Kaksplus.fi

MENU

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kuvia uuden kodin keittiöstä

Saamme uuden kotimme avaimet elokuun alkupuolella, jolloin vaihdamme pariin makuuhuoneeseen tapetit. Syyskuun ensimmäiseen päivään mennessä pitää olla kaikki tavarat siirretty ja vanha koti pesty ja luovutettu. Postaus uudesta kodista tässä linkissä Ostimme oman kodin.

Kesäkuu livahti käsistä ihan huomaamatta. Vaikka olen kesän ajan työttömänä, en ole vielä ehtinyt pakata tai käydä tavaroita läpi yhtään. Olen tietoisesti halunnut antaa aikaa lapsille sekä nauttia kesästä. Tietysti myös se vaikuttaa, että mies on kolmen viikon työmatkalla ja minä lapset olimme juuri puolitoista viikkoa mummolassa ja ystävien luona. 

Kaikki postauksen kuvat ovat myyntikuvia Kotijoukkueen sivuilta, myös ne, jotka vahingossa merkitsin blogini omiksi kuviksi. Julkaisin kuvat luvan saatuani.

Kesäkuun päivät ovat menneet nopeasti, koska on ollut koko ajan kivaa tekemistä. Haluatteko lukea, millainen oli eilinen? Kerron! 

Heräsin kello 8.50 ja menin suihkuun. Kello 9 tuli muutoa tekevän ystävän tyttö meille hoitoon ja omat lapset heräsivät. Kello 11.30 meille tuli ystäviä Jyväskylästä. Samaan aikaan tuli muuttavan ystävän koirakin hoitoon sekä naapurista tuli tyttö meille sisään muun lapsilauman mukana. (Tiedättehän, että harvoin kotona on oman lapsiluvun määrä lapsia. Jos omia on kolme, on lapsia talossa yleensä 4-6. Jos yksi on poissa, on poissa myös tämän mukanaan tuomat kaverit. Ihanaa, että meillä viihdytään!). 

Meitä oli siis talossa kaksi naista, koira ja seitsemän lasta. Juttelimme, kävimme katsomassa uutta kotiamme ulkoa ja teimme ruokaa ja herkuttelimme. Kun ystävät lähtivät, lähdin neljän lapsen kansa uimaan. Uimisen jälkeen oli jo iltapala-aika. Tässä vaiheessa meillä oli enää omat kolme sekä muuttoa tekevän ystävän tyttö ja koira. Ystäväkin tuli muuton keskeltä meille yöksi iltapalan syötyämme. 



Kun saimme lapset nukkumaan, avasimme ansaitusti kuoharipullon ja otimme lasilliset. Oli ihana jutella pitkästä aikaa rauhassa lasten tuhistessa makkareissa ja koiran tuhistessa jaloissamme. Siinä me sitten istuimme kuoharilasit käsissämme ja juttelimme... Lopulta  kello 3.30 käytimme yhdessä koiran vielä pissalla ja kömmimme nukkumaan ystävä oman tyttönsä viereen ja minä kahden lapseni viereen, jotka usein haluavat nukkua kanssani, kun isä on työmatkalla.

Olen aina eniten elossa, kun ympärilläni on hälinää ja ihmisiä! Ihan parasta! Siksipä esimerkiksi eilisessä ei ollut mitään erikoista. Heinäkuussa käymme vielä uudestaan Savonlinnassa mökeillä, kun mieskin jää lomalle. Heinäkuussa on sitten pakko tarttua muuttolaatikoihin ja siirtää koti ja elämä laatikkopinoiksi ensin vanhan kodin ja sitten uuden kodin nurkkiin. Ehkä se sitten onnistuu helpommin ilman kissoja, koiria ja kaikkia lasten ystäviä... Kun vaan malttaisin olla haalimatta kaikkia lähelleni. En kuitenkaan halua missata tätä kesää ja ihania grillaus-, uimaranta- ja leikkipuistohetkiä, mutta onhan tässä vielä aikaa muuttoon... Ja hei kenet seuraavaksi kutsuisin kylään, hih ;) 


Tekstin lomassa on muutama kuva, jotka olen luvan saatuani kopioinut Tampereen Kotijoukkue Oy:n nettisivuilta. Vanhasta tottumuksesta nimikoin osan kuvista omikseni, mutta kyllä ne Kotijoukkueen ovat kaikki. 


Rakastan uuden kotimme keittiötä, jossa on samassa myös kodihoitohuone. Ihanan valoisaa, eikö! En malta odottaa, että saan täyttää kodin omilla huonekaluillamme. Nämä kuvat ovat siis myyntikuvia.


Ps. Kaksplus ja me bloggarit haluamme saada lisätietoa lukijoidemme kiinnostuksen kohteista, jotta osaamme kohdentaa teille osuvampaa mainontaa ja tehdä yhä kiinnostavampaa sisältöä. Olen iloinen, jos voisit vastata tosi lyhyeen (ja helppoon!) kyselyyn tätä linkkiä klikkaamalla. Vastaaminen kestää oikeasti vain ihan pienen hetken, tyyliin pari minuuttia. Kiitos paljon! :) 

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Koira lehmän kakassa & arvonnan voittaja

Tänään oli ihana vilinäpäivä! Meillä oli täällä yksi hoitolapsi, yksi naapurintyttö, kaksi Jyväskylästä saapunutta tyttöä, kolme omaa lasta, koira ja kaksi äitiä. Just sellainen hulinapäivä, johon kuului koiran karkailua lehmälaitumelle, aurinkoa, lasten naurua ja iloa, ystävyyttä ja kesän riemua. Ja sitä eilen alkanutta pyykinpesua...



