkäävää lastani. Hyvää yötä vaan teillekin v:n pellet.


MUOKS: Meillä on menossa syysloma, joten lapset eivät ole nähneet kavereitaan koulussa vaan olleet lähinnä meidän kanssamme. Siksikään aiheesta ei ole vielä puhuttu (katso alta vastaukseni Ellun kommenttiin). En alkuviikosta vielä puhunut heille, koska en tiennyt, onko ilmiö tulossa kotikyläämmekin. Lapseni eivät ole peloissaan. Olemme keskustelleet, miten toimia, jos pellen näkee. Kirjoitin vain, että luultavasti tappajapelle tulee lapseni uniin ja että vanhemmat tietäisivät, millaisia viestejä lapset lähettelevät toisilleen.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Saako vanhempi päättää koululaisen hius- ja vaatetyylin?

"Meidän perheessä ei pojalla saa olla pitkiä hiuksia", sanoi joku. "Kouluun laitetaan aina siistit kouluvaatteet", sanoi toinen. "Syyskuusta alkaen meidän koululaisilla on ulkohousut, pipot ja kaulahuivit", sanoi kolmas.

Kerran eläessäni elämää ennen lapsia kyttäsin Prisman hyllyjen välistä tuntematonta perhettä. Äidillä oli mustat nilkkurit, pillifarkut ja musta villakangastakki. Isällä oli mustat kävelykengät, siistit farkut ja musta takki. Lapsella oli liian isot kumpparit, rikkinäinen ja likainen takki, jonka alta näkyi nuhjuinen röyhelömekko, ja päässä jääkiekkoseuran tupsullinen pipo. Kuljin heidän perässään kuin vakooja luikahdellen hyllyjen väliin piiloon kyttäämään heitä. Olin järkyttynyt näkemästäni: miksi tyylikäs äiti puki lapsensa noin kauhean rumasti? Miksi hän välitti vain omasta pukeutumisestaan?

Tämä tapahtui aikana, jolloin luulin, että äidit ja isät päättävät, mitä lapset pukevat ylleen. Voi veljet, eivät he päätä. Vanhemmmat kyllä täyttävät ainakin pienimpien lasten vaatekaapit omasta mielestään siisteillä ja hyvillä vaatteilla, mutta asiahan on niin, että lapset tietävät mielipiteensä vaatetuksestaan jo ennen kuin oppivat puhumaan.

Lapsen päätös: balleriinat ja villasukat joulukuussa


Kärjistäen: 2‒5-vuotiaalle pojalle kelpaa vaatteiksi vain Salama McQueen -kuosilliset vaatteet ja samanikäiselle tytölle vain prinsessahörhelöt ja pipon päällekin aseteltu kruunu. Alle kouluikäinen saattaa suostua käyttämään vain kumppareita, Kuomia tai balleriinoja. Vähän isommaksi kasvettua käy vain lenkkarit ja Crocsit.

Mielestäni aikuinen päättää alle kouluikäisen vaatteet useimmiten, ainakin ulos, juhliin ja kylään lähtiessä. Saako aikuinen päättää, mitä vaatteita kouluikäinen pukee ja millaiset hiukset hänellä on?

Takki auki ja nilkat paljaana


Elämme nyt lokakuusta huhtikuuhun kestävää ajanjaksoa, jolloin äidillä on aina kylmä ja lapsilla aina hiki. Menossa on seitsemän kuukauden pukeutumisvääntö. Jos äiti saa päättää, on koko perheellä ulos lähtiessä ulkohousut, fleecetakit, kuoritakit, kaulahuivit, pipot ja hanskat. Ainakaan meillä äiti ei kuitenkaan saa päättää.

Paljon urheileva 10-vuotias ei palele ulkoillessaan, mutta minä palelen. Hän kulkee takin kaulus auki ja pelkillä verkkareilla, kun minulla on jo iglutason varustus. Minulla on kylmä aina, kun on alle 20 astetta plussaa, mutta lapsilla vain silloin, kun he huomaavat, että pyyhe onkin pesussa ja he parkuvat läpimärkinä kylppärin ovella vanhempaa tuomaan pyyhkeen. Muissa tilanteissa ei ole ikinä kylmä.

Ymmärrän, että lapset ovat ulkoillessaan liikkeessä koko ajan, mutta huomaan joskus myös sinisiä huulia ja kylmiä käsiä sekä ilmeitä, joista voi tulkita, että äiti olikin oikeassa. On hyvin vaikea ymmärtää, miksi kylmä on parempi kuin lämmin. Ymmärrän, että hiki ei ole kiva, mutta en ymmärrä, miksi asua ei voisi tilanteen mukaan vaihtaa. Juosta äkkiä sisälle, ottaa hanskat ja hattu ja juosta takaisin ulos. Viisi sekuntia meni.
Saako lapsella olla pakkasella paljaat nilkat? Onko pakko olla kaulahuivi, jos lapsi väittää, että ei sitä tarvitse?
Maalaisjärkeä ja auktoriteettia löytyy kyllä täältäkin päästä lasten kasvattamiseen ja pukemiseen ihan oikea määrä, mutta silti kysyn teiltä, että kuinka pitkälle aikuinen voi määrätä, ja koska voi luottaa lapsen omaan harkintakykyyn? Kyseessä siis esimerkiksi 914-vuotias lapsi. 

 

 

Likaiset lenkkarit osa minuutta


Kuinka pitkälle me vanhemmat saamme määrätä yli 10-vuotiaiden ulkonäöstä? Minä haluaisin, että vaikka ravintolaan syömään lähtiessä olisi päällä siistimmät tummat takit ja siistit tennarit tai kävelykengät, mutta poika haluaa laittaa lenkkarit.

