Kaksplus.fi

MENU

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Villi käsikynkkätanssi teinin kauhuksi

Olen tehny sellaisen ihmiskokeen, että ensin olen ollut töissä kahdeksan tuntia tietokoneen ääressä ja sitten viettänyt illan siivoten, kaupassa käyden ja ruokaa laittaen. Kun lapsikin on ulkoillut jo päiväkodissa, olen ajatellut, että ei siksi tarvitse mennä ulos.

Loppuhuipennuksena lasten simahdettua en ole lähtenyt itsekään lenkille vaan olen avannut tietokoneen ja blogannut koko loppuillan ja vähän yötäkin. Kaiken tämän mausteeksi olen näppäillyt puhelintani ja lukenut somea, viestiketjuja, uutisia ja blogeja aina silleen sopivasti pitkin päivää.



Tätä kun toistaa viikon niin alkaa käyttäytyä kuin lapsi, jolla on 39 astetta kuumetta, mutta joka hyppii sisällä mielipuolisena seinille. Siitä tulee niin vetämätön olo, että tuntuu, kuin olisi ottanut purkillisen rauhoittavia, mutta silti lahkeet lepattavat. Levoton, ärtynyt ja samalla vetelä olo.

Löysin itseni tänään illalla ensin makaamasta olohuoneen matolta selälläni tuijottamassa itseäni suurin silmin kattolampussa olevasta peilistä. Sen jälkeen löysin itseni niskaseisonnasta. Siis asennosta, jossa jalat ovat suorina kohti kattoa ja kädet ovat vyötäröllä. Ohikulkeva jengi huokaili ja pyöritteli silmiään.

Ärtynyt ja vetämätön olo ei mennyt ohi. Testasin lapsille kiukuttelua. Sanoivat, että heihin on turha purkaa omaa huonoa fiilistä. Ei siis toiminut se. Sitten muistin eilisen. Tapahtui seuraavaa: (Kuva Facebookista blogin sivulta, jonne muuten lupasin arvonnan, kun saan 300 tykkääjää täyteen. Tilanne on nyt 276, joten lähellä ollaan!)



Kerroin myöhemmin tälle lastentarhanopettajalle, että sain päivän naurut lasten musiikkimausta. Hän kertoi, että valitettavasti esimerkiksi "Lintu lensi oksalle, lauloi niitä näitä" ei ole musiikkitietoisen varhaiskasvatuksen asiakaskunnan keskuudessa mikään hitti, kun suunnitellaan päiväkodin spektaakkelimaista kevätjuhlashow´ta.

Olin ihan täydellisesti unohtanut noin hyvän klassikkokipaleen, jonka koreografian ydin on vanha kunnon käsikynkkäpyörähtely! Eihän se ole edes mikään vanhakaan laulu! Minäkin esitin sen ihan juuri äskettäin kauniin hameeni pyörähdellessä rytmikkäästi. Se oli ensimmäisen luokan kevätjuhla eikä siitä ole edes kauan. Vastahan se oli vuosi 1988.

Koska minua tänä iltana väsytti koko viikon tuntien ja tuntien ruutuaikani, päätin ottaa itsestäni ja perheestäni kaiken irti. Tempaisin vuorollaan miehen, teinin ja melkeinkymmenenveen raivokkaaseen käsikynkkätanssiin ja lauloin sydämeni kyllyydestä. Laulakaa mukana, kyllä te muistatte:

Lintu lensi oksalle, lauloi niitä näitä! Tule, joudu, oma kulta, että saatais häitä! Hauska on olla, kun löysin oman kullan! Oman kullan kainalossa on niin lysti olla! 

Voit myös laulaa jokaisen virkkeen aina kahteen kertaan, jos haluat. Minä lauloin, mutta lopulta ilman tanssikaveria, koska he kaikki pakenivat. Sen sijaan Aava ryntäsi nauraen tanssiparketilleni kahden serkkutyttönsä kanssa. He olivat pukeutuneet prinsessoiksi, joten otin tilanteen kuninkaallisen yleisöni edessä täysillä vastaan. Vedin heitä tanssittaen muun muassa vanhat kunnon Vesivehmaan jenkan ja Vanhoja poikia viiksekkäitä. Kikan Mä haluun viihdyttää ja Apinamies olivat myös ihan siinä kielen päällä, mutta jätin prinsessayleisön edessä laulamatta.

Lopulta ymmärsin, että laitteiden ja sisäilman tuomaan ärtymykseen auttaa ulkoilu, joten vein kaikki viisi lasta puoliväkisin pihalle. Miehen jätin siivoamaan keittiötä. Tai hän jäi ihan vapaaehtoisesti, koska tiskit vyöryivät jo olohuoneen puolelle.





Aavan (oik.) vaatteet Travalle, saatu blogin kautta. Alekoodi voimassa 17.4. asti, katso täältä!

Tein lapsille läheisessä puistossa ruutuja, joita hyppelimme. Sitten lähti vähän niin sanotusti ei lapasesta vaan kengän kärjestä, ja tein ruuduista valtavan pitkän ruudukon, joka kiemurteli ympäri pihaa. Minä olin ehkä lopulta innokkain hyppelijä, muu jengi teki hiekasta ja risuista ruokaa.

Keinuimme ja lapset kiipesivät puuhun. Isommat rullaluistelivat. Oli vahvasti kevään fiilis. Ärtynyt olo lieveni, mutta sain kuitenkin vielä illalla palautetta, että kaikkeen lasten elämän tämänhetkiseen surkeuteen on syynä se, että äidin huono fiilis tarttui.

Mitä opin tänään: ärtyvään oloon auttaa kunnon villi tanssi, ruutuhyppelu ja niskaseisonta. Ja että maanantaina aloitan sen Porin juoksukoulun ja otan itseäni niskasta kiinni.

Kirjoitin toiseen blogiini tunteistani keliaakikon äitinä Omakuva-harjoituksen avulla. Käy kurkistamassa tästä! Eipä mulla muuta tänään. Mukavaa viikonloppua siskot! Ja veljetkin, jos joku mieskin lukee. :)




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti