Kaksplus.fi

MENU

tiistai 27. syyskuuta 2016

Puhelinmyyjä: älä ärsytä väsynyttä äitiä

Kärjistetty mutta aika tavallinen arki-ilta kolmen lapsen perheessä miehen ollessa työmatkalla kolmatta päivää:

Vähän ennen neljää lähtö töistä, täysillä ajo päiväkodille. Lapsi juoksee karkuun eikä pyynnöistä huolimatta suostu lähtemään. Lopulta on pakko kiivetä itse liukumäen päälle ja repiä kaiteita puristava lapsi mukaan. Kello 16.20 kotona. Koululaisten aamu- ja välipala-astiat ovat tiskipöydällä, ja tiskikoneessa on puhtaat astiat. Pikasiivous. Huh heijaa, jääkaapissa on eilistä ruokaa! Halleluja! Huuto pojalle, että pakkaa sählykamat, ruoka mikroon ja astiat pöytään. Kolmannella huudolla lapset valuvat kohti pöytää. Tappelua käsien pesusta.

Muutama marmatus ruuasta, yksi kaatunut maitolasi, kolme "ihan kiva" -vastausta kyselyyn päivän kulusta. Loput ruuat jääkaappiin, astiat koneeseen, kuopus tappelulla vessaan ja väkisin kainaloon. Kello 16.50 matkalla pojan treeneihin. Pikainen kauppareissu tytön kanssa treenien aikana. Tyttö saa parit raivarit. Kassalla muistuu mieleen ruokakerma.

Poika kyytiin ja kotiin, kello on jotain 18.30 ja 19 välillä. Pyykit koneeseen, esikoisen muistuttamista koulun erikoispäivästä, pikainen kierros kodissa, joka huutaisi imuria, mutta ehkä huomenna. Sadun lukeminen tytölle.

Kello 19.30 iltapala lapsille. Tyttö saa iltapalan jälkeen raivarin, koska lempipastillit ovat loppuneet, koska hän ei saa katsoa Barbie-elokuvaa, koska ihanin yöpuku on pesussa, koska hän ei halua mennä pesulle, koska äiti kiskoo hänet sängyn alta esiin ja koska hän on väsynyt. Koululaiset tappelevat musiikin soittamisen voimakkuudesta, jumppapallon sijoituspaikasta, Aku Ankka -kasojen siivoamisesta ja toisen huoneeseen luvattomasti tunkeutumisesta.

Kello 20.30 kuopus on pussattu ja halattu seitsemän-kymmenen kertaa ja unipupu löydetty lapsen prinsessavaatelaatikon pohjalla olevasta juhlakäsilaukusta, jossa on myös kolme päivää sitten kadonnut kaukosäädin. Keskimmäisen iltajuttelun ja -peittelyjen jälkeen huomisen turnauksen kahvion mokkapalojen taikinan tekeminen ja keittiön siivoaminen.

Kello 21.20 esikoisen luo kehottamaan tätä siirtymään iltatoimiin ja äkkiä nukkumaan. Esikoinen katsoo järkyttyneenä ja sanoo, että hänhän on koko illan vain odottanut, että äiti tulee kyselemään huomisen kokeen aluetta.

Mokkapalojen viimeistely tytön odottaessa kirja kädessä. Koealue on käyty läpi niin myöhään, että kumpikaan ei saa tarpeeksi unta eikä äiti-ihminen saa minuuttiakaan omaa aikaa koko päivänä. Sängyssä ollessa koneessa olevien märkien pyykkien muistaminen ja sängystä salamana ylös pomppaaminen joskus puolenyön jälkeen.

Kaiken tämän keskellä jossain vaiheessa iltaa soi puhelin. Kännykkään ladattu Fonecta caller kertoo, että "numerosta soitetaan poikkeuksellisen paljon". Puhelinmyyjän monologi päättyy kysymykseen, että laitetaanko lehti tulemaan. Kun vastaa, että ei kyllä kiinnosta eikä ole kyllä aikaakaan, närkästyy puhelinmyyjä.

‒ Niin että siihen yhteen lehteenkö ei aika riitä viikossa?

Kun kyseessä on kolmekymppinen uraa ja äitiyttä suorittava ruuhkavuosinainen, jolle S-marketissa käynti ilman lapsia on omaa aikaa, on oltava hy-vin va-ro-vai-nen sanoissaan. Jos kyseessä olisi näköpuhelin, menisi nuorelta puhelinpojalta pissa housuun äänen jäätävyyden kruunaavan tappavan ilmeen takia.

‒ Meinaatko, että sinun lehtesi olisi se, mihin vapaa-aikani käytän, kun joskus saan omaa aikaa? Meinaatko, että se olisi ainoa, mitä teen silloin?

Puhelinmyyjä ymmärtää paeta momzillaa lopettamalla puhelun heti.

 

Vain työtään, mutta miten...

Ymmärrän, että puhelinmyyjät tekevät vain työtään. Niinhän me kaikki teemme! Harva meistä kuitenkaan soittaa toisen kotiin ja alkaa, kyselemättä onko hyvä tilanne ja haluaako vastaaja kuulla, luennoimaan, vaatimaan ja jopa arvostelemaan puheluun vastaajaa. Eiväthän kaikki puhelinmyyjät käyttäydy näin, mutta monet. Ehkä se on syy, miksi puhelinmyyjät saavat monien korvista nousemaan savua jo ensimmäisten puhelusekuntien aikana.

Olen minä joskus tilannutkin lehtiä, mutta vain silloin, kun minulle on oltu ystävällisiä, puhetta ei ole luettu paperilta, olen todella halunnut tuotteen eikä minua ole painostettu, ahdisteltu tai syytelty. Miksi ihmeessä kyseistä työtä ei voisi tehdä niin, että puheluun vastaajalle ei tulisi migreeni puhelun vuoksi?

Keräsin tähän omia ja ystävieni kokemuksia puhelinmyyjistä. Enjoy!


Yllättävä aloitus

Ystäväni äiti vastasi puhelinmyyjän soittoon, ja luurin toisessa päässä sanottiin heti kärkeen, että "Täällä on karvainen mies Helsingistä". Taktiikka sekin. Tarina ei kerro, syttyikö mamma karvoista.


Haista sinä!

Eräs puhelinmyyjä haistatti v:t, kun ystäväni ei suostunut tilaamaan lehteä. Aika törkeää! Ystävälle jäi nimi muistiin, ja hän otti sähköpostilla yhteyttä firmaan. Kiitokseksi hän sai lapsille luettavaa.

Joskus puhelinmyyjä suuttuu, kun kauppoja ei synnykään ja lyö luurin korvaan. Ystäväni soitti takaisin ja haukkui kipakasti myyjän käytöstavat surkeiksi.


Levy jäi päälle

Ystäväni suostui pitkin hampain kuuntelemaan puhelinmyyjän monologia. Oli niin pitkä selostus, että lopulta hän ei jaksanut enää kuunnella vaan yritti keskeyttää. Ei auttanut: selostus tuli nauhalta! Ystäväni ei kehdannut katkaista puhelua. Lopuksi myyjä kysyi muina miehinä, että mitäpä kuulija on mieltä. Kävi varmaan itse tupakalla siinä välissä! Kuinka moneen muuhun työhön voi laittaa tuollaisen automaatin päälle itse työn ajaksi?

Onko äiti kotona?

Työkaverini tuli väsyneenä ja nälkäisenä kotiin ja vastasi takki päällä puhelimeen. "Onko äiti kotona", kysyi puhelinmyyjä iloisesti. "Vai äiti", vastasi 50 vuotta täyttänyt työkaverini jäätävästi. Puhelu loppui siihen.

Reilusti alle kolmekymppinen perheenäiti taas on lähiaikoina saanut jo useammin vastata kysymyksiin, että onko äiti kotona ja onko hän varmasti täysi-ikäinen... Onhan hän äiti eikä mikään teiniäiti!


Koskas me tehtiin sinunkaupat?

"Onhan se Hanna puhelimessa? Hyvä, että tavoitin sinut Hanna. Lähdettiin soittelemaan sulle Hanna. Mitä mieltä Hanna olet? Eiköhän laiteta Sinullekin Hanna tällainen paketti tulemaan." Anteeksi mutta tunnetaanko me? Ei tunneta, urpo! Ärsyttävän tuttavallista!


 

Ei 20 euroa ole paljon!

Ehkä puhelinmyyjälle 20 euroa on pikkuraha, mutta monelle se ei ole. On aika loukkaavaa, kun puhelinmyyjä suuttuu ja inttää, että 20 euroa on niin pieni summa, että kaikilla on se laittaa lehtitilaukseen.

Nopeasti ikääntynyt

Olin muistaakseni 34-vuotias, kun kuulin puhelinmyyjän kertovan ikäni ihan uudelta leveliltä. Ehkä kyseessä olikin henkinen ikäni. Keskustelu meni jotenkin näin:
‒ Haluaisitko Hanna tilata lehden aikuiseen makuun? Ei mitään juoruja ja julkkisia vaan aikuisen naisen elämän asioita!
‒ Anteeksi, kuinka aikuisen?
‒ No sellaisen varttuneen iän!
‒ Kuinka varttuneen?
‒ No sellaisen 50-vuotiaan, vastasi puhelinmyyjä iloisesti.
Ei tullut kauppoja.

Eikö nyt leikkiä ymmärretä?

Ystäväni, mies, tappeli kerran pitkään naispuolisen puhelinmyyjän kanssa siitä, että saako suoramarkkinointikiellon tehneelle soitella vai ei. Kun puheluita vain tuli ja tuli, otti ystäväni käyttöön viimeisen oljenkorren. Hän alkoi matalalla äänellä tiedustella, mitä myyjättärellä on päällään.  Siihen loppuivat soitot.

Kun toiselta ystävältäni, naiselta, kysytään, että millaisia lehtiä hän sitten haluaisi lukea, pyytää hän laittamaan Jallun tai Kallen tulemaan, jos vain valikoimasta löytyy. Pyynnön sanottuaan hän kuulee luurista enää tuuttausta. Ilmeisesti on sitten linjoissa vikaa. Tai huumorintajussa!

Ärsyttävintä ikinä!

Ärsyttävintä ikinä on kuunnella samalla viikolla monta kertaa sama paperista luettu "ihan etelän-lomaa en ole tässä tarjoamassa... "

Joskus käy niinkin, että paperista luettu käsikirjoitus ei menekään niin kuin pitäisi. Meille soitti iloinen myyjä, joka kysyi reippaasti, että onhan meillä digiboxi ja siinä korttipaikka. Kun vastasin, että ei ole, ei myyjä heti ymmärtänyt. "Siiis.... ei ole?" hän kysyi aivan järkyttyneenä, eikä enää tiennyt, miten jatkaisi myyntipuhettaan.

Ystäväni näkee punaista, kun puhelinmyyjät alkavat heti valehdella.  "Kiitokseksi siitä, että olette ollut meidän pitkäaikainen/sitoutunut/vakioasiakkaamme, tarjoamme nyt..." -mielistely on aikamoista puppua, jos ihminen ei ole sitten vuoden 2007 jälkeen tilannut yhtään ainoaa lehteä! Ei siinä kauhean henkilökohtaista tarjousta olla ojentamassa "juuri Sinulle Laura, koska juuri Sinä, Laura, olet...".

Ihmisiähän hekin

Kerran eräs äänen perusteella nuori mies kauppasi lehtiä ystävälleni. Myyjä selosti, selosti ja selosti ja lopulta kertoi tarjouksensa. Kun ystävä totesi, että ei ole kiinnostunut, lähti hinnasta yhtäkkiä vielä puolet pois. Myyjän ääni alkoi olla jo epätoivoinen. Lopulta myyjä totesi, että hän laittaa tämän alennuksen jo omasta pussista, että saisi kaupat tehtyä. Hyvä, että ei alkanut itkemään! Ystävä olisi kyllä mielellään halannut myyjää, niistänyt tämän nenän ja tarjonnut vaikka lasillisen kylmää maitoa ja tuoreen pullan, mutta lehdestä hän ei ollut valitettavasti kiinnostunut.

Ensitreffit puhelimessa

Ystäväni ystävä oli kerran jutellut vakuutuksia myyvän puhelinmyyjän kanssa kauan. Myyjän ääni oli ollut niin miellyttävä, että puhelun loputtua ystäväni oli soittanut firmaan takaisin ja pyytänyt kysymään, voisiko tällaiseen numeroon soittanut lähteä hänen kanssaan treffeille. Valitettavasti tarinalla ei ole happy endiä: rukkaset tuli!

maanantai 26. syyskuuta 2016

Tatu ja Patu peffateatterissa ihan kohta!

Tunnet varmaan Tatun ja Patun? Kyseessä on Outolasta kotoisin olevat veljekset, jotka joutuvat meidän maassamme kummallisiin seikkailuihin. Veljekset esimerkiksi sekoittavat keskenään kylpylän ja päiväkodin, piiloutuvat museossa haarniskoihin, matkustavat vauvan vaunuissa, kun luulevat niitä raitiovaunuksi ja tekevät vesimeloneista itselleen lautat, kun myöhästyvät Korkeasaaren-lautasta. Kerrassaan hulvattomia tyyppejä siis! 

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjat on meilläkin vuosien varrella luettu hiirenkorville, joten odotamme kuin himohiihtäjä ensilunta, että pääsemme näkemään, kun Tatu ja Patu pääsevät seikkailemaan elokuvateatteriin! 

lasten elokuva




 
Elokuvassa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! veljekset matkustavat junalla Outolasta jouluiseen Helsinkiin tapaamaan 9-vuotiasta ystäväänsä Veeraa. Kaupungissa heitä odottaa Veeran järjestämä mahtava yllätys. Veera on kuitenkin jouluruuhkien vuoksi myöhässä rautatieasemalta, ja veljekset suuntaavat omin neuvoin suureen kaupunkiin. Seuraa hullunkurisia sattumuksia pursuileva seikkailu, jossa Tatu ja Patu viilettävät pitkin kaupunkia etsiessään tietään Veeran luo.

Innokkaat veljekset haluavat kiihkeästi kuulua joukkoon ja toimia kuten paikalliset joulunvalmistelijat, ja onnistuvatkin siinä melkein. Taidemuseosta löytyy “lahjakas” taiteilija, tavaratalossa joulupukki ja -kuusi menevät iloisesti sekaisin ja kaneliahan voi heittää puuron sijasta vaikka kainaloon! 

lasten elokuva





 
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvan ensi-ilta on 19. lokakuuta. Saan kertoa kuitenkin huippuyllätyksen: Kaksplus tarjoaa mahdollisuuden nähdä tämän hulvattoman seikkailun jo ennakkoon! Osallistu arvontaan, niin voit päästä näkemään leffan jo paljon ennen muita! Äiti-ihmisille vinkiksi, että ovathan nuo Antti Holma ja Riku Nieminen äärettömän hauskoja ja kuumia, joten suosittelen osallistumaan!

Liput arvotaan neljän lipun paketeissa, ja näytökset järjestetään Oulussa, Tampereella, Turussa ja Helsingissä maanantaina 10.10. klo 17. Osallistumisaikaa on 2.10. asti, ja voittajille ilmoitetaan sähköpostitse viikon 40 alussa. Osallistu arvontaan tästä linkistä!

Toivottavasti onni suosii! Minä ja lapset olemme mukana  Tampereen näytöksessä, joten tulettehan moikkaamaan, jos bongaatte meidät yleisön joukosta! Me odotamme ihan älyttömästi, että näemme Tatun ja Patun ja samalla myös teitä lukijoita!





 
Yllä olevat kuvat on valokuvattu trailerista, jonka voit katsoa alta. Me olemme katsoneet sen vasta viisi kertaa, mutta eiköhän me ehditä se katsoa vielä sellaiset viisikymmentä kertaa ennen kuin pääsemme elokuvateatterin penkkiin istumaan.

Kanelia kainaloon!





sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Aikuisten naamiaiset (äitiä saa aina hävetä)

Minä ja A. pääsimme eilen vieraiksi ihan älyttömän hauskoille kolmekymppisille. Juhlat olivat naamiaiset, ja kutsussa kävi ilmi, että ilman kunnollista asua ei ole sisään astumista. 

Löysimme asumme Tampereen Työväen Teatterin puvustamosta. A. valitsi cowboyn asun ja minä Pepin asun. Kotona pyörittelin asua ja perukkia ja ajattelin, että joku panostus siitä puuttuu. Heitin peruukin nurkkaan, ostin oranssin poispestävän värin ja rautalankaa, ja koska Pepin naapurissa asuu tietysti Annika, pyysin hänet laittamaan hiukseni kuntoon. Tuli muuten hieno! Leteissä on kuusi rautalankaa sekä pään yli letistä lettiin viritetty rautalanka. Hyvin kesti ylhäällä koko illan!

Aikuisten naamiaiset, Peppi Pitkätossu, juhlat, cowboy, Pikku Ukko





 

Illan aikana heräsi tällaisia ajatuksia: 


  • On ihan mielettömän hienoa, että olemme saaneet tästä yhä välillä vielä vieraaksi kokemastamme maakunnasta ja kunnasta ystäviä, jotka kutsuvat meidät juhliinsa. Se ei ole mikään pieni juttu. Kiitos A. ja J.!
  • Lapset olivat yötä työkaverini luona. On uskomattoman hienoa, että työkavereistakin on tullut ystäviä ja vielä sellaisia, jotka haluavat auttaa. Iso juttu sekin!
  • On ihan mahtavaa, että aikuiset haluavat heittäytyä ja uskaltavat pukeutua. Ihan mielettömiä asuja olikin, mm. eri lajien pelaajia, munkki, enkeli, kuolema, rakennusmies, kirurgi, kissa, hippejä, Hulk, Supertyttö, aasi...
  • Mikään ei piristä paremmin tätä ruuhkavuosiarkea kuin aikuisten juhlat! Välillä on päästävä jonnekin ilman lapsia ja saatava jutella, tanssia, syödä ja kippistää kuohuvaa. 
  • Oli uskomattoman upea panostus juhliin: viimeisen päälle tarjottavat, Singstarit, vuokrattu palju ja vielä hattarakonekin! Olin ihan liekeissä!
  • Lapset totesivat, että äitiä saa aina hävetä, kun tömistelin kädet puuskassa ja tiukka ilme kasvoilla ympäri kotia viisi numeroa liian isoissa miesten kengissä. Puku pitää palauttaa 30. syyskuuta. Olisiko vaikka joku vanhempainilta, jonne vielä ehtisin Peppinä? Se olisi siis niin huikeaa!
  • Huomasitte varmaan upeat kalsarini! Pitäiskö ostaa sellaiset? 



Tässä kuvassa kaikilla on hullu ilme. Ei siis vain etualan irvistäjällä, jonka tähden asettelin huonosti (huomasin vasta, kun olin ladannut kuvat Bloggeriin). Heh.

Olipa hauskaa, näitä lisää! Vielä olisi omatkin tuparit pitämättä...

Rakas koiramme ei ole enää täällä

"Hyvää matkaa, hyvää matkaa. Sinua paljon rakastin."

Magnumin Armi´s Shadow,  Nelli, 15.7.2000-24.9.2016.

cavalier kingcharlesinspaniel, koira, lemmikki, kavaljeeri, iäkäs koira

Lue 16-vuotiaan cavalier kingcharlesinspanielimme tarina tästä. 

Me itkemme nyt. 

lauantai 24. syyskuuta 2016

Teini himoitsee suuresti minun...

Tällä hetkellä minulla on jotain, jota 13-vuotias tyttäreni ja hänen ystävänsä himoitsevat suuresti. Kun ystävä tulee kylään, ovat he hetken yhdessä Matildan huoneessa ja tulevat sitten luokseni ja katsovat kuin spanielit suurilla silmillään. "Voitaisiko me pliis saada edes tämän kerran sinun..."

Mitä seiskaluokkalaiset tytöt tekevät yhdessä jonkun kotona? Voin kertoa: he eivät enää leiki. Eivät, vaikka työntäsin barbiet ja petshopit ja niille ostetut luksustalot suoraan heidän syleihinsä. Itse asiassa luulen, että sitten eivät ainakaan leikkisi... En siis työnnä leluja enkä itseäni huoneeseen.

Ainakin nyt tämän hetken äitikyyläykseni tulos on, että tytöt soittavat pianolla ja laulavat (harjoittelevat musiikkitunnin esitykseen, ehkä loppuu, kun esitys on ohi, harmi...), heittävät pihalla frisbeegolfia, leipovat, loikoilevat sängyllä pehmolelu- ja tyynykasassa, katsovat Youtube-videoita, joskus piirtävät, pelaavat lautapelejä (no, harvemmin...) ja pelikonsolipelejä, laittavat kännykällä viestejä ja Instagram-kuvia ja snäppäävät. 

Kaikista mieluiten he ovat kuitenkin edessäni ja rukoilevat minulta jotain, mitä minulla on parinkymmenen vuoden kokemuksella paljon enemmän kuin seiskaluokkalaisilla. Minun juttuni kelpaa heille, he suorastaan rukoilevat, että saavat avata kirstun, jonka päällä lähes istun. 

He rukoilevat saada käyttää meikkejäni! 

meikit, meikkimoka, nuori meikkaa, äidin meikit, Youtube, tubettaminen


Tyttöenergiaa ja innostunutta ryntäilyä


Jos hellyn, on talo hetkessä täynnä kikatusta ja tyttöenergiaa. Vähintään puoli tuntia menee valmistautumiseen. Tämän jälkeen huoneesta säntäilee yhä hervottomasti kikattavia tyttöjä, joilla on vahvat, lähes korviin asti kaartuvat rajaukset, tummat luomivärit ja kulmat ja tummanpunaiset huulet. Säntäillessään he etsivät sopivia vaatteita esimerkiksi minun korkkareistani ja paremmista takeistani tai miehen vaatteista (vaikka kasvoilla onkin oopperalavojen diivojen esiintymismeikki potenssiin tuhat).

Tämän jälkeen, jos suunnitelma on selvä, alkavat kuvaukset. Vuorotellen he näyttelevät ja kuvaavat videoita, joista ei puutu glamouria, huumoria ja girlpoweria. Syntyy taidokkaita show-esityksiä, nopeita juonenkäänteitä ja joka väliin poseerauksia ja selfieitä. 

Aika paljon hauskempaa kuin barbieilla leikkiminen!

Kun video on valmis, tullaan se esittämään vanhemmille, mistä olen kiitollinen. Välillä sekin vain käy työstä, jos kymmenen minuutin videoita näytetään monta putkeen silloin, kun ovat muut jutut kesken. Yritin viime viikonloppuna katsoa Aavan kummitädin kanssa Siskonpetien sketsejä, mutta siitä ei tullut mitään, kun teinin huoneessa syntyi niin paljon näytettävää kuvamateriaalia jatkuvalla syötöllä. Kaikki vitsit eivät avautuneet meille äiti-ihmisille, tai sitten ne eivät naurattaneet enää saman vitsin esittämisen seitsemännessä otoksessa.

meikit, meikkimoka, nuori meikkaa, äidin meikit, Youtube, tubettaminen


 

I´m a barbiemother!


Kun teinin huoneen ovi sulkeutui uuteen kuvaukseen, päätimme mekin kokeilla! Emme lisänneet meikkiä emmekä sitoneet paitoja vyötärölle solmuun. Laitoimme sen sijaan Youtubesta vanhan kunnon ysärihitin Barbiegirlin soimaan. Me tanssimme niin kuin nyt mammat tanssivat olohuoneesa vähän irroitellessaan, ja kuvasimme pitkällä kädellä selfievideoita. Pyörittelimme olkapäitä, mutristimme huuliamme, ja rohkeimmassa kohtauksessa kuvasimme belfievideota. Kun ikää on yli kolmekymmentä, on farkkubelfievideo todella, todella villiä.

Kun video oli valmis, ryntäsimme Matildan huoneeseen. Tai laahustimme, koska olimme ihan maitohapoilla siitä yhtäkkisestä villiintymisestä. "Katsokaa meidän video", huusimme. "Katsokaa se ihan kokonaan!" Kommentoimme hihittelemällä, että kohta tulee hyvä kohta, että muistakaa katsoa tarkasti. Huusimme: "Nyt se tulee, mä teen siinä ton pyörähdyksen!".