Totta kai eri tilaisuuksia kunnioitetaan tietyin aikuisen määräämin juhla-asuin, mutta kun puhutaan suhteellisen tavallisesta ravintolassa käymisestä, niin saavatko lapset silloin päättää itse asunsa? Onko vain suljettava silmänsä lapsen likaisille, rakkaille verkkareille ja unohdettava farkkutoive? Mitä te ajattelette? Vanhempana voin käskeä ja vaatia, mutta kuinka kunnioittaa lasta ja hänen makuaan ja opettaa samalla tapoja? Mikä minä olen ymmärtämään nuorisokulttuuria, jossa raitaverkkarit ovat se juttu eivätkä minun tuputtamat mustat farkut? Kumpi on tärkeämpää: minun ja muiden aikuisten silmissä siisti lapsi vai lapsen oma hyvä fiilis?

 

Tukka hyvin


Mielestäni poikani hiukset voisivat olla hieman lyhyemmät, mutta hän haluaa pitää mahdollisimman pitkät hiukset. Onko minulla oikeutta sanoa, että hiukset ovat vääränlaiset, kun hän itse on hyvin tyytyväinen?

Minä halusin kasvattaa viisivuotiaalta etuhiukset kokonaan pois, mutta kuten tässä kirjoitin, hän leikkasi itse lyhyet etuhiukset olkapäille ylettyneiden hiusten tultua kasvojen eteen. Sama se, millaiset hiukset minä hänelle halusin. Hän halusi toisenlaiset. Onko hänellä oikeus päättää itse jatkossa hiustensa malli?

Hippinuori 


Tiedän, että on tärkeää antaa lapsen toteuttaa itseään. Viisaat vanhempani vain huokasivat ja kenties häpesivät, mutta antoivat minun kulkea 90-luvun lopussa vihreissä hiuksissa ja 60-luvun kirpparirytkyissä. Lukioikäisenä muiden tyylistä vahvasti poikkeava ulkonäkö oli minulle koko kehittyvän minuuteni ja itsetuntoni perusta. Jos pukeutumistyylini olisi kielletty tai sitä olisi arvosteltu, olisin ahdistunut. Kymmenenvuotias on kuitenkin paljon nuorempi kuin 17-vuotias, mutta onko kyseessä jo sama asia?

Miten te ratkaisette likaisten lenkkareiden arvoituksen? Entä annatteko lasten itse päättää hiustyylinsä?

lauantai 15. lokakuuta 2016

Lasten syntymäpäiväjuhlat vievät aikuisilta suhteellisuudentajun


Synttärit olivat lapsena kauan odotettu tapahtuma. Juhlissa sai karkkia, jäätelökakkua ja limsaa. Oli ilmapalloja ja tikkarinsyöntikilpailu! Kavereiden ojentamista paketeista löytyi kirjepapereita, lyijykyniä, joiden päässä heilui vieterillä hauska eläin sekä hajukumeja, joilla ei voinut pyyhkiä lyijykynän jälkeä, mutta jotka olivat ihania ja mansikalta tuoksuvia. Joskus paketista löytyi karkkia, jota sai vain harvoin. Se oli todellinen juhlapäivä!

Nykyäänkin synttärit ovat lapselle suuri ja odotettu tapahtuma. Koska minä rakastan järjestää juhlia ja vahingossa leipomisinnossani leivon aina liikaa, on minulle ihan sama, onko lapsia kylässä viisi vai kaksitoista. Varsinkin isompien lasten synttäreillä, jolloin voi jo järjestää mukavia askarteluhetkiä ja sketsihahmokilpailuja ja juhlat sujuvat ilman, että kukaan hermostuu tai mikään paikka hajoaa, on kymmenen vierasta ihan hyvä määrä. Pojan synttärit ovat onneksi kesällä, jolloin vilkkaan poikajoukon voi viedä vaikka pelaamaan lipunryöstöä metsään.

Suuressa vierasjoukossa on vain yksi hassu ja vähän kurjakin juttu: lahjojen vuori, todellinen käärepapereista paljastuva ihanuuden Mount Everest. Mediatuottaja Tuomas Rajala kirjoitti juuri aiheesta kirjoituksen Milloin lastenjuhlista tuli tilaisuus mitata lompakon kestokykyä, joten minä päätin pohtia samaa.

Liika lahjamäärä on liikaa


Ajattelen sillä tavalla vanhanaikaisesti, että lapsi ei tarvitse määräänsä enempää lahjoja. Liika on liikaa. Jos kahden päivän kuluttua juhlista on osa lahjoista avaamatta muovikääreistään, on lahjoja liikaa. Jos osa lahjoista on avaamatta vielä viikonkin päästä, on aikuisilla karannut totaalisesti lahjaostosmopo käsistä.

Meidän pian 13-vuotias sai ystäviltään viime vuonna uskomattoman ihania lahjoja, joista hän oli hyvin onnellinen. Kymmenen vieraan ojentamista paketeista nousi aikamoinen vuori ihanuutta tytön ympärille. Kaikista paketeista kuoriutui vähintään 20 euron lahjoja: lahjakortteja, kalliita kirjoja, 20 euron seteli kirjekuoressa. Lapsen silmät loistivat, ja olimme toki iloisia ja kiitollisia.

