Kaksplus.fi

MENU

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Parisuhdeaikakateus

Yhtäkkiä olen nähnyt niitä kaikkialla. Facebook-päivityksiä, joissa parit istuvat päät yhdessä ravintolassa kynttilän valossa, festareilla nurmikolla ihmisjoukossa ja etelän uimarannalla saman pyyhkeen päällä. Olen kuullut tarinoita risteilyistä, hotelliviikonlopuista ja kotipäivistä ihan kahdestaan. 

Parit ovat saaneet uppoutua vain toisiinsa. He ovat saaneet rakastua taas toisiinsa, nauraa yhdessä, kävellä käsi kädessä, syödä ruuan lämpimänä ilman kaatuneita (maito)laseja. Tutustumiskohteina on ollut aikuisten konsertit, tapahtumat ja näyttelyt ilman syöttötuoleja, Hevisauruksia ja matkasänkyjä.

Yhtäkkiä olen huomannut, että olen kateellinen. 

Teimme lapset itsellemme


Meillä on aina ollut tukiverkot kaukana. Jyväskylässä asuessamme meillä oli samassa kaupungissa siskoni perheineen ja Aavan kummit perheineen. Mummoloihin oli reilu 200 kilometriä. Nyt Pirkanmaalla asuessamme Jyväskylään on 160 kilometriä ja mummoloihin 400 kilometriä (lue!)

Olemme tottuneet pärjäämään aina yksin. Emme ole koskaan vieneet lapsia mummolaan kauppareissun ajaksi. Kukaan ei ole koskaan tullut laittamaan meille ruokaa valmiiksi uuniin tai hakenut lasta puolestamme hoidosta työpäivän venyessä. 

Olemme hyvä tiimi emmekä ole koskaan kaivanneet esimerkiksi isoäitiä pesemään meidän ikkunoitamme tai viihdyttämään koululaisiamme. Ajattelen vahvasti, että olemme tehneet lapset itsellemme eikä siinä ole mitään outoa, että hoidamme lapsemme aina itse. Lapsemme ovat ihania ja helppoja tapauksia ja nautimme heidän seurastaan. Kouluarkena meillä on hiljaista kello 21, joten meillä on joka ilta aikaa syödä yhdessä iltapalaa, katsoa Netflix-sarjoja, pelata lautapelejä, näppäillä  puhelimiamme sohvalla kylki käyljessä tai jutella. Sängyssämme ei nuku ketään muuta kuin me kaksi. 

Olemme viettäneet lapsiperhe-elämää jo vuodesta 2003 alkaen. Näinä vuosina olemme saaneet kaksi kertaa käydä kahdestaan viikonpituisella matkalla, kun lähellä toisiaan asuvat isovanhemmat ovat jakaneet lasten hoitovastuun. Jälkeenpäin olen kuullut, että päivät pienten lasten kanssa ovat olleet hyvin rankkoja. Kuitenkin vanhempamme ovat sen meille lyhyestä kesälomastaan suoneet, mistä olen syvästi kiitollinen. Olemme myös päässeet joihinkin juhliin sekä esimerkiksi risteilyille, kun sukulaiset ja ystävät ovat rientäneet apuun. Olen onnellinen, että meillä on sukulaisia, jotka haluavat auttaa, vaikka ovatkin niin kaukana, että hoitoapu on erittäin harvinaista.


Sanatonta yhteistyötä


Olemme hyvä tiimi. Hoidamme lapset sanattomasti ja joustavasti. Toinen antaa iltapalan ja pesee hampaat, toinen lukee iltasadun ja peittelee nukkumaan. Ravintolassa toinen auttaa toisella puolella pöytää, toinen toisella puolella. Jos jonnekin ei voi pienen kanssa mennä, jää toinen leikkimään pienen kanssa ja toinen menee isojen kanssa. Aika usein jakaannumme näin kahteen jengiin.

Joskus otamme maksullisen lapsenvahdin ja käymme vaikka syömässä ja leffassa. Sellainen ilta tulee kalliiksi, mutta myös tarpeeseen. Joskus olemme rohkaistuneet kysymään naapureilta apua ja saaneet sitä. Ainakaan pariin-kolmeen vuoteen emme ole olleet missään yötä ilman lapsia.

Jos haluan mennä elokuviin, konserttiin tai teatteriin, yön yli -reissusta puhumattakaan, on helpointa aina mennä ystävän kanssa. Lapset saavat jäädä kotiin isän kanssa, jolloin heillä on varmasti kaikki hyvin. Voin mennä rauhallisesti ja nauttia täysillä. 

Olen lähiaikoina kuitenkin pysähtynyt miettimään tarkemmin parisuhdetta. Olen saanut kokea ystävien kanssa upeita hetkiä ja reissuja, joita muistellemme yhä vedet silmissä nauraen. Älyttömän kivoja muistoja! Olen kuitenkin pohtinut, miten huonoa on parisuhteelle sellainen, että kaikki aikuisten reissut ja kokemukset saadaan ystävän kanssa eikä puolison, joka on kuitenkin se paras ystävä, elämän valittu ja rakastaja.  

Ensi vuonna olemme olleet yhdessä 20 vuotta, ja meillä on ollut paljon upeita kokemuksia yhdessä. Silti tällä hetkellä pysähdyn aina, kun kuulen tai luen, miten helposti ja huolettomasti muut voivat tehdä asioita yhdessä puolisonsa kanssa. Pikkulapsiaika on meillä nyt ohi, joten enää ei ole sellaista polttavaa rakkauskuplaa, jossa kääritään koko perhe kuplamuoviin ja sylitellään peittojen alla yhdessä. Silloin ei haluakaan mitään muuta kuin pussailla pieniä varpaita ja katsoa, kun vauva kikattaa. Nyt lapsemme haluavat jo tehdä muutakin kuin istua ja nukkua äidin ja isän sylissä 24/7.


Seuraavat 20 vuotta kotona


Olemme halunneet kolme lasta, jotka saimme opiskelujen ja töiden ajoittamalla tavalla isoilla ikäeroilla. Jos ajattelee, että 15-vuotias voi jäädä yksin kotiin vanhempien lähtiessä toiseen kaupunkiin vaikka festareille, niin meillä se tekee kotiin sidottua elämää yhteensä 23 vuotta, jos odotamme, että kuopus on 15-vuotias eikä häntä hoida kukaan muu kuin me itse. Isovanhemmat kyllä auttaisivat meitä mielellään, mutta tuntuu hyvin hankalalta järjestää parisuhdeviikonloppu, kun isovanhemmat, joilla on omat työnsä, harrastuksensa ja menonsa, asuvat kuuden tunnin matkan päässä. Elämä on vienyt meidät tänne eikä sille taas voi mitään.

Täytyykö parisuhde unohtaa 20 vuodeksi? Ei ihme, että moni eroaa pikkulapsiaikana, jos noin kauan täytyy odottaa. Itsellehän ne lapset tehdään, mutta eikö pieni breikki tekisi kaikille hyvää?

En kadu yhtäkään päätöstämme tehdä uusi lapsi. Rakastan lapsiperhe-elämää lähes suurperheen kokoisessa perheessämme yli kaiken enkä muuta kaipaa, mutta en myöskään halua, että rakastamani mies muuttuu vain yhteistyökumppanikseni ja kollegakseni Perhe Oy:ssä sekä samanlaiseksi rakkauden ilmentymäksi, jota kokee lapsiaan ja vanhempiaan kohtaan.  Haluan nähdä hänet myös rakastajanani, en vain toisena perheen taloudenhoitajana.

Ei ole helppoa pyytää ystäviltä apua varsinkaan kolmelle lapselle, mutta me pyysimme. Ystävät riensivät apuun, vaikka heillä on omatkin lapset ja omat menonsa. Me saamme jättää lapset rakkaiden ystävien huomaan ja lähteä tällä viikolla yhdeksi yöksi pois! Pääsemme Tallinnaan ihan kahdestaan. Saamme kävellä kahdestaan, syödä kahdestaan rauhassa ja jutella kokonaisia lauseita. Nimemme eivät ole silloin vain "Äitiäiti Äitiäiti Katso" ja "Iskäiskä Iskäiskä Katso". 

Ajatus kahdesta päivästä tuntuu viikon irtiotolta. Kiitos ystävät jo etukäteen!

12 kommenttia :

  1. Niin tuttua. Meillä on vietetty yhtä kauan perhe-elämää ja lapsia yksi enemmän. Muutaman kerran ollaan oltu yö kahdestaan koko aikana ja siitä viimeisimmästä kerrasta on jo yli 4-vuotta... Parisuhde voi kuitenkin hyvin ja haaveilemaan lapsivapaasta lomasta �� sekin aika vielä tulee ja tiedän että tulen ikövöimäään tätä aikaa kun lapset ovat vielä kotona. Ehkä minäkin uskaltaudun pyytämään kavereilta apua ja tarjoan sitä vastavuoroisesti myös heille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, kyllä tätä aikaa kaipaa vielä! Haluan kuitenkin olla aikuinen ja nainen myös nämä vuodet, kun lapset tarvitsevat minua. Jaksanko sitten enää käydä festareilla?

      Poista
  2. Meillä asuu isovanhemmat lähellä, mutta erityislasta ei voi jättää heidänkään hoitoonsa. 5-vuotias "normaali" lapsi pääsisi jo yökyläänkin, mutta vanhempi erityislapsi on täällä aina. Hoito on tietysti raskaampaa ja taukoja kaipaa paljon enemmän, onneksi kuitenkin pääsee edes yksin tai muiden aikuisten kuin puolison kanssa. Mutta parisuhteelle tuskin hyvää tekee.

    Nauttikaa yhteisistä hetkistänne! :)

    VastaaPoista
  3. Erityislapsen kanssa kaikki onkin varmasti täysin erilaista. Hienoa, että teitä on kaksi jakamassa vastuuta sekä onnea. Toivon kovasti, että löytyisi joku, jolle voisitte uskoa rakkaanne hoidon joskus hetkeksi, että pääsisitte kahdestaan jonnekin. Voimia ja rakkautta arkeen!

    VastaaPoista
  4. oi ihania ystäviä teillä! nauttikaahan nyt sitten oikein kunnolla, olette aikanne ansainneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! Parin vuoden asumisen aikana olemme löytäneet muutaman hyvän ystävän. :)

      Poista
  5. Moi! On mukava lukea, miten teillä hoidetaan lapset yhdessä. On vaan surullisen paljon perheitä, joissa tää ei ole mahdollista syystä tai toisesta. Silloin isovanhemmat nousevat kullanarvoiseksi. Elämä ei aina mene niin kuin suunnitelee tai haaveilee. Perhe-elämän idylli voi romahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Jokaisella meillä on ne omat juttumme. Yksi suree, kun ei ole löytänyt sopivaa puolisoa tai homma ei toimi, toinen suree lapsettomuutta tai lapsen jäämistä ilman sisruksia, kolmas suree sitä, että isovanhempia ei ole ollenkaan. Meille vaikea asia on asua valtavan kaukana ihmisistä, jotka voisivat auttaa arjen pienissä asioissa.

      Halaus sinulle!

      Poista
  6. Se on niin harmillista että joillakin asuvat mummut ja papat niin kaukana. Meillä asuu 5 talon päässä isäni perheineen, mutta muut asuvat sitten 130 km ja 200 km päässä :D
    Mutta ihania ystäviä teillä ja nauttikaahan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa Liina ihanalta asua noin lähellä! En tiedä, millaista se olisi. Onneksi saan kokea miltä tuntuu, kun on samassa kylässä muutama ystävä.

      Poista
  7. Mielenkiinnosta kysyn, oletko ikinä tuntenut ketään totaali-yh:tä? Miettinyt, millaista mahtaa olla hänen arkensa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon tietäväni ja ymmärtäväni jotain. Ei todellakaan ole helppoa. Puhun tässä kuitenkin siitä, että haluaisin viettää aikaa puolisoni kanssa, joten ihan eri aihe. Onneksi saamme viettää aikaa yhdessä kotona. Tsemppiä ja rutistuksia yksinhuoltajille! Uskaltakaa pyytää ystäviltä ja naapureilta apua!

      Poista