Eivät katsoneet, tuhahtelivat! Saimme kuitenkin jatkaa Siskonpedin katselua eikä enää tullut uusia kymmenen minuutin videoita, joiden idea on välillä vain se, että kävelijä kaatuu. Hyviä videoita toki, eihän siinä mitään, mutta että Siskonpedin aikana! Ymmärrätte, että se on pyhä hetki naisihmiselle. 

Kahden asian opettelua


Olen kuitenkin iloinen sekä meikkileikistä että videoiden kuvaamisesta. Tytöt tekevät todella hauskoja videoita ja oppivat koko ajan. Meikkileikki estää taas sellaiset meikkimokat, joilla itse menin seiskalla ihan pokkana kouluun. Päätin esimerkiksi kerran laittaa väriä kulmakarvoihin. Laitoin niin että näkyy: väritin nyppimättömät, villit kulmakarvani äidin mustalla mascaralla. Kontrasti vaaleisiin hiuksiin ja muistaakseni myös ripsivärittömiin ripsiin oli vinkeä.

Täytyy kuitenkin ostaa Matildalle lisää meikkejä, että minä saan pitää omat meikkini itselläni. En kovin helposti niitä anna, koska ne ovat kuitenkin hygieniatuotteita. Ei kiva kumminkaan päin, että kauneudenhoitovälineitäni käyttää moni lapseni koulukaveri. Toki hänellä siis on jo omat perusmeikit, mutta ei samanlaista valikoimaa esimerkiksi luomivärejä.

Silti saan nyt hetken paistatella suuren ihailun ja huomion keskellä. Minulla on jotain, jota teinit himoitsevat! Onhan se imartelevaa, että hetken vielä kelpaan. 

Saa nähdä, millaisen meikkivideon teen joskus... Minäkin vedän rajaukset korviin asti!

---

Muuten: emme ole vielä antaneet Matildan julkaista videoitaan Youtubessa. Suuri kiitos valtavasta kommenttimäärästä, joita sain postauksiin Annatko lapsesi vlogata eli tubettaa? ja Lapsi vloggaa. Lue haastattelumme Ylen ja YleX:n jutuista. Arvostamme vastauksianne. Pohdimme vielä.

torstai 22. syyskuuta 2016

Onnea 16-vuotias kääpiövillakoiramme!

Syksy 2000 oli perheessämme suurten muutosten aikaa. Minä muutin kotoa toiselle puolella Suomea opiskelemaan ja otin cavalier kingcharlesinspaniel Nellin. Vanhempani ja yhä kotona asuva pikkusiskoni yllättivät vastaavilla uutisilla: myös he ottivat koiran, kääpiövillakoira Roosan. 

Muistan elävästi sen, kun tulin Nellin kanssa ensimmäistä kertaa vanhempieni luo Roosan saavuttua. Ei ollut enää kahta koiraa, oli yksi koirapallo, joka juoksi, pyöri, pomppi ja hyppi tuulispäänä huoneesta toiseen yhtenä mustien, ruskeiden ja valkeiden karvojen ja villojen pallona. 

kääpiövillakoira, koira, lemmikki, 16-vuotias koira, koiran elinikä, blogi
Vuodet ovat vierineet. Siskoni muutti pois kotoa, ja Roosa jäi vanhempieni luo. Minä ja siskoni saimme kumpikin kolme lasta. Kaikki lomat Roosa ja Nelli viettivät yhdessä. Voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun saavuimme mummolaan tai kesämökille! Joskus tietenkin tuli vähän kinaa siankorvista ja leluista, mutta vauhtia ja yhteisiä leikkejä riitti aina tavatessa. 

Vuonna 2011 tein kaikkia tukevan, mutta kipeän päätöksen Nellin selkäsairauden, pikkulasten tuoman kiireen ja vilkkaan touhun sekä mieheni pitkien työmatkojen vuoksi. Nelli muutti vanhempieni luo Roosan seuraksi. Nellille se sopi hyvin. Vanhempieni koti oli ollut sille aina se toinen koti, ja nyt se sai kodin, jossa ei jatkuvasti vilissyt pieniä ja innokkaita riehujia.

Syksyllä 2000 Roosa ja Nelli juoksivat tuulispäänä huoneesta toiseen. Syksyllä 2016 ne nauttivat eläkepäivistä samalla pedillä toistensa päätä pesten. Kyllä, ne kumpikin ovat yhä täällä ilonamme. Meidän rakkaat vanhat rouvat! 

kääpiövillakoira, koira, lemmikki, 16-vuotias koira, puudeli, koiran elinikä, blogi, cavalier kingcharlesinspaniel
Kesä 2009.

kääpiövillakoira, koira, lemmikki, 16-vuotias koira, puudeli, koiran elinikä, blogi, cavalier kingcharlesinspaniel
Joulu 2015.

Syyskuun alussa 16 vuotta täyttänyttä Roosaa ei ikä paina! Se hyppää yhä sohvalle ja sängylle, juoksee lelujen perässä ja on aina valmis lenkille. Jos kukaan ei ehdi leikkiä, ottaa Roosa maasta kävyn, heittää sen ilmaan ja säntää perään. Tätä leikkiä se voisi jatkaa loputtomiin. Kun se lepää, se makaa mahallaan ja ristii pitkät ja hoikat etujalkansa. Pää ryhdikkäästi korkealla se tarkkailee perhettään kuin kuningatar alamaisiaan: lempeästi ja ylväästi.

Jos joku istuu sohvalle, saa hän heti kylkeensä kiinni lämpimän koiran. Vaikka olisi kuinka ahdas tuoli, änkeää Roosa itsensä samaan tuoliin. Yöt se nukkuu äitini polvitaipeessa, kuono sirosti jalkaa vasten. Illan tullen Roosa menee makuuhuoneen ovelle ja tuijottaa sieltä merkitsevästi, että olisi jo aika, alkakaahan tulla. 

kääpiövillakoira, koira, lemmikki, 16-vuotias koira, puudeli, koiran elinikä, blogi, cavalier kingcharlesinspaniel
Kesä 2009.

kääpiövillakoira, koira, lemmikki, 16-vuotias koira, puudeli, koiran elinikä, blogi, cavalier kingcharlesinspaniel
Kesä 2016.


Savonlinnasta ostettu Roosa on pelkkä Roosa, sillä ei ole mitään hienoja nimiä, titteleitä ja kampauksia. Trimmattu on sellaisella mentaliteetillä, että koira voi hyvin. Kotikoira, sohvakoira, mökillä metsäteitä pinkova ja kantarellien etsimisessä mukana oleva seurakoira. Joskus se oli musta, nyt se on harmaa. Rakas ja täydellinen.

Vuosien varrella Roosalla on ollut pieniä terveyshuolia, mutta kelläpä sitä ei eläkeiässä alkaisi jotain remppaa olla. Valeraskauksien ja liian tiheiden juoksujen vuoksi siltä poistettiin kohtu. Korvia se on raapinut koko ikänsä tuskaisesti vinkuen: korvien hiivatulehduskierre on saanut myös meidät ihmiset itkemään. Pieni reppana! 

kääpiövillakoira, koira, lemmikki, 16-vuotias koira, puudeli, koiran elinikä, blogi, cavalier kingcharlesinspaniel




kääpiövillakoira, koira, lemmikki, 16-vuotias koira, puudeli, koiran elinikä, blogi, cavalier kingcharlesinspaniel






Nivelrikko, sydämen vajaatoiminta, kuulon alenema, vehnä- ja kananmuna-allergia... Monenlaista pienellä koiralla, mutta elämäniloa ne eivät ole haitanneet. 

Kun vertaa Roosaa ja samanikäistä Nelliä, on Nelli selkeästi se kaksikon vanhus. Kirjoitin 16-vuotiaasta Nellistä tässä postauksessa. Jokainen päivä on kuitekin kummankin kanssa jo jatkoaika. Surutyö on jo tavallaan aloitettu, ja jokainen päivä kiitoksen aihe. 

Miten Roosa reagoi, kun sen paras ystävä on jonain päivänä poissa? Kestääkö se sen?


Miten me ihmiset pärjäämme sitten, kun Roosa ei enää olekaan kyljessä kiinni istahtaessamme sohvannurkaan? Miten sitä osaa enää nukkua, kun pieni nenä ei ole enää polvitaipeessa kiinni? Rakkautta on osata luopua, mutta mistä sitten tietää, koska on oikea aika?