Mietin tuolloin, lapsen täyttäessä 12 vuotta, että mielestäni 20 euroa vuosi aiemmin luokalle tulleen tytön synttärilahjaan on aivan liikaa. Vanhemmille tulee kiusaantunut olo niin kalliista lahjoista, saati sitten 25 euron tai jopa yli 30 euron lahjoista! Luokkakaverin, siis vanhemmille usein puoliksi vieraan lapsen, synttärilahjaan on 25 euroa mielestäni ihan käsittämättömän paljon!

Kymppikin on iso raha!

 
Ostan lasteni luokkakavereiden lahjat 5‒12 eurolla. Kummilasten, sukulaislasten ja perhetuttujen lahjoihin laitan 15‒25 euroa. Mielestäni niillä summilla saa kivoja lahjoja. Vieläkin halvemmallakin saisi halutessaan. Vanhemmat ja sukulaiset hankkivat sen isomman lahjan, ja ystäviltä riittää joku pieni juttu. Kuuden euron muovailuvahatkin ovat jo huippujuttu päiväkoti-ikäiselle. Ei kaverilahjan tarvitse olla kallis Lego-paketti!

Ajattelevatko vanhemmat, että noin 10 euron lahja on jotenkin nolo, ja lahja liian pieni? Miksi tarrat, askarteluvälineet, tussit, ne meidän aikojemme kirjepaperit, vihkot, tehtäväkirjat, pienet lelut, tyynyliina tai tarjous-cd-levy eivät muka riittäisi? Miksi me opetamme lapsillemme, että alle 20 euron lahja ei ole mitään? "Ei sillä saa mitään", sanovat monet. Kyllä saa, kun vain miettii, kiertelee ja hyödyntää alet.
 








 

Synttärikutsu voi olla köyhän kauhistus


Kutsu syntymäpäiväjuhlaan on lapsen, ja aikuisenkin, elämässä yksi parhaista asioista. On ihanaa saada kutsu ja osallistua juhlaan! Juhlat kuuluvat elämään, ja silloin saa vähän panostaa asuun, kampaukseen ja lahjaan. Kutsun saaminen voi kuitenkin olla joillekin perheille stressin paikka. Esimerkiksi monilla on meidän tapaan kolme lasta. Jos jokainen lapsista saa vuodessa seitsemän synttärikutsua, tekee se vuodessa 21 lahjaa. Jos jokaiseen lahjaan laittaa kaksikymppisen, tekee se vuodessa 420 euroa. Tämä siis ihan vain koulu- ja päiväkotikavereiden lahjoihin! Tähän päälle tulevat sitten omien, sukulais- ja perhetuttujen lasten lahjat. Ei puhuta mistään pienistä summista!

Jos löytyy rahaa, niin toki voi laittaa, ja onhan lahjan ostaminen ja antaminen ihanaa. Mielestäni ei ole kuitenkaan pakko laittaa niin paljon rahaa lahjoihin, jotka tulevat lapsille, joita ei välttämättä itse edes tunne. Ei lapsi tarvitse kymmenien eurojen lahjakasaa! Tärkeintä on saada ystävät lähelleen, pitää hauskaa ja herkutella! Kannatan myös porukkalahjaa: kalliin Barbien ostamiseen voi osallistua vaikka kolme perhettä, jos sellainen halutaan hankkia.

En halua opettaa lapsilleni, että lyijykynä- ja pyyhekumipaketin tai itse tehtyjen villasukkien tai keksien vieminen olisi jotenkin noloa. En halua, että lastenjuhlista ajatellaan kuten hääkutsusta, että näin monta tulee meiltä sinne syömään, näin paljon täytyy laittaa lahjaan rahaa.

7-vuotisjuhlien budjetti 250 euroa


Juhlat on muodikasta ulkoistaa temppukeskuksiin, mutta kaikkien kukkarosta ei löydy paria sataa lapsen juhliin, eikä pidäkään löytyä. Mielestäni juhlat, joissa pelataan ensin pihalla taskulampun valossa piilosta tai juostaan pää hiessä jalkapallon perässä ja mennään sitten sisälle jätskille, ovat lasten mielestä ihan yhtä kivat kuin vaikeammin ja kalliimmalla toteutetut. 

Jos lastenjuhlien budjetti on jo 250 euroa, niin miltä sitten jatkossa tuntuvat pienemmät synttärit, jos joskus ei lompakon täyte riitäkään kalliisiin juhliin? Toki jokainen lapsi on arvokas ja syntymäpäivä juhlittavan arvoinen, mutta onko itsestäänselvyys, että 7-vuotissynttäreiden kunniaksi tilataan paikalle poni, pelle ja pomppulinna? Mielestäni 7-vuotisjuhlien budjetin ei tarvitse olla yhtä iso kuin vaikka ylioppilasjuhlien tai 30-vuotisjuhlien budjetti.
 
Jokainen saa toki järjestää näköisensä synttärit ja leipoa ja ostaa niin paljon kuin haluaa. Pääasia, että kaikki viihtyvät ja kaikilla, myös aikuisilla, on kivaa. Toisten aikuisten takia ei kannata ryhtyä kilpavarusteluun.

Tärkeintähän on lapsi itse ja hänen suuri päivänsä. "Kukaan ei pidä enää kotona juhlia, joten kotijuhlat ovat parhaita. Kotisynttärit ovat eksoottiset", sanoo 12-vuotias. "Voitaisi pelata polttopalloa puistossa", sanoo 10-vuotias. "Syötäisiin kakkua", huudahtaa viisivuotias.

Onnistuu!


perjantai 14. lokakuuta 2016

Häpeäisit, läski äiti! #YleMHL

Häpeäisit, läski äiti, YleMHL, läski




Mitä näet, kun katsot tätä kuvaa? Näetkö kesälomareissun mökille toiselle puolelle Suomea, koko vuoden odotetuimman kuukauden heinäkuun, ansaitut lomapäivät, vihreän luonnon ja rauhassa yksin istuvan naisen, jolta ei kukaan vaadi mitään sillä hetkellä? Näetkö ehkä, miten hän nauttii hiljaisuudesta ja syvällisistä ajatuksista?