Vielä en ehtinyt käsitellä kuvia, mutta ehdin arpoa Lapsen maailma -lehden tilauksen voittajan! Onnea Ulla Kadun aurinkoisella puolella -blogista


Jälleen kotona Pirkanmaalla! Heippa Itä-Suomi ja Keski-Suomi!

Takana reilu puolitoista viikkoa ystävien ja suvun kanssa ja luona Itä- ja Keski-Suomessa. Mieletön helle, rakkaita ystäviä ja maailman paras perhe, kesämökki, serkkuja, koiria, ihanaa ruokaa, isovanhempien huolenpitoa, itikoita, saunomista ja uimista, soutelua, mansikoita, valokuvaamista, riippumatossa lukemista, pienten tyttöjen kikatusta, lasten kesäleiri, Henrikin 10-vuotissynttärit, ystävien kanssa juttelua yömyöhään... 

Tulimme tänään myöhään illalla kotiin. Kaikki ihanat muistot pyörivät päässä. Tälläkin kertaa kyyneleet tulivat silmiini, kun Punkaharju ja Savonlinna jäivät taakse. Ei tähän vaan millään totu. Nyt pesen pyykkiä, käsittelen satoja valokuvia ja opettelen taas elämään Pirkanmaalla. Aina entisissä kotikaupungeissa käytyä on paluu Pirkanmaalle pieni shokki. Vaikka olen oppinut rakastamaan kotikuntaani, olen viiden maakunnan ja yhdeksän paikkakunnan jälkeen vähän niin kuin palasista kokoon liimattu. Minä, mää, mä ja mie yhtä paljon minussa sekaisin. En ole enää itäsuomalainen mutta en täysin keskisuomalainenkaan enää. Pirkanmaalaiseksikaan en itseäni tunnista. 

Aina on iso pala minusta poissa, olin sitten missä tahansa, mutta toisaalta: on paljon rakkaita paikkoja, joihin palata. Palaan näihin ajatuksiin myöhemmin.

Serkkutytöt. Rakastan näitä tyttöjä ja näitä kuvia heistä!


Blogiaiheita on mielessä todella paljon. Yritän ehtiä kirjoittamaan samalla, kun alan valmistella elokuussa tapahtuvaa muuttoa. Sain kotimme välittäjältä luvan julkaista blogissa heidän ottamiaan kuvia talostamme, joten aion esitellä sen ihanan keittiön teille jossain välissä!

Tiistaina 28.6. on luvassa Instagramin @hanna.ylipyykkivuorten seuraajien kesken arvotun Lapsen maailma -lehden tilauksen voittajan julkistaminen! Viimeistään illalla postaan!

Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!


Ps. Kaksplus ja me bloggarit haluamme saada lisätietoa lukijoidemme kiinnostuksen kohteista, jotta osaamme kohdentaa teille osuvampaa mainontaa ja tehdä yhä kiinnostavampaa sisältöä. Olen iloinen, jos voisit vastata tosi lyhyeen (ja helppoon!) kyselyyn tätä linkkiä klikkaamalla. Vastaaminen kestää oikeasti vain ihan pienen hetken, tyyliin pari minuuttia. Kiitos paljon! :)

 Mökin rantasauna. Maailman kaunein ja tärkein rakennus.





perjantai 17. kesäkuuta 2016

Miten ja mistä aiheesta äiti lukee aikakauslehteä? Arvonnassa lehtitilaus!

Kiinnostaisiko sinua lukea jostain alla olevasta aiheesta kirjoitettu lehtiartikkeli? Saisitko jostain  aiheesta uutta tietoa, vertaistukea, voimaa tai iloa? Mikä otsikko hyppää esiin?

Voiko lapsella olla liian suuri ego? 
Ysiluokalla on tehtävä isoja valintoja.
Miksi luvataan rakastaa ikuisesti - ja silti erotaan? 
Lasten saattohoitoa Saksassa. 
Sippolan koulukodissa kuljetaan kohti normiarkea.

Hälin perhe ei tarvitse autoa.
Ranskassa tahdotaan tyrannilapset kuriin. 
Suomalaisen lastensuojelun menneisyysselvitys haastaa kuuntelemaan lasta.
Miten parisuhde voi 1600-luvulla?
Jos puheentuottaminen on vaikeaa, voi koirasta olla apua. 

Yhteisöasuminen kumpuaa arjen tarpeista. 
Some & puheenkehitys.
Blogit ovat tulleet jäädäkseen. 
Autismidiagnoosista huolimatta Martti Hietaniemi on integroidussa päiväkodissa.
Marja Rintanen pärjää dystonian kanssa.

Äidit perustivat kirppisketjun. 
Alaikäiset ulosotossa.
Niukkuuden ehdoilla.
Apua hevosavusteisesta psykoterapiasta.
Millaisista ammateista maahanmuuttajataustaiset nuoret haaveilevat? 

Kaupungilla hengailu ei ole somaalityttöjen juttu.
Lapsen toive: katso mua.
Perhetyö on tosi tärkeää. 
Sijaisnuorten oma chat. 
Isät ja pojat seikkailevat yhdessä. 

