Kaksplus.fi

MENU

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Nämä asiat ovat muuttajalle vaikeita uudella paikkakunnalla!

Kun aikuisena muuttaa uuteen kuntaan, näyttää kaikki tylsältä ja vieraalta kauan, moni asia kenties ikuisesti. Olen asunut viidessä maakunnassa ja yhdeksällä paikkakunnalla, joten olen pohtinut muuttamiseen liittyviä asioita paljon. Juuri muuttanut katselee elinympäristöään kuin turisti, kun taas koko ikänsä asuneella on kaikesta ympärillä olevasta valtava tietojen, muistojen ja kokemusten kartta päässään. Näiden sisäisten karttojen ero on koko elämän mittainen.

Listasin asioita, jotka ovat erilaisia aina tai kauan paikkakunnalla asuneelle "alkuperäiselle" ja sinne aikuisena muuttaneelle.

1. Rakennukset 

Muuttajalle suurin osa taloista on vain kerrostaloja, liiketiloja ja virastorakennuksia. Pikku hiljaa muuttaja oppii käymään tietyssä ruokakaupassa ja oppii ehkä tunnistamaan sieltä myyjiä kasvoilta. Kunnantalolla hän käy esimerkiksi kysymässä löytötavaroita ja jättämässä lapsen päivähoitohakemuksen. Yksi kerrostaloista tulee tutuksi, koska työkaveri asuu siellä. 

"Alkuperäinen" tuntee jokaisen rakennuksen. Hän saattaa muistaa, koska ne on rakennettu ja minä vuonna ruokakaupassa vaihtui omistajanvaihdoksen myötä nimi ja hedelmien laatu. Jokaisessa kerrostalossa asuu joku oma, vanhemman tai kaverin ystävä. Kunnantalon käytävillä hän on leikkinyt lapsena hippaa. Kylän vaatekaupassa hän oli työharjoittelussa kahdeksannella luokalla ja kirjastossa hän kävi satutunneilla jo silloin, kun kirjasto sijaitsi vielä siinä paikassa, missä on jo 15 vuotta ollut leikkipuisto. R-kioskilla työskentelee äidin paras ystävä, huoltoasemalla oma setä ja kahvilassa luokkakaverin äiti. Jokaisella rakennuksella on kasvot, historia, muistot ja tietyt fiilikset. Ne ovat kaikkea muuta kuin vain rakennuksia. 


2. Luonto

Muuttaja tutustuu pikku hiljaa lähiympäristöönsä. Mitä enemmän hän liikkuu kävellen ja pyöräillen, sitä laajemmaksi kasvaa hänen elinpiirinsä niin kuin Super Mariolle paljastui uusia maailmoja pimeyden keskeltä pelin edetessä kultaisella kasarilla. Löytyy kauniita rantoja, suuria kiviä, hiihtolatuja ja kävelyteitä. Ne ovat vain rantoja, teitä ja metsäpolkuja, jonne kannattaa mennä, kun taas ehtii. Pikku hiljaa alkaa syntyä uusia muistoja. Tarvitaan vain aikaa ja viitseliäisyyttä, että tietyistä paikoista tulee retkikallioita, parhaita uimarantoja ja tärkeimpiä lenkkipolkuja. 

Alkuperäiselle jokainen kivi, polku ja muurahaispesä on yhtä tuttu kuin oman äidin syli. Tuolla leikittiin kauppaa koko pihan lapset yhdessä, tuolla uitettiin kaarnalaivoja ja noilla hiihtoladuilla vuodatettiin tuskan, ilon ja surun kyyneleitä koulun liikuntatunneilla ja Hippo-hiihdoissa. Nuorena piilotettiin kaksi vaivalla hankittua kaljapulloa tuon männyn taakse, tuon sillan alla Petrin kanssa pussattiin ensimmäisen kerran ja kun oltiin Tarjan luona kylässä, käytiin leikkimässä tuossa metsässä. 



 

3. Tapahtumat, riennot ja perinteet

Muuttaja selailee paikallislehteä ja pohtii, missä voisi lähteä käymään. Osa tapahtumista kiirii muuttajan korviin, mutta suurin osa  jää pimentoon. Missä voi lähteä käymään aurinkoisena kesäpäivänä? Mitä tapahtuu milloinkin? Mistä löytää kivoja kesäkahviloita, ilmaiskonsertteja, taidenäyttelyitä, luontopolkuja...? Usein spontaani idea lähteä juuri nyt jonnekin tyssää alkuunsa, kun tietoja ei löydy. 

Muuttajan paras tapahtumaseurakaveri on tietysti alkuperäinen. Hän kertoo kesäkahvilan rapeista vohveleista, rantakalliota, jonne paistaa ilta-aurinko, ilmaiskonsertista, jonne otetaan piknikeväät mukaan, kaupungin laidalla olevasta ruusupuistosta, naapurikylän kauneimmasta shampanjaterassista, parhaasta menomestasta ja tapahtumasta, jonne kerääntyy joka kesä koko maakunta. Suurin osa tiedoista on hiljaista tietoa, joka vain periytyy. 