Vai näetkö saman kuin minä: ällöttävät jenkkakahvat vyötäröllä? Kiljaisetko sinäkin kauhusta ja siirryt äkkiä seuraavaan kuvaan, jos näet tällaisen kuvan itsestäsi?

Jos mahtuisin koon, kaksi kokoa tai neljä kokoa pienempiin farkkuihin. Jos minulla olisi vähän sirommat nilkat ja polvet. Jos ei olisi näin paksuja käsivarsia. Jos olisin viisi kiloa laihempi. Jos olisin kaksikymmentä kiloa laihempi.

Jos en nyt ottaisikaan tätä kokouksessa tarjottavaa pullaa. Jos kokeilisin kaalikeittodieettiä. Jos yrittäisin käydä juoksemassa lapsen A. ja lapsen B. harrastusten välissä puoli tuntia enkä menisikään ruokakauppaan. Jos ottaisin personal trainerin. Jos yrittäisin maanantaina.

Jos. Jos nyt olisikin niin ja olisinkin noin, niin olisin ihan varmasti parempi ihminen ja kauniimpi nainen, nauttisin enemmän arjestani ja mies enemmän seksistä kanssani, saisin paremman työpaikan ja saisin uusia ystäviä. Jos. 

Viisi kiloa. Viisitoista kiloa. Viisikymmentä kiloa. Liikaa minua, liikaa naista. 

Näinkö me ajattelemme? 

Hyväksynkö itseni?


Marja Hintikka Liven syyskauden avausjakso pureutuu 17.10. naisten ulkonäköpaineisiin. Pieni, laiha, kaunis, menestyvä ja itsevarma on se paketti, joka hyvältä naiselta vaaditaan. Poikkeuksia ei sallita: myös raskausmahan on oltava pieni ja siro, ja heti synnytyksen jälkeen on aloitettava taistelu kohti pienempää minää. Naiset vaativat itseltään paljon vai vaatiiko ympäristö? 

MHL:n avajaisjuhlissa lokakuun alussa läskimyytinmurtajan tittelin saanut toimittaja Jenny Lehtinen muistutti bloggaajille ja muille yhteistyökumppaneille, että me siirrämme tahtomattammekin laihuuden ihannointia tyttärillemme. Kaikkihan sen tietävät, että peilin edessä ei lasten kuullen saa arvostella itseään. Mitä tyttäret sitten ajattelevat siitä, että äiti paistaa perheelleen kasan lettuja ja itse keittiön nurkassa seisoen vetää naamaansa raejuustoa suoraan purkista? Eikö se ole yhtä lailla kuvaa lapselle siitä, että äiti ei hyväksy itseään sellaisena kuin on eikä nauti elämästä?

"Äiti olisi ollut hyvä äiti, mutta kun hän oli niin läski, niin ei hän ollut hyvä äiti", heitti Lehtinen ironisen ajatuksen juhlassa ja totesi, että äitiyttä ja naisetta ei millään mittarilla mitata naisen vartalon koon mukaan. Miksi vain hoikka nainen olisi kykenevä, pystyvä, menestyvä ja rakastettava nainen, puoliso, työntekijä, ystävä ja äiti?

Miksi yhä ajattelemme, että vielä se viisi kiloa edes pois? Mitä se tekee koko perhe-elämälle, jos laihdutus, sokerittomuus, kaloreiden laskeminen ja vaa´alla juokseminen jatkuvat ikuisesti?

Mitä ajattelee 13-vuotias teinityttö, kun lomakuvia yhdessä sellaillessa äiti kiljaisee kauhusta "herranjumala" kivellä istuvan itsensä nähdessään?


Onko siellä kaksi?

 




"Oletko varma, että siellä ei ole kaksi?" "Miten voit olla noin iso?" "Niin koska se laskettuaika olikaan? Vasta silloin? Ei voi olla totta!" "Niin kuinka paljon sulle on tullut painoa?" 

Niin. Raskaana olevankaan paino, vähäinen tai isompi, ei kuulu muille pätkän vertaa eikä sillä mitata normaalirajojen puitteissa raskauden onnistumista tai sikiön terveyttäkään. Shut the fuck up. Kun Marja Hintikka kertoi odottavansa kolmatta lastaan, skippasi lähipiiriin kuuluva onnittelun ja tokaisi, että hän huomasikin Hintikan lihoneen. Wtf?

Minä en enää kasvata raskausmahaa, mutta näytän silti välillä siltä. Katsokaa silmiini, kun puhutte minulle. Se on IBS, ja voin näyttää kyllä mahani, jos välttämättä haluatte. Huudan yhä kuvilleni, vihaan yhä mahaani ja viittä ylimääräistä kiloani, mutta yritän tehdä sen ainakin niin, että tytär ei kuule.  En olisi parempi ihminen tai äiti laihempana, sen tiedän, mutta toisaalta: eikö jokainen saa itse päättää, missä painossa viihtyisi parhaiten? Mikä kukaan on sanomaan, kuinka paljon toisen pitää laihduttaa vai pitääkö ollenkaan?

Luvassa hulvaton kausi


Maanantaina starttaava Marja Hintikka Live kertoo jälleen suoraa puhetta ruuhkavuosista ja vanhemmuudesta. Tulevan kauden aiheina ovat vanhemmuuteen liittyvät pelot, kuten lapsen kuolema, yksinäisyys, taloudellinen pärjääminen ja teini-ikä. Kurkista kauden aiheesta tästä.

Kanssani #YleMHL:n blogger lauchissa juhlivat hulvattoman ihanat Maaria (toinen vas., blogi Maarialla), Maarit (Pieni pesue), Terhi (Äiti ja Melukylän lapset), Selina (Kun äiti kelaa) ja tietysti MHL:n Heikki Soini, Marja Hintikka (keskimmäinen kuva) ja Jenny Lehtinen (alin kuva).  


#sampanjaamaanantaihin #YleMHL

YleMHL, Marja Hintikka Live, Heikki Soini, Kaksplusblogit
YleMHL, Marja Hintikka Live, Heikki Soini, Kaksplusblogit
YleMHL, Marja Hintikka Live, Heikki Soini, Kaksplusblogit, #YleMHL #sampanjaamaanantaihin






keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Epäilyksenä keliakia tai ruokatorven tulehdus? Lapsen gastroskopia


Onko epäilyksenä, että lapsellasi on esimerkiksi keliakia tai ruokatorven tulehdus? Onko edessä gastroskopia eli mahantähystys? Meillä on kokemusta jo neljästä lapsen gastroskopiasta, joten ajattelin kirjoittaa, miten tutkimuspäivä sairaalassa usein etenee. Meillä päivä meni tänään näin:

Lapsen gastroskopia

 

Lähdimme kotoa kello 7 ja saavuimme Taysin lasten päiväsairaalaan kello 7.45. Koska tutkimus tehdään nukutuksessa, ei Aava ollut saanut syödä eikä juoda kuuteen tuntiin, käytännössä siis yön takia 12 tuntiin. 

Kello 8 saimme valita Aavalle sängyn. Hän halusi pitää omat vaatteet päällään eikä vaihtaa sairaalan vaatteita. Sairaanhoitaja mittasi verenpaineen, laittoi Emlat käteen ja mittasi tytön pituuden ja painon. Käteen Aava sai tutun rannekkeen.

Pelasimme muutamia pelejä ja luimme kirjoja. Taysissa on hyvä valikoima dvd-levyjä, leluja ja kirjoja, joita Aava osasi jo odottaakin. 

lapsen gastroskopia, tähystys, mahantähystys, keliakia, tutkimus, gluteeniton, lapsen sairaus

lapsen gastroskopia, tähystys, mahantähystys, keliakia, tutkimus, gluteeniton, lapsen sairaus


Aavan tutkimus oli päivän ensimmäinen. Lähdimme sairaanhoitajan kanssa sänkyä työntäen seikkailulle sairaalan käytäville hieman ennen kello 9.

Toimenpidehuoneessa Aava sai kasvoilleen maskin, jonka tuomaa mansikan tuoksua nuuhkien hän nukahti todella nopeasti. Nukahtamisen jälkeen hänelle laitettiin suonensisäinen kanyyli, jonka kautta hän sai nukutusainetta.

Aavan nukahdettua minä lähdin kahvilaan odottamaan. Tähystys kestää yleensä 5‒15 minuuttia, minkä jälkeen lapsi on puoli tuntia tai hieman kauemmin heräämössä. Tutkimuksessa tutkitaan limakalvoja ja otetaan koepaloja.

Kello 9.45 sain soiton, että Aava on herännyt. Hain hänet sairaanhoitajan kanssa heräämöstä, minkä jälkeen alkoikin sitten se Aavan odottama hauskuus: jäätelöä, pillimehua, jugurttia ja pelejä, elokuvia ja piirtämistä!

lapsen gastroskopia, tähystys, mahantähystys, keliakia, tutkimus, gluteeniton, lapsen sairaus

lapsen gastroskopia, tähystys, mahantähystys, keliakia, tutkimus, gluteeniton, lapsen sairaus


Kello 11.30 lääkäri kävi juttelemassa kanssamme ja sen jälkeen pääsimmekin kotiin. Lääkäri kertoo yleensä, mitä on silmällä nähnyt, mutta lopulliset tulokset tulevat noin parin viikon kuluttua. Kolme viimeisintä kertaa Aava on ollut heti herättyään ihan oma itsensä, mutta ensimmäisellä kerralla oltuaan 2,5-vuotias hän oli heti herättyään ärtynyt ja jopa aggressiivinen.

Me otetaan nyt tänään rennosti ja syödään jäätelöä. Kurkku on nyt pari päivää kipeä, mutta muuten tyttö on oma itsensä. Aavan keliakiasta voi lukea lisää alla olevista linkeistä. Osa teksteistä on julkaistu Keliakialiiton Arjen murusissa, joka on ryhmäblogi keliakialapsen perheen elämästä.

Kirjoitan Aavan keliakiasta blogeissani siksi, että sairaus tunnetaan yhä huonosti enkä itse aikoinaan löytänyt siitä tarpeeksi tietoa, kun yömyöhään sydän huolesta myttyrällä etsin tietoa ja itkin. Koska en kirjoita lasteni oikeilla nimillä, uskallan kirjoittaa näinkin henkilökohtaisesta aiheesta jakaakseni arvokasta vertaistukea.

Taistelen lapseni terveydestä kynsin ja hampain.