Kyseiset lehtiartikkelien otsikot ovat peräisin tänä keväänä ilmestyneistä Lapsen maailma -lehdistä. Kyseessä on Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu, josta ilmestyy tänä vuonna jo 75. vuosikerta. Julkaisu on kohdistettu erityisesti lapsiperheille ja lasten kanssa työskenteleville ja se käsittelee lasten ja nuorten kasvatusta sekä lastensuojelukysymyksiä. 

Lehteä lukeva pyllyvuori

Minulle tarjottiin mahdollisuutta tutustua lehtiin, joten olen tässä lueskellut kevään lehtiä ahkerasti. Täytyy naisena, tyttärenä, suomalaisena työssäkäyvänä ja ruuhkavuosia elävänä, eri-ikäisten lasten ja  nykymittapuulla jopa suurperheen äitinä sekä ammattitoimittajana sanoa rehellisesti, että tykkään!

Olen työssäni selaillut Lapsen maailma -lehtiä, mutta  en ollut uppoutunut niihin aiemmin niin kuin lehtiin ruuhkavuosina ja pienten lasten äitinä uppoudutaan: 

puuroa keittäessä, iltapalaa syödessä yksin lasten vihdoinkin nukahdettua, maatessa mahallaan lastenhuoneen lattialla samaan aikaan, kun pikkuväki ajelee pikkuautoilla äidin muhkean pyllyvuoren yli tai tekee hiuksiin ihanaa takkulettikampausta, lapsen nukkuessa hetken päiväunia tai lapsen leikkiessä ystävänsä kanssa lapsen sanottua äidille, että "me haluttais leikkiä nyt ihan rauhassa". 

Lehden kanssa voi nopeasti ottaa pienen palan omaa aikaa arjen pyykkivuorielämän keskellä eikä siitä lopu akku, tule häiritsevää viestiä tai ole liian kirkas auringonpaiste häiriönä.


Osallistu arvontaan!

Myönnän, että lehden monipuolisuus sekä laadukas journalismi yllättivät. Mielenkiintoisia juttuja myös heille, joilla ei ole lapsia tai  joiden lapset ovat jo aikuisia!

Uusimmassa lehdessä pohdittiin, onko kaikkien pakko harrastaa. Kirjoitin aiheesta aiemmin postauksen, jossa pohdin meidän perheemme harrastushistoriaa. Mielenkiintoinen aihe, josta varmasti kaikilla on joku mielipide!

Iloisena saan kertoa, että kauttani myös yhdellä lukijallani on mahdollisuus tutustua Lapsen maailma -lehtiin ihan omalla kotisohvalla ilman pelkoa kännykän akun loppumisesta! Arvon Instagramini @hanna.ylipyykkivuorten seuraajien kesken kuuden kuukauden tilauksen Lapsen maailma -lehteä! 



Seuraa Instagram-tiliäni, niin olet mukana arvonnassa!  Aikaa arvontaan osallistumiseen (jos seuraat jo, olet automaattisesti mukana arvonnassa!) on maanantaihin 27.6. asti. Julkaisen arvonnan voittajan nimen tiistaina 28.6.

Kerro myös blogin kommenttikentässä, Instagramissa tai blogin Facebook-sivulla, mikä luettelemistani lehtiartikkelien otsikoista herätti mielenkiintosi. Oliko se esimerkiksi lasten suuri ego, alaikäisten ulosotto tai sijaisnuorten oma chat? Tai kerro, millaisista aiheista sinä haluaisit lukea laadukkaan lehtiartikkelin.

Postaus on tehty yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ratkaisu lastenhoito-ongelmaan

Kävin eilen illalla syömässä neljän naapurini kanssa. Syödessämme juttelimme paljon meidän ikäisten naisten elämään liittyvistä asioista: työstä ja koulutuksesta, naiseudesta, asumisesta ja elämisestä, lapsista, perhe-elämästä ja parisuhteesta. 

Puhe kääntyi ikuisuusongelmaan: moni yksinhuoltaja tai pariskunta on pikkulapsiaikana jaksamisensa äärirajoilla, mutta apua ei ymmärretä, osata tai haluta etsiä. Aika moni ajattelee, että on vain jaksettava ja kestettävä, että tällaistahan on kaikilla. Sitä paitsi, jos isovanhempia ei ole lähellä, niin on vain pärjättävä itse. 

Minun äitiysvuosieni vaikein oppivuosi oli 2013‒2014, kun mieheni oli toisella paikkakunnalla töissä, minulla oli uusi työ, Henrik oli ensimmäisellä luokalla ja Matilda neljällä ja Aavalla oli järkyttävä uhma ja keliakiaoireet huolineen pahimpina päällä (lue Aavan keliakian oireilemisen kauhuvuodesta Arjen murusia -ryhmäblogista).

Muistan tuosta mustasta vuodesta kaksi tilannetta. Toisen, jolloin puolilta öin ripustin pyykkejä kuivumaan ja itkin väsymystäni ja toisen, kun vein lapset illalla hoitoon ja viimeisillä voimillani menin koulun vanhempaintoimikunnan kokoukseen. Kokoukseen ajaessani ajattelin, että järkevintä olisi kääntyä ja ajaa kotiin nukkumaan, mutta kiltisti menin kokoukseen. 

