Kaksplus.fi

MENU

tiistai 3. toukokuuta 2016

Kelpaat minulle

Ystäväni kertoi perheessään olevasta vaikeasta tilanteesta, johon vanhempia ei synnytysvalmennuksessa eikä neuvolassa, saati edes koulun vanhempainvartissa, valmenneta.

Teini-ikäinen poika oli muutaman päivän ollut hiljainen ja sulkeutunut. Vanhemmat olivat kovasti kyselleet, että mikä on vinossa. Lopulta eräällä koulumatkalla poika oli kertonut.

Isä käänsi auton ympäri ja ajoi pojan takaisin kotiin. Poika, iso jo, kooltaan kuin mies, jonka pari vaatekertaa täyttävät koko pyykkikoneen, itki.

Tyttöystävä oli tarvinnut omaa tilaa, ja se oli siinä sitten. 


Miten lohduttaa lasta näin ison asian edessä, josta kumpuaa koko ihmisyyden syvin pelko ja suru: en kelpaa?

Kelpaamisestahan tässä elämässä on kyse.

Lapsi hakee vanhemmaltaan hyväksyntää katseellaan. Näytä minulle katseellasi, miten ihana olen, pyytää jo vauva. Kaksivuotiaan täytyy saada olla kaikkien ihailun kohde. Jos hän ei ole, on vanhemmuudessa jotain hälyttävästi pielessä.

Kun Aava pyytää apua johonkin asiaan ja hoksaakin sen heti, vastaa hän ihan sädehtien kehuuni siitä, miten taitava tyttö hän on, että "niin olenkin".  Isomman lapsen kanssa itsetuntoa rakennetaan järkevyyden rajoissa päivä kerrallaan. Tee mitä vain, tee vaikka kuinka typerää, niin minä rakastan silti. Raivoan ja asetan rangaistuksia, mutta hyväksyn sinut itsesi aina. Sinä olet mahtava ja upea, pystyt mihin vaan!

Lapsen kasvaessa hän on toivottavasti jo oppinut, että kelpaa vanhemmilleen. Koululaisen elämässä onkin uusi haaste: kelpaanko ystävilleni? Tämä kysymys asettaa vanhemmuuden uuden haasteen eteen. Esimerkkinä vaikkapa nilkat. Vanhemmuuden sisäisen ohjekirjan mukaan nilkat on suojattava kylmällä säällä lämpimillä sukilla ja pitkävartisilla kengillä. Kelvatakseen ystävilleen varhaisteini haluaa kulkea nilkat paljaina.

Skeittilaudan kanssa ei kuulu olla kypärä. Vanhempi näkee liikenneonnettomuuden, jossa lapsi makaa maassa verilammikossa. Lapsi näkee supernolon tilanteen, jossa hän on ihan nolo ja vauva muiden keskellä. Kypärä on kuin kädestä pitävä äiti tai varuilta laitettu vaippa. Ettei vaan nyt sattuisi mitään, tärisee vanhempi omissa kasvukivuissaan. Hellitä edes vähän, huutaa lapsi mököttävän olemuksensa takaa.

Perässä ei saa enää kulkea ja suojata kulkua kuin kävelemään opettelevan taaperon kanssa. On vain jäätävä ikkunaan odottamaan.

Lapsen kasvaessa kohti naiseutta ja miehuutta on osattava valita myös oikeat sanat, teot ja katseet. Hygienia, vaatetus ja meikit ja hiukset vaativat pelisilmää. Samalla, kun lapsi vasta opettelee ymmärtämään aikuisuuteen kuuluvia kaunistautumisrituaaleja, haluaa hän kelvata sekä ystävilleen että vanhemmilleen ja kuulla molemmilta, että on tyylikäs ja just hyvä.


Aikuinen toivoo kelpaavansa vanhemmilleen. Omia lapsiaan nykyvanhempi kasvattaa 2000-luvun tyyliin, joka poikkeaa osaltaan monin tavoin 1970- ja 1980-luvun lastenkasvatusnormeista. Silti jostain yhä kumpuaa toive siitä, että kelpaa vanhemmilleen. Katsokaa minua katseella, joka tarkoittaa, että olen onnistunut.