Aavan keliakia

Lapsen gastroskopia (teksti vuodelta 2014)

Aikuisen gastroskopia

 
lapsen gastroskopia, tähystys, mahantähystys, keliakia, tutkimus, gluteeniton, lapsen sairaus

tiistai 11. lokakuuta 2016

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvan arvostelu



Tunnettehan Tatun ja Patun, nuo keltaiseen ja pinkkiin pukeutuneet veljekset Outolasta? Juuri ne hassunhauskat pojat, joille sattuu koko ajan kaikkea hassua, ja joita Veera opastaa kärsivällisesti! Siis nuo lastenkirjallisuuden Hessu Hopon ja Mister Beanin. Niin tunnemme mekin!

Koska olemme Tatumme ja Patumme lukeneet, olemme odottaneet innolla Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvaa. Kauan odotettu päivä tuli tämän viikon maanantaina, kun pakkasimme leffaherkut mukaan ja lähdimme Kaksplussan ja Nordisk Filmin tarjoamaan kutsuvierasnäytökseen katsomaan Tatun ja Patun jouluun sijoittuvan elokuvan jo ennen 19.10. olevaa ensi-iltapäivää.

Minä, Aava, Henrik, Matilda ja kaksi ystäväämme avasimme popparipussit ja otimme mukavan asennon leffateatterin punaisilla penkeillä. Olimme lukeneet etukäteen, että elokuvassa veljekset matkustavat junalla Outolasta jouluiseen Helsinkiin tapaamaan ystäväänsä Veeraa. Kaupungissa poikia odottaa Veeran järjestämä mahtava yllätys. Veera on kuitenkin myöhässä rautatieasemalta, ja veljekset suuntaavat omin neuvoin suureen kaupunkiin.



Tiesimme, että seuraa hullunkurisia sattumuksia pursuileva seikkailu, jossa Tatu ja Patu viilettävät pitkin kaupunkia etsiessään tietään Veeran luo. Innokkaat veljekset haluavat kiihkeästi kuulua joukkoon ja toimia kuten paikalliset joulunvalmistelijat, ja onnistuvatkin siinä melkein. Taidemuseosta löytyy “lahjakas” taiteilija, tavaratalossa joulupukki ja -kuusi menevät iloisesti sekaisin ja kaneliahan voi heittää puuron sijasta vaikka kainaloon!

Vain vähän reilun tunnin kestänyt elokuva loppui kaikkien meidän mielestä ihan kesken! Tatun ja Patun hauskoja keksintöjä, väärinkäsityksiä ja toilailuja olisi mielellään katsellut paljon kauemminkin. Elokuva loppui siihen, mistä mielestämme kaikki hauskuus olisi vasta alkanut!

Lue alta seurueemme ajatuksia elokuvasta.



Aava, 5 vuotta ja ystävä, 4 vuotta


Tatu ja Patu oli Helsingissä ja Veera etsi niitä! Ne meni kauppaan, joka meni kiinni. Hauskinta elokuvassa oli, kun Tatu ja Patu menivät hissiin ja se olikin sovituskoppi! Eihän se liikkunut! Sitten Tatu ja Patu menivät liukuportaisiin koko ajan väärään suuntaan, se oli hassua! Kivoin kohta oli, kun Veera näki Tatun ja Patun ja sai esitellä heidät vanhemmilleen. Tyhmintä elokuvassa oli, että minua pelotti pimeässä kaupassa ja Linnanmäellä. Halusin lähteä heti kotiin, mutta pidinkin vain vähän aikaa silmiä kiinni äidin sylissä. Mielestäni tätä elokuvaa voisi suositella minun serkuille.

Henrik, 10 vuotta


Elokuvan vitsit olivat kyllä tosi hyviä, niin kuin ihan se, että kanelia laitetaan kainaloon. Mielestäni elokuva on paras 5‒7-vuotiaille, koska minun ikäisteni vitsit ovat jo vähän rankempia. Me esimerkiksi roustaamme ja servaamme kavereiden kanssa koulussa toisiamme. Silti tykkäsin elokuvasta ja voisin katsoa sen uudestaan. Näyttelijät Riku Nieminen ja Antti Holma ovat aina tosi hauskoja, joten oli hyvin valittu heidät Tatuksi ja Patuksi. Olemme lukeneet niin paljon näitä kirjoja, että olisimme halunneet nähdä enemmän tuttuja keksintöjä niin kuin aamutoimikoneen. Miinusta tuli parista kirosanasta ja elokuvan lyhyestä kestosta.

Matilda, 13 vuotta

 

Elokuva sopii hyvin 5‒10-vuotiaille lapsille ja lapsenmielisille aikuisille. Teineille se ei sovi. Plussaa elokuvassa oli sellainen hillitty ja vähäeleinen hauskuus, joka syntyi Tatun ja Patun tietämättömyydestä ja piittaamattomuudesta. Koska he tulivat Outolasta, ihmettelivät he kaikkea ja sekoittivat asioita. Miinusta tuli muutamista sanoista, jotka ovat tarkoitettu aikuisille, niin kuin yksi kirosana ja idiootti. Ne eivät kuulu lastenelokuvaan.

Koska lapset eivät suostuneet tähän...

Äidit 

 

Yksi elokuvan suurimmista nautinnoista oli ehdottomasti jouluisen Helsingin yhtä aikaa rauhallinen ja elämää sykkivä talvitunnelma. Erityisen vaikutuksen tekivät Veeraa näyttelevän Eedit Patrakan ja Marttia näyttelevän Sulevi Peltolan roolisuoritukset, jotka menivät suoraan luihin ja ytimiin. Patrakan reipas ja päättäväinen roolisuoritus kuvasti hyvin lapsen määrätietoisuutta, sadun maailmaa ja sellaista oikeaa ja reipasta Tiina-kirjojen lapsuudenaikaa, josta on jo osa kadotettu tänä lastenkin kännykkäriippuvuuden ja päiväkoti-ikäisten syntymäpäiväjuhlien kilpavarustelun aikakautena. Peltolan herkkä ja koskettava tulkinta oli todella pysäyttävä ja yksinkertaisesti kaunis. Äiti-ihmisiä puhutteli kovasti!