4. Ihmiset, työsuhteet ja ystävät

Muuttaja alkaa pikku hiljaa saada tuttuja ja ystäviä naapurustosta, töistä ja lasten kautta. Muuttajasta riippuen ystävien löytäminen on helppoa tai vaikeaa. Muuttaja ajattelee usein ystäviään, jotka ovat kymmenien tai jopa satojen kilometrien päässä. Miten ihanaa olisi, jos voisi kutsua heitä iltateelle tuosta noin vain. Muuttaja ajattelee, että alkuperäisellä on kaikki tässä itsellään: elämä kuin sateenkaariliukumäki suoraan avoimeen aarrearkkuun.

Alkuperäisellä on varmasti monia ystäviä lähellään, mutta moni ystävä on muuttunut alkuperäisestä muuttajaksi ja lähtenyt pois. Arjessa alkuperäinen ja muuttaja ovat samalla linjalla: koti, työ, koulu, kauppa, pyykkikone ja harrastukset syövät suurimman ajan. Vaikka paras kaveri asuisi naapurissa, ei tätä näe usein. 

Muuttajan parhaita hetkiä on huomata, että vanhojen, rakkaiden ystävien lisäksi uudella paikkakunnalla on syntynyt ystävyyssuhteita, jotka kantavat läpi elämän. Yhtäkkiä onkin ystäviä, joille voi laittaa viestin, jossa lukee, että leivoin pullia, tule iltateelle. Ja ystävä tulee! 



5. Minuus, minäkuva ja murre

On muuttajasta kiinni, säilyykö hänen alkuperäinen murteensa muutosta huolimatta, ja opettaako hän saman murteen lapsilleen. Säilyykö itäsuomalainen puheen intonaatio ja murre pääkaupunkiseudulla? Pysyykö pohjanmaalaisuus puheessa, ilmeissä ja eleissä myös Keski-Suomessa?

On pysäyttävää tajuta, että Savonlinnasta Tampereelle muuttaneet aikuiset ovat aina sydämeltään savonlinnalaisia, mutta heidän lapsensa eivät ole sitä koskaan. Lapset kasvavat alkuperäisten lasten keskellä alkuperäisiksi, vaikka vanhemmat puhuisivat heille savoa päivästä toiseen.  



Itse puhuin 20 vuotta vahvaa Savonlinnan seudun välimurretta. Sitten lähdin Pohjamaalle, sitten Keski-Suomeen, sitten Pirkanmaalle. 16 vuodessa mie on vaihtunut määksi ja mäksi. Rakastan kuunnella levveetä savvoo Itä-Suomessa vieraillessani, mutta murre ei enää taivu luonnollisesti suussani ihmisten kanssa keskustellessani edes Itä-Suomessa. Osaisin kyllä, mutta se ei ole enää osa minua. Mitä se kertoo minusta, sitä en tiedä.  

Koen, että maailmaa katsoo aina vähän siitä ilmansuunnasta ja maailman kolkasta, missä on lapsuutensa viettänyt. Alueen ihmisiä luokittelevat tavat suhtautua toisiaan ja pitää yllä naapurisuhteita. oKoen, että suhtautuminen luontoon, kiireeseen, palveluihin ja huvituksiin on myös erilaista eri paikoissa. Pikkukylässä ajanvietto on erilaista kuin suuressa kaupungissa. Tai oli ainakin 1980-luvulla!



Koska itse olen asunut Itä-Suomessa, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla, koen olevani kuin palasista kokoon liimattu. Itä-Suomessa on lapsuuteni rakkaat muistot ihmisineen, rakennuksineen ja kasvun riemuineen ja kipuineen. Keski-Suomessa on muistot nuoruudesta, opiskelusta, aikuistumisesta, vakiintumisesta ja lasten saamisesta. Pirkanmaalla on nykyisyys, onni ja tasapaino. Koko ajan tulee uusia muistoja ja uutta tuttuuden tunnetta. Uutta kotiseutua oppii kyllä rakastamaan, kun antaa sille mahdollisuuden. 

Kuka olen, mistä tulen ja millainen olen, ovat kysymyksiä, joiden vastaus liittyy jollain tavalla ajatukseen tilkkutäkistä. Paljon sieltä, pikkuisen tuolta, vähän täältä. Pohjana on kuitenkin onnellisen lapsuuden muistot, joiden syntymäpaikkakunnalla ei ole mitään merkitystä.

2 kommenttia :

  1. Hyviä ajatuksia! Yksi muuttajan ja alkuperäisen ero on myös (ainakin omalla kohdalla) että muuttaja puhuu katujen nimillä ja paikkojen osoitteilla. Alkuperäisellä ei ole hajuakaan mikä on matkakeskuksen osoite mutta neuvoo turistit sinne perille vieraalla kielellä ja piirtää kartankin kaikkine risteyksineen :D tai näin ainakin mulla kävi rovaniemellä joku kertoi jostain paikasta ja kysyin et ai siinä pekankadun risteykdessä ja mua katsottiin huulipyöreenä et missä on pekankatu. Jyväskylässä taas ei ole hajuakaan kaduista mutta aina on perille löydetty ja tiedetään tasan missä mikäkin on (tai no ei enää kun kauppakeskukset uudistuu jatkuvasti mutta pointin varmaan nappasit kuitenkin :'D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja alkuperäinen puhuu nimillä, joita on käytetty 20 vuotta sitten. Esim. kaupan nimi voi olla vaihtunut, mutta silti alkuperäiset puhuvat vanhalla nimellä kaupasta.

      Poista