Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Uskaltaisimmeko ostaa omakotitalon?

Kaikki toppatakit eivät enää mahdu makuuhuoneen kaappiin kesän ajaksi. Lasten kengät alkavat olla yhtä isoja kuin minun kenkäni. Kuomista kumppareiden kautta korkkareihin: kenkiä riittää, ja niitä on kaikkialla. Kengät eivät mahdu enää minnekään.

Valokuvakansioita olisi kiva olla paljon enemmän, mutta niille ei ole tilaa missään, joten pelkään, että valokuvat häviävät bittiavaruuden mustaan aukkoon. 

Työkalut, kuten porakone, löytyvät parisängyn alta. Joku sanoi, että saha ja kirves sängyn alla tuovat perheeseen poikia. Entä, jos emme enää halua uusia poikia, mutta työkalut eivät mahdu minnekään muualle? 

Tuulikaapin ovi ei aukea, jos vessan ovi on auki. Jääkaappi on niin pieni, että ruokakaupassa on käytävä usein, mikä ei helpota järkevää, terveellistä ja taloudellista elämänhallintaa.

Murkkuikäisen joka toiseen lauseeseen sisältyy toive omasta rauhasta ja sängystä, joka ei ole kerrossänky.

 

Sivulauseeseen kätkettyjä mutinoita


Tänä keväänä se yhtäkkiä alkoi. Olemme alkaneet mutista puoliääneen ja puolihuolimattomasti toisillemme, että voisihan tämä keittiö olla isompikin. Sanomme ohimennessämme, että kyllä eteisestä vielä sivuttain mahtuu ulos, kunhan kiipeää reppujen ja kenkien yli tilassa, joka on laajuudeltaan noin pystyyn nostetun ruumisarkun kokoinen. 

Kun lapset tappelevat lastenhuoneen arvojärjestyksestä, jäämme tuijottamaan toisiamme. Kun he tulevat eteemme huutamaan riviin kitarisat heiluen aiheenaan lastenhuoneiden tavaroiden sijoittelu, nukkumisjärjestelyt, lelujen sijainti ja siivoaminen ja oman ystävän kanssa vietetty oma rauhallinen aika ilman ärsyttävän sisaruksen läsnäoloa, huokaamme. 

Sitten vilkaisemme toisiamme. 


Jos avaamme suumme, toteamme, että meillä on kaikki hyvin. On pieni parveke ja silti se on minulle kuin merenranta suureen maailmaan. Meillä on valoisaa, meillä on kuitenkin neliöitä määrältä "ihan ok". Lapset selviävät hengissä lapsuudestaan vaikka yhdessä huoneessa on kaksi lasta. 

Meillä on pieni oma piha ja yhteinen iso pihan lasten piha. Meillä on takapihalla lehmiä, meillä on täydellinen sijainti, meillä on ranta lähellä ja maailman parhaat naapurit. 






Lapset voivat juosta parissa sekunnissa ystäviensä luo. Lähellä asuu ihmisiä, joille voi soittaa vaikka keskellä yötä ja he tulevat ja auttavat, vaikka mikä olisi. Iso joukko lapsia pelaa pihalla yhdessä jalkapalloa, sählyä ja pistettä. Kolmevuotiaat ja kolmetoistavuotiaat ja kaikki siitä väliltä juoksevat yhdessä pihalla porukalla. Ei tällaista ole enää missään muualla.

Elämä on tasaista, turvallista ja hyvää. Vuokralla asuminen on turvallista ja vaivatonta ja helppoa.

Jäämme kuitenkin tuijottamaan toisiamme kesken astianpesukoneen tyhjentämisen tai silloin, kun olemme saaneet kolme lastamme nukkumaan vihdoinkin. Haluaisimmeko me aikuiset kuitenkin...?

Olen minä pohtinut tätä jo ennenkin. Olen ajatellut, että emme voi järjestää täällä Matildan rippijuhlia, mutta se on pieni ja loppuunastiajattelematon ajatus. Lue tästä Omakotitalohaaveita?-teksti.



 

Viisi ihmistä kotona - mutta kuinka kauan? 


Meillä on aika iso perhe, mutta meillä ei ole isoa perhettä ikuisesti saman katon alla. Lasten lapsuusvuodet juoksevat lujaa kauemmaksi, koko ajan lähemmäksi nuoruuden ja aikuisuuden maaliaan. Viiden vuoden päästä lapsemme ovat 10-, 15- ja 18-vuotiaita. Se tuntuu aika erilaiselta kuin nyt, kun he ovat 5-, 10- ja 13-vuotiaita.

Asummeko viiden vuoden päästä enää kaikki viisi yhdessä? Tarvitsisimme tilaa nyt heti, emme niinkään enää viiden vuoden kuluttua.

Miltä tuntuisi esikoisesta kuulla, että sisarukset saavat omat huoneet silloin, kun hän lähtee opiskelemaan? Hänen huoneensa kadotettaisiin heti hänen lähdettyään, ja kotona viikonloppuisin odottaisi kenties vain sohvapaikka? Eikö olisi hyvä saada muuttaa yhdessä nyt, kun kaikki lapset saisivat jakaa arjen ja lapsuuden jossain isommassa kodissa kuin tässä, missä nyt asumme?

Ehkä, mutta, mutta... On hirveän monta isoa muttaa, joiden ympärillä on sellaisia suuria kokonaisuuksia kuin minuus ja minä itse, parisuhde, elämä, meidän perheen ja meidän suvun tarina, arki, unelma, elämän tarkoitus, lapset ja heidän lapsuutensa, rakkaat ihmiset, välimatkat, kohtalo, sattuma, tarkoitus...