Elokuvan miljöö on hassu sekoitus 80-luvun kiireettömyyttä, vaatetyyliä ja sisustusta ja 2010-luvun kännyköitä ja sosiaalista mediaa. Veeran asu ja koti noudattavat niin tarkasti kirjan menneiden vuosikymmenten tyyliä, että on suorastaan hämmentävää olla yhtäkkiä keskellä Instagram-kuvausta.

Elokuva tarjoaa aikuiskatsojalle yhden yhteiskunnallisen keskustelun kuuman perunan, joka ei taas seurueemme lapsista ollut mitenkään mainittava juttu. Virkistävä ja iloinen yllätys minun mielestäni, mutta uskon, että joku elokuvayleisössä kohahtaa, kun asia tulee esille.

Tatun ja Patu toilailut ja hauskat sanat toivat uutta ja virkistävää vaihtelua jouluun sijoittuvien elokuvien kirjoon. Aion ehdottomasti ottaa käyttöön ensi jouluna huudahduksen "joulurauhoitu" ja käsitteen "jouluströsseli" (joulustressi). Virkistäviä näkökulmia jouluun!

Veeran lupaama yllätys, koko elokuvan kohokohta, oli ehkä vähän liian yksinkertainen lastenkin mielestä. Muutamat elokuvan kohdat olivat herkälle 5-vuotiaalle liian pelottavia, mutta 4-vuotias taas ei pelännyt. Vitsit ja keksinnöt olivat hauskoja, mutta itse juoni oli vähän turhan suoraviivainen ja ennalta-arvattava. Aikuisten ja lasten suhde ja vanhemmuuden käsittely sekä Helsingin upea miljöö pelastivat paljon. Holman ja Niemisen veikeät naamat ja hulvaton roolisuositus sekä aiemmin mainitut Patrakka ja Peltola olivat rooleissaan vakuuttavia ja loistavia.

Meidän seurue antaa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuvalle 4/5 tähteä! 

Elokuvaliput saatu yhteistyöstä Kaksplussan ja Nordisk filmin kanssa. 

maanantai 10. lokakuuta 2016

Lue lapselle, niin elämä ei ole hassumpaa!



‒ Guru pingala mandala om om om, sanon Aavalle kulkiessani hänen ohitseen. Aava vastaa ponnekkaasti samoin sanoin ja päälle tömäytämme nyrkkiin puristetut kätemme vastakkain.

Kun A. lähtee juoksulenkille, toteamme Aavan kanssa, että A. on selvästikin pullistelija. Kun muut ihmettelevät, kikatamme salaperäisesti suumme eteen laittamamme käden takaa. Guru pingala mandala om om om!

Mielestäni vanhemmuuden parhaita hetkiä ovat lastenkirjallisuuden lukeminen, onnistunut leipomishetki (voin kertoa, välillä taikinaa on hiuksissa, seinissä ja lampuissa, joten onnistunut hetki on sitten hyvä) ja lastentapahtumiin osallistuminen. On mahtavaa saada kasvatettua lapsi siihen ikään, että tämä ei käännä kirjan sivuja liian nopeasti tai esimerkiksi rytistä ja syö sivuja vaan käpertyy syliin tai kainaloon kuuntelemaan.

Olen lukenut Matildalle ja Henrikille aikoinaan vaikka mitä: Konstat, Ellat, Pepit, Eemelit ja muut. Ehkä vähän järkytyin, kun tajusin, että sama urakka on kohta edessä Aavan kanssa. Hetki meni, että en lukenut kenellekään mitään kuvakirjoja pitempiä kirjoja, mutta nyt taas hauska ajatus lukea kaikki Lindgrenit, Janssonit ja Parvelat läpi.

Luemme nyt Aavan kanssa Risto Räppääjiä, joista uusimpaan, Pullistelijaan, liittyy olennaisena tuo yllä mainittu hokema. Räppääjät ovat mielestä tämän ajan parasta lastenkirjallisuutta: Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan oivaltava, hauska, lapsentasoinen mutta ei lasta eikä aikuista aliarvoiva ja kielellisesti lahjakas teksti täydentyvät Christel Rönnsin vitsikkäillä kuvilla loistavasti. Ei aikuinen jaksa lukea sataa sivua tekstiä, josta ei itse nauti!





Aava on ihan Räppääjien lumoissa. Kun kukaan ei ehdi lukea, kuuntelee hän niitä äänikirjoina. Kun tarkemmin katson etuhiukset ja sivukaljun itse leikannutta tytärtäni, näen hänessä selvästi Nelli Nuudelipään. Matilda ja Henrik käyvät läpi ehkä kolmatta Harry Potter -kauttaan. Joinain päivinä he lukevat kirjoja läpi, joinain päivinä kuuntelevat niitä äänikirjoina. Kun kausi on päällä, kestää se muutamia viikkoja kaiken vapaa-ajan. Kirottua lasta odotellessa!

Pienenä vinkkinä vain: viisivuotias kuuntelee jo hyvinkin pitkiä tarinoita, joten ei kannata unohtaa kirjoja. Lyhyen kappaleen ehtii kyllä lukea iltasaduksi. Usein vaan käy niin, että ei itse malta lopettaa lukemista ja nukkumaanmeno venyy siksi!