Lapset, niin vähän aikaa pieniä. Jaksa enää 10 vuotta, niin sitten helpottaa! Muista nauttia joka hetkestä! (Sarkasmia)

Hetki kahdestaan: 70 euroa

Meillä ei ole koskaan ollut isovanhempia lähellä (lue tästä), joten olemme tottuneet pärjäämään ilman apua. Joskus käymme jossain vuoroilloin, kahdestaan emme juuri koskaan missään. Jos päätämme tehdä jotain kahdestaan, kutsumme meille lapsenvahdin, jolle maksamme illasta 20‒25 euroa. Koska hän tulee meille, emme jää kotiin viettämään villasukka-aikaa. Jos menemme syömään ja/tai elokuviin, kasvaa illan budjetti suureksi. Toki voisimme mennä vaikka kävelylle, mutta emme koe sitä luontevaksi maksullisen lapsenvahdin käyttämiseksi. 

Jos siis otamme lapsenvahdin, on meillä työmeno tai ennalta suunniteltu meno vaikka konserttiin. Illalle on siis budjetti, aikataulu ja selkeä tarkoitus. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lasten ollessa pieniä olisi saatava joskus olla myös hetki kahdestaan ihan vain kotona. Minne me lapsemme saisimme? Tuntuu, että kaikki muut saavat lapsensa isovanhemmille, mutta emme me tukiverkottomat.

Meillä on jo isot lapset, jotka menevät kouluarkena kello 20‒21 nukkumaan, joten meillä on yhteistä aikaa kotona joka ilta. Olemme tottuneet tällaiseen ja pärjäämme hyvin. Kaikilla ei kuitenkaan ole näin.

Ihania rasvaisia siipiä, mozzarellatikkuja ja ranskalaisia syödessämme keksimme yhtäkkiä ratkaisun monen perheen lastenhoitopulmaan. Ratkaisu on kaikkien edessä, mutta jostain syystä sitä ei käytetä.

Autetaan toisiamme, nostetaan sen kunniaksi maljat. Kippis!


Kenen luo voisi tulla pariksi tunniksi?

Ratkaisu lastenhoitopulmaan heille, jotka asuvat lähellä muita lapsiperheitä: kerää ystävistä ja naapureista WhatsApp-ryhmä. Sopikaa, että vähintään kerran kuussa jokainen ryhmän jäsen saa apua joltakin ryhmään kuuluvalta aikuiselta. Kun haluat joskus nukkua päiväunet, käydä miehen kanssa syömässä, saada imuroida rauhassa tai hakea viikon ruokaostokset Prismasta, laita ryhmään viesti. Se, ken ehtii, ottaa lapsesi leikkimään luokseen. Ilmaiseksi, ei kahvipaketteja, ei noloutta ja arkailua.  Se, kuka ei tänään jaksa ottaa muiden lapsia kylään, sanoo sen.

Jos ei onnistu kasaamaan ryhmää, voi sopia yhden ystäväperheen kanssa, että kerran kuussa kummankin perheen aikuinen/aikuiset saavat omaa aikaa yhden illan ajan.

Minulle ei ole mikään ongelma ottaa 1‒5 lasta meille hoitoon vaikka kolmeksi tunniksi. Kun lapsilla on kavereita, eivät he tappele sisarustensa kanssa ja kaikilla on kivaa. Kolme tuntia menee varsinkin yli 5-vuotiaiden kanssa tosi nopeasti, ja voi olla esimerkiksi uupuneen vanhemman jaksamisen kannalta todella merkittävä apu. Jo tunnissa ehtii hoitaa kaupungilla asioita yksin enemmän kuin pienten lasten kanssa päivässä. 

Kiitollisuudenvelka ahdistaa

Syödessämme sanoin ääneen sen, mikä minua 400 kilometrin päässä isovanhemmista asuvana mietityttää: jään aina kiitollisuudenvelkaan, jos pyydän apua naapureilta. Minun lapseni ovat usein siellä, mutta heidän lapsensa eivät tule meille hoitoon, koska he menevät vastaavassa tilanteessa isovanhempiensa luo. 

Kuulin, että huoleni on turha. Lapset ja isovanhemmat ovat mielellään yhdessä, joten naapurien apua ei tarvita. Kuitenkin naapurit ottavat omiani kylään, koska tuolloin kaikki lapset viihtyvät. Se huojensi. Uskallan kysyä toistekin apua. 

Kaikki lähellä olevatkaan isovanhemmat eivät jaksa, ehdi, halua tai pysty hoitaa lapsenlapsia. On sairautta, töitä, muita kiireitä. Tällaisetkin perheet hyötyisivät ystäväringistä, jossa avun pyytämisen kynnys olisi matala. 

Porukalla leikkipuistoon tai olohuoneen matolle rakentelemaan Legoilla ja sen jälkeen iltapala omien ja parin lisälapsen kanssa sujuu nopeasti ja kivasti, eikä ole mikään ongelma, kun on vaan itsellä voimia ja hyvä päivä takana. Samaan aikaan hoitolasten vanhemmat saavat jutella kokonaisia lauseita ja syödä ruokansa lämpinä ja jälkkärijäätelönsä kylmänä. Eikö kuulosta hyvältä! Miksi tällaisestä ei tekisi tapaa niin, että me sukulaisista kaukana asuvatkin saisimme kerran kuussa parisuhdeaikaa tai aikaa yksin?

Kerää teidän porukka vaikka lähipuiston hiekkalaatikon reunalla tai seurakunnan perhekerhon lattialla istuessasi! Uskon, että ryhmään liittyy monta helpottunutta ja innostunutta perhettä.
 

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Helppo arkiruoka: gluteenittomat pinaattiletut

Kauhealla kiireellä äkkiä jotain valmista pöytään. Jotain, mitä kaikki syövät mielellään: pinaattilettuja! Onko tuttu valinta teilläkin? 