Kiitos kaikesta rakas Roosa jo nyt!


Ystävästä luopumisen aika tuli nopeammin kuin kukaan meistä uskoi. Hyvää matkaa rakas Nelli 15.7.2000‒24.9.2016. 

tiistai 20. syyskuuta 2016

Silmien laserleikkaus

Muistan elävästi, miten en yhtäkkiä kuudennella luokalla nähnyt, mitä opettaja oli kirjoittanut taululle. Opettaja käski minun käydä tarkistuttamassa näköni. 

Seuraava muistikuva on optikkoliikkeestä, jossa seison kymmenien silmälasien edessä vanhempieni kanssa valitsemassa minulle laseja. Muistan hämmennyksen ja nolouden. En uskonut, että oikeasti tarvitsisin niitä. Olin kauhuissani huomiosta, jonka herättäisin koulussa lasit saadessani. Alussa unohdin silmälasit usein kotiin lähtiessäni aamulla kouluun. Lasit olivat likaiset ja aina vinossa. Joskus hajotin ne tapellessani siskoni kanssa. 

Lukioikäisenä opettelin käyttämään piilolinssejä vaihtelevalla menestyksellä. Muistan selkeästi vanhojentanssiesityksen, jossa minulla oli vain yksi piilari. Toinen oli pudonnut ja kadonnut ja toinen oli väärinpäin ja hankasi silmää kuin hiekka pikkareissa. Ei kiva!

12-, 13-, 16- ja 19-vuotiaana. (En ole ihan varma, mutta saatoin vaihtaa sukupuolta murrosiässä, hih.)

Talvisin ystävien suurinta hupia oli tuoda Hanna sisälle ja katsoa, miten lasit huurustuivat. Pakkasella lasit jäätyivät naamaan kiinni. Kesällä piti valita lasit tai aurinkolasit ja kärsiä joko ulkona auringosta tai sisällä vaikka kaupassa kulkea aurinkolasit päässä. Toki laseja pystyi vaihtamaan koko ajan, mutta aina se ei onnistunut. Aurinkolaseja ei tietenkään voinut ostaa mistään halvalla, paitsi piilareiden kanssa käytettäviä.

Uimahallissa oli jo tarpeeksi draumaattista käydä siksi, että oli kasvanut tissit. Siihen kun vielä lisäsi sen, että ei saunassa nähnyt, että istui tutun vieressä ja tuttu ihmetteli, miksi en tervehdi tai vaihtoehtoisesti joku tuntematon ihmetteli, miksi kyttään silmät sirillään hänen alastonta vartaloaan yrittäessäni tunnistaa, onko hän tuttu, oli uimahallinautinto ihan bueno. Puhumattakaan aikuisena uimisesta uimataidottomien lasten kanssa, kun lasten iloiset vesiroiskutukset saivat piilarit tippumaan tai lasit kastumaan ja toivat mukanaan lasten hukkumisen uhkan. 

Kyllä minä pidin laseista ja useimmiten ulkonäöstäni niissä, mutta kyllä ne olivat hankalat!


Tänä syksynä tuli kaksi vuotta elämäni parhaasta ostoksesta. Ostin itselleni näkökyvyn! Laserleikkaus oli epämiellyttävä, mutta hyvin nopea, vain muutaman minuutin mittainen. Heti, kun nousin sängyltä istumaan, näin jo selkeästi. Toipumiseen meni vain muutama tunti. Jos saisin valita synnyttämisen, viisaudenhampaiden poiston, gastroskopian, papakokeen tai laserleikkauksen välillä, ottaisin jälkimmäisen ehdottomasti. Leikkaus ei satu, mutta tuntuu oudolta ja ehkä vähän pelottavaltakin. Otin etukäteen paljon selvää riskeistä enkä osannut pelätä niitä.

On ihan älyttömän hienoa heti aamulla nähdä selkeästi kaikki ympärillä. Saunassa istuminen ei ole enää kuin karhun pimeässä luolassa oloa vaan oikeasti nautinto. Näkee jopa saunan lämpötilan mittarista! 

Kuva Valokuvauspalvelu Markku Rintala.

Muistan joka päivä iloita näkökyvystäni. Katselen kaukana siintäviä puiden latvoja, liikennemerkkien tekstejä ja kaikkia niitä yksityiskohtia, jotka oikein hyppäävät silmilleni. Näen värejä, luontoa ja jo kaukaa ihmisten kasvoja. Enää eivät likaiset, huurustuneet, naarmuiset, liian heikot tai näkökentältä kapeat silmälasit haittaa elämääni. Enää eivät lasit haittaa pyöräily- tai ratsastuskypärän tai hattujen käyttöä.

Menisin heti tänään uudestaan. Vaikka leikkaus oli kallis, sain sillä itselleni näkökyvyn koko loppuelämäkseni. Vuosia kohti jakamalla tämä ihmisen näkökyvyn hinta on hyvin halpa. Jos mietit leikkausta, varaa se heti sen sijaan, että ostaisit vielä nämä yhdet uudet lasit. Miksi et tekisi sitä heti, jos pystyt?

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kotikutsut ja äiti hurmoksessa

"Hei minulla on torstaina kuudelta lastenvaatekutsut! Tule juomaan kupillinen kahvia! Mitään ei tarvitse tietenkään ostaa, mutta vaikka hypistelemään tuotteita ja istumaan iltaa yhdessä! Olisi ihana tavata!"


Mitä ajattelit heti, kun luit tämän? Ajattelitko jotain näistä vaihtoehdoista?
  1. No tottakai, ihanaa, ihana nähdä pitkästä aikaa ja käydä ystävän luona ja kiva nähdä se uusi mallistokin!
  2. Jos mies vie pojan jalkapalloon ja minä  tytön otan kutsuille mukaan, niin ehkä saattaisin ehtiä tulla juomaan kupin kahvia, jos siis ehditään sen jälkeen, kun ollaan käyty ostamassa ne uudet lenkkarit ja Maija-serkun synttärilahja ja kun on tehty viikonlopun ruokaostokset ja jos koiran lenkittäisi vasta kutsujen jälkeen ja jos... Nonni, pojan vanhempainilta onkin silloin!
  3. Ei. Ei. Ei. Ei vaikka tarjoiltaisi tryffeleitä ja samppanjaa!

Girls just wanna have fun! Tyttöjen omaa aikaa! Kuva täältä.

Kotikutsut ennen vieraiden tuloa

 

Ajattelet, että olisi ihanaa kutsua ystäviä kylään. Tajuat, että olisi mahtavaa pitää kutsut. Valitset joko mieltymystesi tai emännänlahjan mukaan lastenvaatteita, muovikippoja, astioita, kynttilänjalkoja, kynttilöitä, leluja tai terveystuotteita esittelevät kotikutsut.  

Yhteydenotto jälleenmyyjään ja kutsuja kirjoittelemaan Facebookiin ja Whatsappiin ja ehkä jopa naapureiden postilaatikoihin.

Paras ystävä vastaa heti. Hän lupaa ehdottomasti tulla ja toivoo vastauksessaan sinun leipovan bravuuripiirakkasi.  Ystävällä on jo nyt mielessä, mitä hän tilaa. 

Muista ei kuulu mitään. Päivää ennen viimeistä ilmoittautumispäivää yksi peruu ja yksi lupaa tulla. Viimeisenä ilmoittautumispäivänä kolme-neljä ilmoittautuu. Muista 20 rakkaasta ystävästä ei kuulu yhtään mitään. Esittelijä vakuuttaa, että kutsut kannattaa järjestää, mutta lasket heti, että tulet jäämään ilman emännänlahjaksi kahdeksalla vieraalla saatavia kynttilänjalkoja, joiden takia itse asiassa aloitkin järjestämään kutsuja. 

Siivouksesta tulee jäätävä stressi  ja leipomisesta tulee jäätävä stressi. Koska vieraat saattavat sovittaa esiteltäviä vaatteita myös lastenhuoneissa, tulee kivojen naistenkutsujen takia perheriita. Lapset eivät halua siivota, joten päädyt kiireen keskellä siivoamaan lastenhuoneet vaatekaapeista lelulaatikoihin. Siinä vaiheessa, kun huomaat järjesteleväsi nukkekodin olohuoneen huonekaluja, olet mennyt liian pitkälle.