Kun omat lapset käyttäytyvät omien vanhempien vieraillessa kuin olisivat riivattuja, nousee esille jotain alkukantaisia ajatuksia siitä, että on epäonnistunut. Omien vanhempien edessä on sekä turvallista että murskaavan epätoivoista epäonnistua.

Jään kenties pian työttömäksi määräaikaisen työsuhteeni päättyessä. Työttömyyden syvin olemus on juuri ajatus siitä, että ei kelpaa. On ihan sama kuulla vaikeasta talous- ja työtilanteesta mitään, kun päällimmäisenä nousee ajatus, että on jälleen huono. Aina joku toinen on parempi. Ahdistavat työhaastattelut ovat sellaisia haluatko miljonääriksi ja taivaan portilla -tilanteita. Tyhmille kiitos kiinnostuksesta, hyvien tyyppien kanssa jatketaan seuraavalle kierrokselle.

Kerran eräs haastattelija laittoi vahingossa minulle sähköpostin, jossa kertoi, koska toisen haastattelukierroksen tulos kerrotaan. Vastasin, että en päässyt toiselle kierrokselle. Hän nolostui ja yritti paikata kertoen, että oli minussa hyvääkin. Tuo lause jäi kummittelemaan pitkäksi aikaa päähäni.

Oli minussa hyvääkin! Äiti ja isi, tehän olette sanoneet, että pystyn mihin vain! No, hyvä, jos maailman mielestä minussa on edes vähän hyvää.

Vanhemmuuden työ ei ole helppo eikä lopu koskaan. Vanhempani kuulemma huokaisevat sitten, kun saavat minulle vanhainkotipaikan, vaikka heillekään ei tarvita semmoista moneen vuosikymmeneen.

Kysyin Aavalta muutaman kysymyksen. Hän vastasi jokaiseen oikein. Kuka on ihana? Kuka on taitava? Kuka pystyy mihin vain? Minä, hän vastasi ja hänen hymynsä täytti huoneen kuin kevään ensimmäinen auringonsäde.

Kysyn tänään saman koululaisiltani. He ehkä mulkaisevat, pyörittävät silmiään ja poistuvat, mutta ehkä kuulevat, kun huudan perään, että sinä. Myös vanhempani kelpaavat minulle. Ja ystäväni, rakkaimmista rakkaimmat. Ja puoliso, joskin puolison kanssa mitä tahansa ei voisi antaa anteeksi, mutta minä olen onnekas, kun emme joudu käsittelemään sen kummempia ongelmia kuin oikeaoppisen tiskikoneen täyttämisen ongelmaa.

Kehu, lohduta, halaa ja sano lapselle, että sinä olet hyvä. Yritä myös ymmärtää se itse, myös ulkonäkösi suhteen.

On se omallakin kohdalla kyllä treeni tyyliin "on tää s**tana työmaa". Päivä kerrallaan siskot!

5 kommenttia :

  1. Hieno postaus! Itsekin pyrin Emmin kohdalla aina miettimään, että muistaa myös kehua tyttöä eikä aina vain raivota tuon uhmaiän kynnyksellä.

    VastaaPoista
  2. Niin tuttuja ajatuksia, ihan omasta nuoruudesta! onko lasten pakko kasvaa niin nopeasti? taitaa pitää paikkansa että mitä isommaksi lapsi kasvaa sitä isommaksi kasvaa myös äidin huoli lapsesta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Minna ja Petra 😊 Kasvarus ja kasvu on yhtä vaikeaa.

    VastaaPoista
  4. Ihana ja tärkeä teksti! Minun itsetuntoni on nuijittu kolhuille jo lapsena, mutta tärkein tavoitteeni on toimia nyt toisin omien lasteni kanssa.

    Olen viime päivinä lueskellut lähes kaikki tekstisi ja tykkään kovasti sekä ajatusmaailmastasi että kirjoitustavastasi. Tulen varmasti vielä uudelleen:)

    Oma blogini löytyy osoitteesta: http://maalaishiirenelamaa.blogspot.com

    Tervetuloa joskus kurkistamaan:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anne! Hyvä, että uskallat toimia toisin ja tiedostaa asian. Kurjaa, että noin on käynyt.

    Kiitos, ihana palaute! Tutustun ehdottomasti!

    VastaaPoista