Laitteiden ja nettiriippuvuuden aikakautena kannattaa muistutella itselleen, että lukeminen on oikeasti kivaa, kunhan laittaa puhelimen äänettömälle lukemisen ajaksi ja mieluiten toiseen huoneeseen. Guru pingala mandala om om om: pystyt kyllä lukemaan, ehdit kyllä lukemaan edes hetken!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Lastenhuoneen sisustus: katso lastenhuoneen tärkein hankinta!



Tiesitkö, että vauvan motoristen taitojen kehittymiselle on hyväksi, että vauva on paljon lattialla?

Tiesitkö, että paras tapa huomioida pieni lapsi tai koira on istua lattialle heidän lähelleen?

Tiesitkö, että lapset piirtävät, leikkivät ja lukevat mieluiten lattialla?

Tiesitkö, että väsyneet ja kyllästyneet lapset makaavat mieluiten lattialla?

Tiesitkö, että koululaiset tekevät läksyt mieluiten lattialla?



Tiesitkö, että huonosti kokeisiin valmistautunut koululainen valuu pitkin lattioita, kun häneltä yrittää kysellä koealueen asioita?

Tiesitkö, että lattioilta voi löytää kaikenikäisten puhtaita ja likaisia vaatteita?

Tiesitkö, että lapsista parasta kaikesta on saada nukkua patjalla lattialla?

Tiesitkö, että lapsia ei haittaa, että lattioilla on hiekkaa, muovailuvahaa, pölyä, yöpuku, parisataa Lego-palikkaa, banaaninkuoret, viisi likaista sukkaa, purkka, päiväpeitto ja kolmen päivän leikit?



Tiesitkö, että kun isot lapset lähtevät keskenään eväsretkelle, riittää taaperolle korvikkeeksi eväsretki keittiön pöydän alla lattialla?

Tiesitkö, että vaatteet, koulukirjat ja päiväpeitto on helpointa löytää ja saada käyttöön, kun ne ovat valmiina lattialla?

Tiesitkö, että lastenhuoneen tärkein sisustuselementti ja hankinta on lattia?

Unohda tuolit, pöydät ja leluhyllyt. Hanki lattia.

Maasta se pienikin ponnistaa sitten, kun ei ole enää aikaa maata lattialla x-asennossa vaan on pakko ponnistaa ylös, viimeistään sitten aikuisena työn ja metatyön takia. Tosin silloin sitten heittäytyy tutulle lattialle viimeisillä voimillaan samalla, kun lapset, koirat ja pölyt ajelevat yli pikkuautoilla, kuratassuilla ja hius-vaatenukka-voitahrapölypalloilla.

Me rakastetaan lattiaa. Paitsi siivouspäivänä.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Marja Hintikka Live yhteistyöilta ja jännetupintulehdus

Vinkkejä, joilla sinullekin tulee jännetupintulehdus eli napsusormi

  1. Älä opettele kunnolla kymmensormijärjestelmää vaan kirjoita ja muutenkin tee kaikki käsillä tehtävät asiat 90-prosenttisesti sillä vahvalla kädellä. Opettele kirjoittamaan todella nopeasti.
  2. Kirjoita töissä tietokoneella kahdeksan tuntia.
  3. Kotona tiskaa, pese, pyykkää, imuroi, irrota toisiinsa kiinni juuttuneita Legopalikoita ja toisissaan kynsin ja hampain roikkuvia uhma- ja murrosikäisiä, kanna, leikkaa pieniä kynsiä ja pese pieniä hampaita, piirrä sata kertaa malliksi prinsessoita ja parhaiden kavereiden nimiä ja etsi oikeanvärisiä Hama-helmiä. Älä pysähdy, koska lapsiperheessä jos pysähtyy, ei pääse enää liikkeelle, ja silloin käy huonosti.
  4. Joka välissä, kun muut eivät huomaa, näppäile puhelinta. Älä välitä siitä, että sormet väsyvät. Kännykkä on tie samansieluisten ystävien ja someläppien maailmaan. Ota kännykän kautta omaa aikaa salaa vaikka kesken astianpesukoneen tyhjentämisen tai iltapuuron keiton!
  5. Kun lapset nukkuvat, avaa tietokone. Kirjoita blogipostausta kaksi tai kolme tuntia. Jää vielä seuraamaan kommentteja ja kävijämääriä ja klikkaa vielä yksi ja vielä yksi kissavideo ja klikkiotsikko. Ja vielä yksi!
  6. Kun saat jännetupintulehduksen ja käsi on käyttökiellossa, kasvaa stressi siitä, että töissä olisi juuri nyt deadline omalla vastuualueellasi ja olet juuri käynyt esimerkiksi Marja Hintikka Liven yhteistyöillassa, josta tekisi mieli kertoa heti kaikki! 
Näin. Suljen nyt tietokoneen ja käperryn kipeän käteni kanssa sohvalle. Kun paranen, kerron lisää tuosta upeasta illasta. Katselkaa sillä välin kuvia, jotka ovat minun, Äiti ja Melukylän lapset -blogin Terhin ja Maarialla-blogin Maarian ottamia.
Meikkini ja kampaukseni teki meikkaaja-maskeeraaja Noora Roimola Pirkkalasta Tampereen kupeesta. Noora tekee muuten myös ripsiä, kannattaa kurkistaa sivut! 

Marja Hintikka, blogiyhteistyö, Yle


Huippupäivä Terhin (Äiti ja Melukylän lapset) ja Maarian (Maarialla) kanssa!





Marja Hintikka, blogiyhteistyö, Yle


Vanhemmat pelkäävät eniten näitä asioita!
Postaus on toteutettu yhteistyössä maskeeraaja-meikkaaja Noora Roimolan kanssa.