Tarjoilut: joko ostat kaiken valmiina ja häpeät tai teet mielettömän ylilyönnin. Huomaat leipovasi seitsemäntoista sorttia tarjottavaa Sacherkakkuineen, Pavlovineen ja Macaron-leivoksineen. Muistat kaikki allergiat, laktoosittomat, gluteenittomat ja lihattomat ja rakennat pöydästä komeamman kuin lapsesi rippijuhlien noutopöydästä.

Tie täydelliseen elämään vaatii vain kutsut, joilta saa astioita tai vaikka vaatteita. Kuva täältä.

Kotikutsut vieraiden tultua

 

Esittelijä tulee puoli tuntia ennen juhlia laittamaan tuotteet esille. Ryntäilet uunissa kypsyvän piirakan ja vessan peilin väliä toisessa kädessä ripsiväri ja toisessa pölyrätti. Kymmentä minuuttia ennen h-hetkeä juokset vaihtamaan vaatteet juuri samaan aikaan, kun ovikello soi.

Toisilleen vieraat ystäväsi istuvat selät suorina sohvan reunalla kivettynyt hymy kasvoillaan. Esittelijä yrittää viritellä smalltalkia samalla, kun muistelet, kenen vielä pitikään tulla. Ilmoittautuneista yksi ei ikinä saavu ja toinen ilmoittaa myöhästyvänsä. Yllättäen saapuu yksi, joka ei ilmoittautunut.

Kesken esittelyn muistat, että ilmoittautumatta saapuneella on kananmuna-allergia eikä mikään tuote sovi hänelle. Kylmä hiki valuu innostuksen vallassa päälle valitsemasi liian rohkean biletopin rinnusosaan. Ja hei Sannahan on raskaana, tajuat samalla. Tuorejuustoa ja graavilohta pöytä täynnä! Hirvittävän nolo moka! Sinulta menee koko esittely ohi, kun ryntäät muiden jalkojen yli penkiltäsi keittiöön etsimään hätätarjottavaa.

Esittelijä lietsoo hurmiota


Esittelijä esittelee tuotteitaan ja lietsoo naisjoukkoa hurmioon. "Aivan ihanat materiaalit, tämä englanninkielisen nimen omaava jakku sopii sekä palaveriin että drinksuille baariin, tällä astiastolla voi kattaa vaikka jouluna rosollin ja kinkun pöytään ja tähän astiaan se ihana, täyteläinen punaviinikastike. Katsokaapa esitteestä sivulta 24 tuota hyllyä, minä laitoin sen meidän kodissa olohuoneen nurkkaukseen ja siihen päälle laitoin nuo tuikkukipot, jotka ovat sivulla 13... Nyt kannattaa tilata näitä kasvovesiä kaksi kappaletta, ovat vain tässä jaksossa tarjouksessa!"

Hurmio tarttuu. Rekeillä roikkuvat vaatteet myyvät mukanaan mielikuvia täydellisestä elämästä ja naiseudesta, täydellisestä kodista ja täydellisesti pukeutuvasta jälkikasvusta. "Vaatteita kannattaa ihmeessä kokeilla, tulkaa vain lähemmäksi!"
 
Osa naisista ryntää muut edeltään teloen rekkien luo, osa tulee varovaisemmin. Vaatteita selaillaan innoissaan ja kokeillaan lastenhuoneissa ja vessassa. "Riikka, tule näyttämään sitten sitä mekkoa!""Ihana, siis niin ihana, sopii sulle täydellisesti!" "Kyllä sulle sopii tosi hyvin, ei vaan mulle näillä makkaroilla. Osta ihmeessä!"

Arimmatkin alkavat innostua. Nyt on naistenilta, miehet ja lapset ovat poissa. On vain tuoksuvaa kahvia ja notkuva pöytä, ystäviä ja syksyn kuumimmat trendit lasten ja itsensä pukemiseen. Juuri tuo pikkumusta on kaapista aina puuttunut! Hinta on sivuseikka, tärkeintä ovat materiaalit ja ekologisuus ja se, että ystävien mielestä mekko nuolee mekon sovittajan täydellisiä kurveja juuri oikealla tavalla. Itsekin innostut kokeilemaan ja pyörähtelet vieraittesi edessä näyttämässä, miten uuden malliston farkut istuvat. "Hyvin istuvat, vau mikä beba", huutelevat ystävät. Tilauslomakkeet täyttyvät ja budjetit venyvät.

Kuin kultti vetää kutsut seurakuntansa hurmostilaan. Vieraat huomaavat, että heiltä on aina puuttunut juuri tuollainen 90 euron muovinen lasagnevuoka, joka on ihan pakko saada. Kotiäitiaikana sitä vasta innostuukin toisen siististä kodista ajasta ilman lapsia ja poissa kotoa ja kaikesta siitä womanpowerista, jota ilmoilla vilisee, joten tilauksen voi ihan mielellään tehdä. 

Naiseuden tunne ajaa sellaiseen päänsisäiseen Macarenaan, että kotihoidontuki voi kevyesti kilahtaa kodin sisustustarvikkeita myyvän esittelijän tilille heti kutsujen jälkeen. Hei kutsuja varten voi meikata ja laittaa jotain muutakin päälle kuin kotihousut ja virttyneen hennesin topin! Heeei, Macarena!

Yksi epäilevä Tanja pakenee heti kahvin juotuaan, vetoaa lapsen uniaikaan ja sopertaa, että ei nyt tällä kertaa tilaa mitään. Muut tanssivat Lambadaa tilauslomake ja henkari kädessään, täydellinen jumpsuit henkarista roikkuen ja rintaa vasten puristuen. Osa tanssii pöydillä The Ketchup Songia ja laulaa tuotteiden trendikkäitä englanninkielisiä nimiä.

Kotikutsujen kahvipöydässä jutellaan vain tuotteista. Ne, jotka tuntevat toisensa, juttelevat innokkaasti keskenään aiheista, joihin muut eivät voi osallistua, mutta muut puhuvat vain esittelijän kanssa tuotteiden saatavuudesta ja toimitustavoista sekä pyytävät kohteliaasti suklaapiirakan reseptiä.

BingoOldLadies.jpg
Tanja ei tilannut mitään vaikka hyvin kuuli, että malliston suosituimmat tuotteet myydään loppuun hetkenä minä hyvänsä! Kuva netistä.

Kotikutsujen jälkeen

 
Kun kutsut loppuvat, istuvat vieraat autoissaan tuijottaen tilauslomakkeesta irrotettua kappaletta, jossa on esittelijän tilinumero ja järkyttävän suuri summa. Maksoinko tosiaan 40 euroa lapsen mekosta, muovikulhosta, kynttilänjalasta tai valokuvakehyksestä? Tilasinko vielä jokaiselle lapselle t-paidan ja housut? Mitä oikein tapahtui?

Itse siivoat vieraiden lähdettyä pöytää ja huomaat, että tarjoiluista jäi miehen tuhottavaksi neljä viidesosaa ja että emännänlahja oli käytännössä mitätön hyöty, kun ajattelee, että tarjottavat maksoivat 70 euroa ja itsekin tuli tilattua satasella. Jälkimmäistä et tietenkään tunnusta miehellesi, joka palaa syvään huokaillen kiukuttelevien lasten kanssa vesisateesta leikkipuistosta. No, onneksi sait nähdä ystäviäsi! Niin, paitsi että yhdenkään kanssa et kerennyt jutella mitään muuta kuin että "oikeesti sopii sulle tosi ihanasti tuo tunika".

Hurmos tarttuu. Kukaan ei tiennyt vielä hetki sitten tarvitsevansa juuri näitä tuotteita. Kuva täältä.

Kaikki kutsut jo nähty


Mitä enemmän on takana rouva-, kotiäiti- tai omistusasuntoelämävuosia, sitä useammat kutsut ovat jo koettu. Moni ajattelee nähneensä jo ne kaikki ja ostaneensa jo kaiken, mitä kutsuilla on tarjota. Väärin! 

Kun tupperit, noshit, meandit ja partylitet on kahviteltu, voi kuulemma ottaa askeleen eteenpäin. Ystäväni otti niin ison askeleen, että alkoi kotiäitivuosiensa ratoksi itse pitämään näitä kutsuja. Hän on nyt käskenyt minun pitää kutsut, mutta en ole vielä uskaltanut.

