Kaksplus.fi

MENU

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kriisi! Olen vanha!

Täytän tässä kuussa 36 vuotta. Se tarkoittaa ikää, jolloin silmäpussit ovat suuremmat kuin nuo rinnoiksikin kutsutut nahkapussit.

Olen laskenut lyhyellä matematiikalla, että olen lähempänä neljääkymppiä kuin kolmeakymppiä.

Olen laskenut sormillani, että olen lähempänä viittäkymmentä kuin kahtakymmentä vuotta.  Viettäkäämme sen vuoksi pieni yhteinen hiljainen hetki.

*järkyttynyttä hiljaisuutta

Noin, kiitos osanotosta ja myötäelämisestä. Lähempänä 50 vuotta, nyt hei oikeesti!

Täyttä elämää


Kun täytin 30 vuotta, olin juuri valmistunut yliopistosta. Olin saanut lapseni jo 7- ja 4-vuotiaiksi ja minulla oli jäätävä vauvakuume. Tein hetken innoissani freelancertoimittajan töitä, minkä jälkeen olin unelmieni kesän ajan töissä lapsuudenseudullani kesätoimittajana lehdessä, johon minulla on vahva tunneside.

Kesätöistä tultuani pääsin jatkokoulutukseen ja aloin odottaa Aavaa. Kun Aava syntyi, olin saanut jatkokoulutuksen juuri suoritettua ja täytin pian 31 vuotta. Ei puhettakaan mistään kolmenkympinkriisistä, koska elämässäni oli kaikki niin kuin pitikin! Tiesin koko ajan, mitä seuraavaksi on edessä, ja olin saavuttanut suuria asioita. Oli aika sulkeutua vauvakuplaan ja nauttia kotiäitiydestä.



 

Elämän muutosvaihe


Nyt viisi vuotta myöhemmin minulla ei ole enää vauvaa. En haluakaan (lue tästä miksi), mutta sylissäni ei istu enää kukaan 24/7. Lapset ovat niin isoja, että olen joskus jopa yksin kotona tai jopa kahdestaan miehen kanssa.

Tässä vaiheessa elämäänsä moni tekee kiihkeästi hienoa uraa, saa uuden vauvan, ottaa koiranpennun, laittaa avioeron vireille tai alkaa treenata maratonille. Yhtäkkiä elämään tulee tyhjä vaihe, joka täytyy täyttää.

Aloimme seurustella nuorena, menimme kihloihin ja naimisiin nuorena ja saimme lapset nuorena. En ole katunut mitään niistä hetkeäkään. Maksan kuitenkin kotiäitivuosien hintaa työurassani. Olen pian 40, mutta työvuosiksi kaikki työni muutettuna olen yhtä alussa urallani kuin moni 25-vuotias.

Tunnen itseni nuoreksi tyttöseksi työmaailmassa, jossa yhtäkkiä huomaan, että viestintäalalla ikäiseni ovat jo viestintäpäälliköitä, tuottajia ja päätoimittajia. Yhtäkään kotiäitipäivääni en antaisi pois, mutta eiväthän lapset ole mikään meriitti cv:ssä. Jään ihan kohta taas työttömäksi, ja ryhdyn taistelemaan toimittajan töistä itseäni nuorempien ja fiksumpien kanssa. Se tuntuu melkeinpä yhtä hyvältä kuin kulmien nyppiminen. Kyllähän se kirpaisee, vaikka uskottelee itselleen, että ei kirpaisisi.

Kolmekymppisenä loistin äitiyden iloa, hehkuin raskauden onnea ja valmistumisen tuomaa huippufiilistä. Nyt yhtäkkiä huomaan, että "joka aamu, katsoo peilistä mua sama haamu". Silmien alla ei ole raju putki rilluvuosien vaan äitivuosien. Ei tässä enää mitään tyttösiä olla. Mihin nämä silmäpussit saa palauttaa? Entä rypyt? Ja hei miksi Jumala on niin huumorintajuinen, että antaa minun ylläpitää työelämässä kokemaani tyttöyden tunnetta antamalla minun myös pitää yhä kasvoillani teini-iän aknea (ja kenties myös tiettyä sinisilmäisyyttä)?


Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi?