Sellaisia muttia on välillä raskasta kantaa.



Mietin, mietit, mietimme

Olemme katsoneet toisiamme ja kuiskanneet sitten hiljaa muutamia kysymyksiä, joita on pakko esittää. Ne ovat tällaisia:

Uskaltaisimmeko ostaa omakotitalon, jotka ovat tällä seudulla aivan hirveän kalliita?

Selviytyisimmekö laskuista, lainoista puhumattakaan?

Uskaltaisimmeko sitoutua toisiimme suuren lainan myötä? Niin, kyllä, kyllä. Olemme sitoutuneet toisiimme sanoessamme tahdon sekä halutessamme lapsen, sitten toisen lapsen, sitten kolmannen lapsen sekä muuttaessamme yhdessä maakunnasta toiseen ja kolmanteenkin. Olemmehan ensi vuonna sitoutuneet jo 20 vuotta.

Osaisimmeko pitää talosta huolta? Jaksasimmeko siivota tarpeeksi?

Miten osaisimme hoitaa puutarhaa? Stressaantuisinko siitä, että kukat kenties kuolisivat? Olisiko hyvää elämää stressata kukkien kuolemaa, jos kukat ovat niin kaukana omasta mukavuusalueesta kuin voi vain kuvitella? Alkaisinko kuvitella, että naapurit kurkkivat aidan yli ja arvostelevat, kuinka paljon ruskeita lehtiä meidän vuorenkilvissä on?

Voisimmeko enää hankkia mitään isompaa? Voisimmeko koskaan enää matkustella?

Kaikki on nyt niin hyvin


Haluammeko sitoutua tähän maakuntaan, tähän paikkakuntaan? Pääsenkö koskaan yli siitä, että osa rakkaistani asuu 400 kilometrin päässä enkä voi muuttaa sinne? Haluaisinko muuttaa sinne?

Kaikki on nyt niin hyvin. Voisiko talon myötä kaikki kääntyä huonoksi? Tulisiko riitoja ajan- ja rahankäytöstä, siivousvuoroista, lasten vahingossa aiheuttamista vahingoista talolle? 

Paljastuisiko talo hometaloksi?

Millainen sijainti talolla olisi? Millaiset koulut olisivat lähellä? Millaisia naapureita olisi? Vieläkö alueelle rakennetaan? Millainen kaava alueella olisi? 

Mitä jos jompi kumpi sairastuu vakavasti? Mitä jos toisen työ jostain syystä onkin lähivuosina ihan toisessa kaupungissa? 

Voisimmeko repiä lapset ihan uuteen kaupunkiin ja uusiin kouluihin ja päiväkoteihin, että saisimme inhimillisen hintaisen talon? Kuinka pitkä työmatka on järkevä lapsiperheen vanhemmalle? 

Kuinka nopeasti lapset kasvavat kouluikään, sitten yläkouluikään, sitten jatko-opintoikään? Kuinka nopeasti nämä vuodet pyörittävät meitä? Onko lasten elämässä joskus muitakin asioita kuin uhmakohtauksia ja riitoja siitä, kenen vuoro on ensimmäisenä pelata Xboxilla?

Vauvan kanssa voi vielä asua ihan  jossain missä vain, mutta koululaisten kanssa kaikki on jo niin paljon vaikeampaa. Täytyy miettiä koulumatkat ja etäisyydet harrastuksiin ja kavereihin. Helpointa olisi olla vain ja heittää tappeleva kolmikko pihalle leikkimään, sinne muiden lasten joukkoon. Tai edes sinne parvekkeelle. 






Yhteinen iso laina on yhtä syvä sitoutuminen kuin papin aamen.

Sitoutuisinko kanssasi lainaan, remontteihin ja ulkomaalauksiin? Kitkisinkö rikkaruohoja ja kiipeäisin katolle irrottamaan rikkoutuneita kattotiilejä? Pesisinkö tarpeeksi usein saunaa ja keittiön kaappien ovia?

Rakastaisinko elämäämme tässä ja nyt? Tulisinko kanssasi ulos katsomaan auringonlaskua? Innostuisinko samoista tapeteista ja olohuoneen matosta, josta sinä erityisesti pitäisit? Haluaisinko tehdä kaikkeni, antaa kaikkeni ja olla läsnä?




Olemme pysähtyneet tuijottamaan toisiamme kuin pelästyneet pöllöt ja sanoneet sen sitten varovasti ääneen.

Kyllä me taitaisimme uskaltaa.

6 kommenttia :

  1. Ihanasti kirjoitettu :) Kuulostaa siltä, että kohta luemme postausta uudesta ihanasta omasta kodista <3

    VastaaPoista
  2. Paljon enemmän sitä joutuu asioita miettimään, kun on lapset matkassa. Mekin pohdimme ja mietimme, jos vielä yhden kerran pakkaisimme tavarat laatikoihin ja etsisimme paikan jossa olisi hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Parempi ehkä tehdä päätöksiä liian aikaisin kuin liian myöhään. Eskarilaisen on helpompi vaihtaa koulua kuin vaikka kuudesluokkalaisen. Yllättäen vauva ei olekaan kovin kauan vanhempien välissä nukkumassa ja lapsen vaatteet mahdu lipaston yhteen laatikkoon.

      Poista