Ne kutsut alkaisivat näin:

"Hei minulla on torstaina kuudelta seksivälinekutsut! Tule juomaan kupillinen kahvia kossua! Mitään ei tarvitse tietenkään ostaa, mutta vaikka hypistelemään tuotteita ja istumaan iltaa yhdessä! Olisi ihana tavata!"


Siis ensin kutsujen kirjoittaminen, sitten siivoaminen, leipominen, stressaaminen ja mies ja lapset evakkoon sateeseen leikkipuistoon. Sitten pim pom, esittelijä sisään ja dildot riviin tv-tasolle.  

Järjestänkö? Tuletteko?

torstai 15. syyskuuta 2016

Valokuvia vapaapäivistä

Niin kuin olen kertonut jo aiemminkin, meillä on heinäkuun alusta näihin päiviin eletty muuttamisen, pintaremontoimisen, pakkaamisen, purkamisen ja siivoamisen keskellä. Elokuun postauksista voi lukea tästä kaikesta.

Minulla on elokuun alusta asti ollut maanantait ja tiistait vapaita, koska teen osa-aikatyötä. Millään tavalla ne eivät ole tähän mennessä tuntuneet vapaapäiviltä, kun olen pessyt vanhaa kotia, maalannut seiniä ja kerrossänkyä ja juossut kilpaa kellon kanssa.

Nyt alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa. Olemme ehtineet ulos, olemme ehtineet avata telkkarin joskus ja meillä oli jo ensimmäiset vieraatkin kylässä. Tämä alkaa näyttää ja tuntua jo kodilta. Alkaa olla pikku hiljaa valmista. Ihanaa!

Minä ja Aava vietimme tällä viikolla ihan ensimmäiset arjen vapaapäivät. Maanantaina kävimme viemässä auton huoltoon ja Aava pyöräili huoltoasemalta kotiin ja minä juoksin perässä. Ihana aurinko!





Luimme meillä kesken olevaa Risto Räppääjää.



Kun Matilda tuli koulusta, tein hänen kanssaan meille ruuaksi gluteenitonta pitsaa niistä aineksista, joita kaapista löytyi. Tällä kertaa tuli tosi hyvä, pehmeä pohja!



Ulkoilimme myös omassa pihassa ja läheisessä metsässä. Metsässä oli yhä ihan valtavan isoja ja vielä ihan hyviäkin mustikoita!







Juttelin koululaisten kanssa heidän päivästään. Lapset selvästi nauttivat, kun olen nyt kahtena iltapäivänä viikossa kotona heidän saapuessaan. En ottanut kännykkää tai kameraa esiin, kun juttelin heidän kanssaan. Ei ole mitenkään luonnollista kesken lapsen kuulumisten kertomisen kaivaa kameraa esiin. Se olisi jotenkin loukkaavaa. Niin kuin että "joo-o, kerro vaan, ootpa söpö, äiti kuvaa sut äkkiä blogiin". Joo ei. Tulee vähän äiti koneella -fiilis, että kuvataan blogin takia (vaikka meillä oli kyllä oikeasti hyviä hetkiä!).

Vein toisena iltana Henrikin ja hänen kolme kaveriaan säbämatsiin. Verryttelyn aikana kävin kävelyllä ja luin sen jälkeen uusinta Kaksplussaa. Siinä on muuten juttu ihanasta bloggaajakollegastani Maijusta (ei tosin ole hän tuossa kuvassa alla). Kannattaa lukea Meriannen mielessä -blogia. Suosittelen!







Kotona ehdimme istua alas ja olla vain. Ihan uskomaton fiilis, sellaista ei kesän jälkeen ole vielä ollut. Kotitöitä tehdessäni selailen kyllä kännykkää ja usein iltaisin bloggaan, mutta telkkaria en ole ehtinyt avata. Nyt vapaapäivänä katselin tabletilta ohjelmaa sohvalla viltin alla. Henrik tuli koulusta, pysähtyi kuin seinään ja kysyi huolestuneena, että onko minulla kipeä olo. Voi toista! Kertoo ehkä siitä, että ihan hirveästi en ole ehtinyt muuton ja työarjen keskellä istua alas!





Tällaisissa arkipostauksissa näkyy lähinnä Aava, kun muita ei ole oikein lupa kuvata enkä osaa itseäni kuvata. Kiinnostavatko tällaiset arkipostaukset vai keskitynkö jatkossa vain aihepostauksiin?

Mukavaa viikonloppua murut! Ihanaa, että teitä on tullut niin paljon seuraajiksi Facebookiin ja Instagramiin!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Vanhempainillat: tuskaiset piinapenkit

Ensimmäisen lapsen ensimmäisen päiväkodin ensimmäinen vanhempainilta. Miten jännittävää! Siellä toisten vanhempien kanssa tärkeänä nukkekodin keittiön kokoluokkaa olevissa tuoleissa valmiina kirjoittamaan sääntöjä ylös, keskustelemaan ja verkostoitumaan! Päiväkodissa jo, meidän pikkuinen! Täällä jaetaan muiden vanhempien kanssa elämämme parhaita vuosia! Ihanaa! Tossut ja reput, kaappisängyt ja nimikoidut naulakot! Supersöpöä!

Ensimmäisen lapsen ensimmäisen luokan ensimmäinen vanhempainilta. Täällä sitä nyt istutaan, koululaisen vanhempana. Siinä vieressä istuvat Jaana ja Reetta, kumpikin samalta kadulta, saatiin lapset samalle luokalle. Ajatella, koululaisia jo! Vastahan he syntyivät! Nyt jo istutaan täällä ja puhutaan läksyistä ja iltapäiväkerhoista. Ollaan päästy nextille levelille, nyt meillä iltaisin päällystetään kirjoja ja opetellaan lukemaan. Meidän Ville tosin opettelee jo kertotauluja.

Kolmannen lapsen toisen päiväkodin, perheen päivähoitohistorian yhdeksännen hoitopaikan, ensimmäinen vanhempainilta. Jep jep. Onhan sinne mentävä, että hoitajat näkevät kummankin meidän naaman. On mentävä, koska olemme uusia. On mentävä, koska välitämme ja haluamme mennä. Koskaan emme ole jättäneet yhtään vanhempainiltaa väliin emmekä aiokaan jättää. On kunnia-asia olla vanhempi ja saada mennä työpäivän jälkeen keskiviikkoiltana päiväkodille kello 18.

Vanhempainilta, koulu, vanhemmat, päiväkoti, stressi, syksy, koulutyö, luokkaretki, myyjäiset, leirikoulu, mokkapalat



Odotuksena on kuulla ruoka-, uni- ja loma-ajoista, hakemisesta ja tuomisesta, käsihygieniasta, vaatteiden nimikoinnista, varavaatteista ja kuravaatteiden pesusta. BINGO, kaikki käydään läpi. Näiden lisäksi sivutaan vasua sekä puhutaan uudesta mobiilisovelluksesta, jolla lapset kuitataan sisään ja ulos. Kännykkäasia on selvitetty viidessä minuutissa, kunnes on vanhempien kysymysten aika.
 
Puolen tunnin ajan käydään läpi yksityiskohtaisesti kännykän käyttöä ja sisältöä sekä kännykän turva-asioita, vaikka vanhempien osuus on vain "lätkä kännykkään ja klik". Insinööri-isät innostuvat ja haluavat kuulla lisää. Vanhempien kysymyksille ei näy loppua. Puolessa tunnissa sitä oppii koko pienen pyöreän pöydän lasten allergiat ulkoa, ne kun ehtii lukea kunkin kohdalta pöytälevystä aika monta kertaa vanhempien kysellessä, mitä lukee kännykän näytössä, jonka vain hoitajat näkevät.

Kun arki-iltana istuu kaksi tuntia 110-senttiselle tarkoitetussa tuolissa kuuntelemassa, että kädet on hyvä pestä ja kuumeisena ei tulla hoitoon, alkaa lyhyellekin äidille käydä minituoli epämukavaksi. Syy, miksi vanhempainillat venyvät tuskaisiksi piinapenkeiksi, ei ole hoitajissa tai opettajissa. Vanhempainiltoja venyttävät erityisesti Meidän Tiina -vanhempi, Ope, ope -vanhempi ja Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempi.