Pinaattiletut ovat oikeastaan ainoa eines makkaran lisäksi, mitä meillä syödään. Aavan keliakia-diagnoosin jälkeen pinaattiletut kuitenkin katosivat pöydästämme, kunnes ymmärsin alkaa tehdä niitä itse gluteenittomina. 

Netti on täynnä vehnäjauhoihin ja gluteenittomiin jauhoihin tehtävien pinaattilettujen ohjeita, joten en niinkään jaa teille nyt reseptiä vaan muistutan: tee itse pinaattiletut, niin saat taatusti terveellisempiä ja maistuvampia lettuja, joista tykkäävät kaikki! Paistamiseen menee hetki, mutta työ on sen arvoista!

Minä tein meille eilen gluteenittomia pinaattivohveleita. Luin muutaman ohjeen ja sovelsin sen mukaan, mitä aineita meiltä löytyi. Ohjeesta tuli 16 vohvelia. 


 

Pinaattiletut tai -vohvelit


1 litra maitoa
2 munaa (meillä ei ollut enempää, mutta ei ehkä olisi tarvittukaan enempää)
2 pakastepussia pinaattikuutioita, sulatettuina
6 dl Fin mixiä / vehnäjauhoja
2 tl psylliumia, jos käytät gluteenittomia jauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria

Anna turvota puoli tuntia. Käytä paistamisessa rasvaa. Jos teet gluteenittomana, käytä vain rasvaa, jolla ei ole voideltu gluteenipitoisia leipiä.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Ostimme oman kodin!


Valkoista, harmaata ja beigeä. Valoa, tilaa ja rauhaa. Luonnon, palvelujen ja ystävien läheisyyttä.

Tämä maakunta, tämä kunta, tämä perhe. Tämä pieni elämä tässä ja nyt.

Vihdoinkin kaikki on ohi: haaveilu, etsiminen, pohdinta, kiertely, harkinta ja pitkät keskustelut tulevaisuudesta, tarjoaminen, tarjouksen vastaamiseen odottaminen, vastatarjouksen saaminen ja sen pohdinta, sopimukseen pääseminen, kuntokartoitus ja kauppojen tekeminen. Kauppakirjat on nyt kirjoitettu, nyt saan sen kertoa:

Me muutamme unelmiemme kotiin.

Tätä me olemme odottaneet, tätä varten kaikki on mennyt niin kuin on mennyt. Viides maakunta, yhdeksäs paikkakunta, ties kuinka mones muutto ja ties kuinka mones koti. Luopumista, haikeutta, surua ja uuden innokasta odottamista.

Kaiken tarkoituksena oli tämä.



Siinä on tarpeeksi huoneita leikkimiseen, nukkumiseen ja isoksi kasvamiseen. Olohuoneessa mahtuu järjestämään parin vuoden päästä rippijuhlat ja vaikka heti syksyllä tanssiaiset. Tavarat mahtuvat kaappeihin.

Ikkunasta kimmeltää järvi. Pihalla on valkea leikkimökki hänelle, jonka leikkimökki-ikä ei ole vielä karannut liian kauas pois. Pihassa on myös sellaista, mistä emme osanneet edes haaveilla: pieni huvimaja ja kasvihuone.


Meillä ei ole vielä omia kuvia sisältä, mutta kun on, näytän jotain teillekin. Näytän esimerkiksi kuvan keittiöstä, jota rakastan jo nyt. Ehkä esittelen kaikki huoneemme sitten, kun kaikki on valmista.


Olohuoneesta makuuhuoneisiin johtavissa portaissa on numerot ykkösestä kahdeksaan. Ehkä ne kuvaavat askeleita, joita olemme ottaneet yhdessä päätyäksemme Itä-Suomesta tänne Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen kautta.

Vielä on välissämme onnellinen ja toivottavasti kuuma kesä, jonka päättymistä odotamme tällä kertaa malttamattomana. Elokuussa käännämme perheemme historiassa uuden lehden. Avaamme oven ja astumme sisään uuteen seikkailuun. Seikkailuun nimeltä elämä, arki, koti ja rakkaus.


Lisää aiheesta

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Onko lapsen pakko harrastaa?

Hämmentynyt ja nolostunut katse, josta paistaa ajatus siitä, että on jollain tapaa epäonnistunut ja huono sekä liian tavallinen.

Sellaisen katseen olen nähnyt usein kysyessäni sekä työssäni että vapaa-ajallani kohtaamiltani koululaisilta mitä he harrastavat. "En harrasta mitään", he ovat sanoneet nolostunut ilme kasvoillaan.

Luetko kirjoja tai sarjakuvia, katsotko elokuvia, uitko kesäisin, rullaluisteletko, piirrätkö, tykkäätkö käydä metsässä vaikka paistamassa makkaraa, onko sinulla lemmikkejä, tapaatko kavereita, käytkö koskaan leffassa, olen sitten kysynyt.

He ovat katsoneet minua yhä hämmentyneinä ja vastanneet varovasti, että "No joo, mutta...".





Lukeminen ei olekaan harrastus?

Aloin pohtia meidän perheen harrastamishistoriaa ja suhdettamme lastemme harrastamiseen lukiessani Lapsen maailma 6/7, 2016 -lehdestä artikkelia Onko pakko harrastaa? (voit lukea artikkelin tästä) Artikkelissa Peltosen perheen 7- ja 9-vuotiaat pojat kertovat, että he ovat kokeilleet monia lajeja, mutta kiinnostus on pian loppunut. Ohjatun harrastamisen sijaan pojat leikkivät, rakentelevat, harrastavat vuodenaikaan sopivaa ulkoliikuntaa ja askartelevat.