Vanhempainilta, koulu, vanhemmat, päiväkoti, stressi, syksy, koulutyö, luokkaretki, myyjäiset, leirikoulu, mokkapalat

Meidän Tiina -vanhempi

Meidän Tiina -vanhemmalle tulee opettajan puhuessa usein mieleen oma kullannuppu, minkä hän tuo kaikkien tietoisuuteen. Aina sopivassa välissä hän huikkaa, että "No meidän Tiina on puhunut juuri tuosta..." ja kertoo mielellään pitkänkin monologin. Vanhempi kertoo Tiinan ajatuksia päiväkodista tai koulusta sekä kavereista ja opettajista. Joskus Tiinalla ei mene hyvin, ja vanhempi tuo sydäntäraastavasti kertoen esille Tiinan hyvinkin henkilökohtaisia ongelmia. Usein Tiina kuitenkin tykkää tosi paljon opettajasta, minkä vuoksi Meidän Tiina -vanhempi on vähintäänkin Ope, ope -vanhemman bestis.

Ope, ope -vanhempi

Ope, ope -vanhempi jumaloi luokan opettajaa tai ryhmän lastentarhanopettajaa. Hän ei käytä tästä aikuisesta etunimeä, vaan viittaa innokkaasti ja huikkii "ope, ope" viitatessaan. Hän on opettajan säestäjä, jonka mielestä tällä luokalla on maailman paras ope, jonka ideat ovat häikäiseviä. Hän istuu usein eturivissä, paitsi jos oman mussukan pulpetti on taaempana. Silloin hän saattaa sanoa, että olisihan edempää nähnyt paremmin, mutta voihan hän nyt tässä samalla siivota Pekan pulpetin, että haluaako ope kurkistaa, miten on nyt siistimpi ja työskentely helpompaa. Hän harkitsee, voisiko pyytää opea Facebook-kaverikseen tai jopa yhteisille sauvakävelyille.

Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempi

Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempi innostuu silloin, kun suurin osa vanhemmista kalpenee. Opettaja mainitsee sanan "leirikoulu" tai "luokkaretki". Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempi alkaa heti tehdä jaettujen opetussuunnitelmapapereiden kulmaan listaa siitä, mitä hän leipoo. Tältä vanhemmalta karkaa mopo käsistä ihan saman tien. Hän ehdottaa myyjäisten lisäksi keksipakettien myymistä, vanhempien osallistumista hyväntekeväisyysjuoksutapahtumaan sekä lasten valmentamista kiertävään sirkustemppuesitykseen, josta perittäisi joku kiva pikku maksu ovella.

Meidän paras luokka -vanhempi

Meidän paras luokka -vanhempi on yhdistelmä Ope, opea ja Myyjäiset ois ihana juttu -vanhempaa. Hän puhuu luokasta kuin opiskelisi siinä itse ja intoilee kaikesta. Hän itse on niin täynnä me-henkeä, että muiden ei ole pakko edes yrittää. Hän kyllä järjestää ja osallistuu! Meidän paras luokka -vanhempi on mielellään esimerkiksi vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja.

Neuloja-vanhempi

Neuloja-vanhempi tekee käsillään koko ajan. Jos hän ei neulo, hän piirtää paperinkulmaan tai näppäilee puhelintaan. Hänen ajatuksensa harhailevat muualla ja pian myös muiden ajatukset, koska hän kilisyttelee pulpetinkanteen puikkojaan. Pahimmassa tapauksessa hän pyytää opettajalta saksia kesken tämän lauseen, että saisi pääteltyä valmiin villasukan. Hän saattaa myös lähteä vastaamaan puheluun.

Olen täällä, koska on pakko -vanhempi

Myyjäiset-vanhemman intoillessa Olen täällä, koska on pakko -vanhempi kaivautuu syvemmälle penkkiinsä. Hänen päässään vilisee kolmen lapsen luokan joulumyyjäisiin leipominen ja tuotteiden myyminen, yhden luokan halloween-discon valvontatehtävät, sählyporukan vessapaperien myyminen ja tapahtumien narikkapalvelu, ensi kesän sukutapaamisen järjestelyvastuu, työmatkat ja -palaverit sekä nuorimman uhma. Hän näkee silmissään syksyn mahatautikierteen sekä läksyistä, luistimista, sisäliikuntavaatteista ja pianoläksyistä muistuttamisen, väsyneet illat ja väsyneet aamut. Hän näkee joulukuun kalenterin, jossa ei tule olemaan kuin yksi vapaa ilta (jolloin hankitaan kaikki joululahjat ja -ruuat), muulloin on harrastusten, koulun, työpaikan ja päivähoidon joulujuhlia. Tip tip, tip tap, tipe, tipe, tip tap ja maistuisiko glögi? Kyllä kiitos, terästettynä.

EVVK-vanhempi

EVVK-vanhempi loistaa poissaolollaan.

Vanhempainilta, koulu, vanhemmat, päiväkoti, stressi, syksy, koulutyö, luokkaretki, myyjäiset, leirikoulu, mokkapalat

 

Jäätävä hiljaisuus


Viimeksi päiväkodin vanhempainillassa kävin läpi lähes nuo kaikki roolit ja päädyin ihan vahingossa Olen täällä, koska on pakko -vanhempaan. Vanhempainillassa kerrottiin, että vanhempaintoimikuntaan tarvitaan kiihkeästi uusia jäsenia. Aktiivivanhemmat ja hoitajat alkoivat innoissaan kertoa, mitä kaikkea vanhempaintoimikunta voisi järjestää lapsille. Olisi hyvä olla myyjäiset, sukkien myymistä, autonrenkaiden vaihtamista ja kirpputoria. Sitten se tapahtui: aloin nähdä lasten harrastusporukoiden talkoot, luokkien myyjäiset ja seurojen jouluesitykset. Vanne alkoi puristaa päätä ja paidankaulus kurkkua.

Minulta lipsahti. Päässäni ajattelin, että olen hauska. Voin kertoa, en ollut. Se oli aivopieru.
‒ Multa valuu jo hiki, naurahdin.

Tuli jäätävä hiljaisuus, kaikki pysähtyivät tuijottamaan järkyttyneen näköisinä. Juuri, kun lueteltiin ihanaa koko perheen tekemistä, jossa verkostoituu ihanasti, keskeyttää joku urpo. 

Lastentarhanopettaja tuijotti minua hämmästyneenä yhtenä isona kysymysmerkkinä.
‒ Sulta valuu jo hiki?

Aloin soperrella, että kolmen lapsen kanssa talkoita riittää. Yritin korjailla, kehuin, että varmasti kivoja retkiä järjestävät. En onnistunut pelastamaan tilannetta. Puheen aloittanut vanhempi sanoi, että retket voidaan järjestää myös niin, että vanhemmat maksavat suoraan eivätkä osallistu. Toinen lastentarhanopettaja katsoi minua ja sanoi, että kyllä kaikki lapset aina pääsevät retkelle, hekin, joiden vanhemmat eivät ole maksaneet tai tehneet mitään.

En minä sitä tarkoittanut! Kyllä minä osallistun, joka ikiseen tapahtumaan olen osallistunut ja mokkapaloja leiponut peltitolkulla. Olen ollut aina yksi aktiivisimmista ja jatkossakin olen, mutta saa minua hengästyttää, jos jo päiväkotiryhmän takia olen lauantain vaihtamassa renkaita! Lauantain!

Olen varma, että olen koko lapsen hoitouran ajan tunnettu hoitajien keskuudessa Hiki-Hannana.

Uuden syyskauden alku vain heitetään viattomien vanhempien päälle kuin jääkylmä suihku. Heti innolla tekemään, muistamaan, organisoimaan ja puuhaamaan yhdessä! Meidän luokka, ihanat myyjäiset, meidän Tiinakin tykkää niin äitikin tykkää!

Tervetuloa vanhempainiltaan, tuohon syksyn odotettuun piinapenkkiin! Varatkaa pari tuntia, puhumme vaatteiden nimikoinnista!

Päivitetty teksti blogini vanhasta osoitteesta viime syksyltä.  


Muokkaus 22.9.2016: Joku lukija huomautti, että unohdin valittajavanhemmat, joille ei kelpaa mikään. Totta! Heitäkin löytyy kyllä joka luokasta yksi. Pessimisti ei nähkääs pety!