Luin joskus jostain kolumnista miten ystäväjoukolla tuli puhetta metsässä olevasta korkeasta kalliosta, jolla eräs perhe oli retkeillyt. "Kuka sen tapahtuman järjesti", kysyi yksi porukasta. "Ihan minä ja mieheni", vastasi retkeilystä kertonut hämmentyneenä. Itse he olivat menneet metsään eikä sinne myyty pääsylippuja.

Mieheni suuttuu, kun puhutaan, että harrastaminen olisi vain ohjattua, suunnniteltua, aikataulutettua ja maksullista. Hänen rakkain harrastuksensa on lukeminen. Kirjojen avulla pääsee  fantasiamaailmoihin, vuosisatojen taakse, mielenkiintoisten ihmisten elämänkokemusten äärelle sekä lähelle tunteita, ajatuksia ja kokemuksia, joista ei muuten tietäisi mitään. Miksi ihmeessä lukeminen ei olisi harrastus? Koska siihen ei ole palkattu personal traineria?



Harrastus, joka sopii tähän tilanteeseen

Aloin muistella, mitä kaikkia ohjattuja harrastuksia meidän Matilda, pian 13, ja Henrik, pian 10, ovat kokeilleet. Muistin ainakin nämä: seurakunnan kerhoja, kokkikerho, kuviskerho, muskari, kantelemuskari, baletti, nykytanssi, uimakoulu, uimaseura, uimahyppy, perhejumppa, temppujumppa, telinevoimistelu ja ratsastus. Joitain he ovat harrastaneet puoli vuotta, joitain vuoden, joitain kaksi. Jotkut harrastukset ovat jääneet uuden tultua tilalle ja jotkut on lopetettu kyynelsilmin, kun on todettu, että ei ollut oma juttu. Harrastus on sopinut siihen tilanteeseen hyvin.

Matilda aloitti pianotunnit 7-vuotiaana, mutta puolen vuoden jälkeen totesimme, että vielä ei ollut oikea aika aloittaa sitä harrastusta. Nyt 13-vuotiaana Matilda aloittaa taas. Henrikiä ei soittaminen kiinnosta, joten emme pakota. Jos lapsi ei itse halua sitoutua opettelemaan jotain, mikä minusta ja miehestäni ei ole pakollista, niin miksi pakottaisimme?

Täällä asuessamme Matilda on käynyt koulun kuorossa ja näytelmäkerhossa. Henrik aloitti jo Jyväskylässä salibandyn, jota on nyt pelannut kolme vuotta. Kumpikin koululaisemme on harrastanut nyt pari vuotta partiota, josta he kumpikin pitävät paljon. Koska nämä harrastukset kiinnostavat heitä, ovat he jatkaneet niitä aina uuden kaudenkin alkaessa. Harrastukset ovat tuoneet heille iloa ja ne ovat rentoja eivätkä liian kilpailutavoitteisia.

Aava kävi viime syksyn lastentanssissa ja muskarissa ollessani työttömänä. Keväällä ollessani töissä jätimme harrastukset pois, koska päiväkotipäivät väsyttivät häntä niin paljon. Nyt harkitsemme hänelle jotain näistä hänen toivomistaan harrastuksista: uinti, tanssi, joukkuevoimistelu tai salibandy. Oikeasti hänen listaansa kuuluu vielä jääkiekko, mutta emme taida harkita sitä hänelle ainakaan vielä...



















Voiko pakottaa harrastamaan?

Olen koko ikäni harmitellut sitä, että en osaa soittaa pianoa. Minä kävin kyllä pianotunneilla 9-vuotiaana. Tunnilla lähinnä pyörin tuolilla ja katselin seiniä. Kun ei kiinnostanut, niin miksi vanhempani olisivat minua siihen pakottaneet? Lukioikäisenä kävin myös kitaratunneilla, mutta minulla ei ollut pitkäjännitteisyyttä oppia kitaransoittoa. En ollut tarpeeksi kiinnostunut.

Tottakai jokainen vanhempi haluaa ohjata lapsiaan oppimaan asioita, joista itse pitää ja joita pitää tärkeänä. Liikunta, musiikki ja vaikka kulttuurielämykset siirtyvät usein vanhemmilta lapsille. Entäpä jos koko muu perhe soittaa eri instrumentteja, mutta yksi lapsi ei opi millään, ja soittaminen on pelkkää itkua? Onko hänen pakko oppia ja opetella? Mielestäni lapsen kiinnostuksenkohteita täytyy kuunnella. Olen huomannut, että esimerkiksi laulutaito, eläinrakkaus ja vaikka piirtämistaito eivät välttämättä suoraan periydykään. Kaikkien ei ole pakko laulaa kuorossa!

Jos lapseni sanoo, että hän ei halua enää jatkaa, kannustan kokeilemaan vielä muutamia kertoja sekä kyselen, mistä syy voi johtua. Joskus kivan harrastuksen lopettamisen syynä voi olla vaikkapa kiusaamistilanne, mikä täytyy tietenkin selvittää.  Oman lapsensa tuntemalla tietää, miten kannattaa menetellä, kun lapsi haluaa lopettaa harrastuksen. Osa lapsistamme jännittää uutta ja tuntematonta, joten tiedämme, että alku on hankala, mutta muuttuu iloksi hyvin  nopeasti. Tämän vuoki kannustamme kokeilemaan muutaman kerran.

Haluan pyrkiä kannustamaan lapsiani pitkäjännitteisyyteen. Kalliita harrastuksia ei noin vain aloiteta ja heti lopeta, ja esimerkiksi joukkuelajeissa jokaisen panos on tärkeä. Koska tunnen lapseni, tiedän, mihin he pystyvät ja mikä voisi sopia heille ja mikä ei. Siksi harrastusten ennakkopohdina ja selvittely on mielestäni hyvin tärkeää.

Kuva partioleiriltä Pipin ja Pison Facebook-sivulta.

Kuva partioleiriltä Pipin ja Pison Facebook-sivulta. Kuvassa lohikäärmeiden kohtaaminen.

Koko kesä pelkkää jalista?

Lapsen maailma -lehdessä haastateltu Peltonen sanoo, että kilpailulajit ja sitoutuminen viiteen treeniin viikossa ei sopisi heidän perheensä ajatusmaailmaan. Ei meidänkään. Henrik haluaisi pelata kesällä jalkapalloa, mutta koska kaksi mummolaamme ja kaksi kesämökkiämme ovat 400 kilometrin päässä ja matkustelemme ja tapaamme ystäviä, emme halua sitoutua kotikulmille koko kesäksi. Niin kovasti hän ei ole jalista halunnut aloittaa, että se voittaisi kesämökkeilyn!

A:n työ on epäsäännöllinen eikä meillä ole tukiverkkoja täällä. Mihin laittaisimme muut lapset, jos olisin yhden lapsen kanssa joka viikonloppu kilpailuissa jossain päin Suomea? Ei se vaan onnistuisi, ei sitten millään. Ei meidän perheessä, mutta ehkä jossain muussa perheessä. Toisaalta lapsemme eivät ole koskaan toivoneetkaan sellaista. He haluavat lauantaiaamuna katsella peiton alla sohvalla lastenohjelmia sen sijaan, että istuisivat autossa matkalla treeneihin kello 7.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, perheterapeutti Janna Rantala kertoo Lapsen maailma -lehdelle, että monella vanhemmalla on paineita siitä, että lasta pitäisi kehittää. Rantala kehottaa vanhempia miettimään, mitä he haluavat lapselleen. Kenen takia lapsi harrastaa, jos ei itse ole innostunut? Jos lapsi haluaa ohjattuun harrastukseen, on se hyvä hänelle mahdollistaa, mutta jos ei, ei ole pakko. Kaikilla ei ole pakko olla erityistaitoja.  

Kuvia vuosien takaa kesämökiltä ja luontoretkiltä.


Tuleen tuijottavat makkaran odottajat.

Energiaa myös koulunkäyntiin

Olen artikkelin kanssa samaa mieltä siitä, että lasten täytyy jo sitoutua kouluun eikä se ole mikään pikkujuttu. Kun vaikeaan kokeeseen lukee viitenä iltana viikossa, täytyy vapaa-ajan olla sellaista, josta lapsi saa iloa ja voimaa. Jos soittoläksyt tuovat kyyneleet silmiin, ei mielestäni ole pakko. En minäkään työpäivän jälkeen lähde harrastamaan sellaista, mikä itkettää minua. Tämän vuoksi en halua käydä ratsastustunneilla, koska en halua kuulla, miten minulle huudetaan kentän keskeltä vihaisesti. (Kyllä, on huudettu aikuiselle minälleni.) 

Perheen yhteinen villasukka-aika, jolloin voidaan vain maata sohvalla, leipoa yhdessä, ulkoiluttaa ystävän koiraa, lähteä extempore metsään paistamaan makkaraa tai soudella mökillä, ovat ihan yhtä tärkeitä "harrastuksia" ja kokemuksia. En arvostele kilpaurheilua ja tavoitteellista treenaamista vaan ihailen sitä monella tapaa, mutta en ymmärrä, miksi kotoa käsin tehtävät kivat asiat eivät olisi yhtä lailla arvokkaita.

Meidän Henrik rakentaa todella taitavasti Legoista ilman ohjeita veneitä, linnoja ja kaupunkeja, Matilda piirtää, lukee ja kirjoittaa tarinoita ja Aava tanssii, laulaa ja rakastaa ulkoilua. A. lukee, laittaa monimutkaisia ruokia ja lenkkeilee, minä bloggaan ja luen blogeja, lehtiä ja kirjoja, leivon sekä opettelen kielenhuoltoa, koska olen kiinnostunut siitä. Ihan hyviä kotiharrastuksia, joita ei kukaan ohjaa, aikatauluta ja laskuta. Ihan hyviä taitoja!

Artikkelissa siteerataan Jari Sinkkosta: Myös lapsella, joka ei harrasta mitään, on iso riski kasvaa ihan normaalisiksi aikuiseksi.

Koululainen, nosta katseesi ja vastaa reippaasti vaikkapa näin: Harrastan Minecraftin pelaamista ja kavereiden kanssa hengailua sekä tiedän kaiken Star Warsista.


Kuvat ohjatuista ja ohjaamattomista harrastuksistamme vuosien varrelta. 







perjantai 10. kesäkuuta 2016

Tunnelmia Anna Abreun keikalta ja muistutus Travallen alesta!

Tänään meillä ei ollut kiire minnekään. Aamulla katselimme sohvalla Pink Pantheria. En muistanutkaan, että se on niin hauska! Muistelkaa hetki, niin saatte tekin tämän saman Pink Pantherin tunnusbiisin korvamadoksi! 

Aamupäivällä kävin Henrikin ja Aavan kanssa pyöräillen parturissa, kun Henrikin vauhdilla kasvavaa tukkaa taas vähän siistittiin. Kotiin palattuamme nappasin koko lapsijoukon tekemään kanssani jauhelihakeittoa. Minä kuorin juureksia ja kasviksia, joita Henrik ja Aava pilkkoivat, ja Matilda paistoi jauhelihan. Yhteistuumin nopeasti! 

Siivoilimme, lapset leikkivät ja tekivät omia juttujaan. Illalla lähdin Matildan ja Aavan kanssa Summer Boom -kesätapahtumaan, jonka meidän kunta järjestää  aina kesän aluksi. Tällä kertaa ilmaisen tapahtuman pääesiintyjänä oli Anna Abreu

Tapahtumaan olisi mahtunut vaikka 10 000 katsojaa, mutta yllättävän vähän oli. Kesäkuinen 10 astetta ja juuri ennen keikkaa ollut vesisade ehkä säikäyttivät. Onneksemme sade loppui ja aurinko tuli esiin heti keikan alussa! 

Aavan takki Travalle Remu, saatu blogin kautta.


Vaatteita meillä oli kyllä päällä ihan kunnolla! Aavalla oli kahdet housut päällekkäin ja meillä kaikilla oli lämpimät paidat ja kunnon takit. Sormikkaat ja pipo olisi melkein vielä pitänyt olla, mutta pääasia, että ei satanut! 





Aava jaksoi hetken katsella sylissäni keikkaa, mutta alkoi sitten leikkiä hiekalla... Ja sitten hän teki kaikkensa, että sai isosiskon mukaan tanssimaan ja riehumaan...



Anna Abreu veti todella pirteän ja iloisen keikan! Oli hauska kuulla tuttuja biisejä ja myös uusia. Erityisesti kosketti Abreun isäsuhteestaan tekemä kappale. 



Tunnelma keikka-alueella oli hauska! Lapset ja aikuiset tanssivat yhdessä, osa lapsista juoksenteli siinä vieressä urheilukentällä, ja kaikilla näytti olevan kivaa. Tällaiset ilmaistapahtumat ja vielä näin hyvällä esiintyjällä ovat ihan huippukivoja, jotka kyllä kannattaa hyödyntää! Aava löysi muutaman päiväkotikaverinkin. Takki lensi kaaressa pois, kun pikkujengi bailasi. Ihania pieniä!



Keikan jälkeen Anna Abreu ehti jakaa nimmareita muutamille. Kävellessään järjestysmiesten keskellä pois alueelta hän pysähtyi hymyssä suin hyvin monen selfien ottajan viereen kuvaan. Teki kyllä vaikutuksen hänen iloisuutensa ja yleisön huomioiminen.



Meillä ei ole tälle viikonlopulle yhtään mitään ohjelmaa, harvinaista! Ehkä ehditään käydä vähän kaupoissa etsimässä yksiä juttuja, joista taidan kirjoittaa blogissa maanantaina. Pysykää kuulolla :) Mukavaa viikonloppua!

Kurkkaa muuten Travallen juuri alkanut kesäale! Olen ihan rakastunut tuohon Aavan takkiin! Tykkään Travallesta, kun niiden vaatteissa lapsi saa näyttää lapselta, ne ovat tosi pehmeitä ja sopivia ohuita, mutta lämpimiä. Aavan takin hinta on nyt 34 euroa, joten ei mikään paha!  

Tästä pääset Travallen verkkokauppaan.

http://www.travalle.fi/
  
Postaus tehty yhteistyössä Travallen kanssa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Helppo arkiruoka: täytetyt paprikat

Me syötiin eilen pitkästä aikaa täytettyjä paprikoita. Tein edellisenä iltana paprikat valmiiksi jääkaappiin niin, että puuttui vain uunissa paistaminen. Näin saatiin kiireisen päivän päivällinen  nopeasti ja mahdollisimman tuoreena ja maistuvana pöytään. 

En ollutkaan muistanut pitkään aikaan tätä ruokaa, joten ajattelin muistuttaa teitäkin. Luulisin, että syöjää kohti riittää yksi tai kaksi paprikaa. Me ostetaan yleensä tähän tarkoitukseen niitä kolmen erivärisen paprikan pakkauksia, jotka ovat aika halpoja. Täytteeksi käy oikeastaan mikä vain, vaikkapa kana, feta, sinihomejuusto, tonnikala...

Täytetyt paprikat neljälle (aikuiselle)

  • 8 paprikaa
  • 400 g jauhelihaa
  • bastimariisiä neljälle
  • Creme Bonjour Cuisine, makuna esim. Sipulisekoitus
  • pippuria, ruohosipulimaustetta tms
  • juustoraastetta

  • Keitä riisi. 
  • Leikkaa paprikoista päältä "hattu" pois niin, että paprikoista tulee kuppeja. Pese ja puhdista sisältä. Pilko ylijääneet paprikapalat pieniksi. 
  • Paista jauheliha ja lisää pilkotut paprikapalat joukkoon. Anna paprikoiden hetken pehmentyä. 
  • Lisää mausteet ja Creme Bonjour tai vaikka ruokakermaa. Keitä hetki. 
  • Täytä paprikat ja ripottele päälle juustoraastetta.
  • Kypsennä uunissa 200C kunnes juusto on saanut vähän väriä.
 Tarjoile salaatin ja vaikka lohkoperunoiden kanssa.