Kolme raskautta, joiden myötä painoni on seilannut 50 ja 75 kilon välissä, sekä muutaman vuoden takainen kymmenen kilon laihdutus ovat jättäneet jälkensä minuun. Olen laiha läski, teinipojan vartalolla varustettu raskausarpinen lähes-nelikymppinen. Raskaudet toivat suonikohjuja toiseen jalkaani ja kunnon taisteluarvet vatsaani. Kolme kokonaista vuotta elämästäni rinnoillani on roikkunut pieni ihminen, minkä vuoksi jäljellä totisesti on enää lapsen lapaset, ei enää edes ketunnenät.

Katson vartaloani ymmärtävästi ja lempeästi. Melkein-neljäkymppisen ei ole pakko pitää enää bikineitä eikä mikroshortseja. Mutta jos haluaa, niin saa. Aion pitää! En vaihtaisi mahaani mihinkään toiseen. Muistan yhä, miten se muljahteli puolelta toiselle kunkin lapsen pitäessä vuorollaan bileitään yksiössään. En halua olla timmi päätoimittaja, haluan olla laiha läski äiti.

On kuitenkin vaikea huomata, että yhtäkkiä ei olekaan millään mittapuulla aikuisten oikeasti mikään nuori. Ei nuorilla ole silmäpusseja! Teini-ikäiseni löysi minut yhtenä aamuna painelemasta silmäpussejani kylmillä lusikoilla. Hänen silmänsä levisivät ensin yhtä suuriksi kuin Aasia, jonka karttaa hän opetteli juuri maantiedon kokeeseen. Sitten silmät pyörähtivät ympäri, ja tytär pyörähti kannoillaan ja lähti mahdollisimman kauaksi minusta. "En aio olla enää missään tekemisissä kanssasi", sanoi erinomaisen huumorin omaava tyttäreni teatraalisella äänellä, jollaisella huudahdetaan, kun joku ehdottaa viikkoa kesämökillä ilman mahdollisuutta kännykän lataamiseen. Olisin heittänyt häntä lusikalla päähän, jos hän ei olisi ehtinyt jo mennä ja jos olisin voinut luopua tuosta kylmästä ehkä-turvotukseen-auttavasta aarteestani.

Villejä öitä


Tässä iässä villin yön näyttämö ei ole baari vaan makuuhuone. Makuuhuoneessa näytellään öisin tissejä, joita imetään läpi yön. Minun tissejäni ei enää imetä, mutta peittoja heilutellaan raivokkaasti. Peitoista nimittäin irroitetaan lakanoita kello 2.35 ja vaihdetaan supernopeasti uusia, että sänkyynpissaaja saattaisi jollain tempulla vielä nukahtaa.

Villin yön kliimaksi tapahtuu myös parisängyssä. Mistään ei pariskunta voi saada parempia kiksejä, yhtä rytmikästä tempoa ja raivokasta taistelua yhteisen mielihyvän eteen kuin siitä, kun lapsi neljältä yöllä oksentaa kaaressa vanhempiensa sängyn täyteen iltapuuroa. Siinä hetkessä kiteytyy toimivan parisuhteen yhteistyö! Ja sitä paitsi tilannehan on kuin parhaista bileistä nuoruusvuosilta: yksi yrjöää minne sattuu, peittoja heilutellaan, päätetään mennä suihkuun keskellä yötä... Kyllä lapsiperheen perusyöstäkin saa ihan oikeanlaisen madafaking darran, kun tarpeeksi monta yötä valvoo putkeen!

Ystävien iällähän ei ole mitään väliä, mutta onhan se jäätävää, että neljä vuotta nuorempi ystäväni nauraa, että hänhän täytti juuri 30 ja minä taas olen ihan kohta 40! Toisaalta olen aina ollut sitä mieltä, että paras ystävä on paras peili. Ystävän tehtävänä onkin sanoa, jos näyttää niin pahalta, että ovesta ei kannata astua ulos. Toistaiseksi hän ei ole asettanut minulle ulkonaliikkumiskieltoa, mutta sen aika voi tulla hetkenä minä hyvänsä!

Vielä yksi havainto. Tiedättekö sen tunteen, että kun kuvittelee ihan juuri täyttäneensä 20 vuotta, ja sitten menee ihan viattomasti ostamaan kahvilasta sämpylän ja kahvilan myyjä teitittelee. Teitittelee! Sama kun kysyisi, että miten eläkepäiväni sujuvat tai kysyisi lastenlasten lukumäärää.


Tilikauden päätös


On tilinteon aika! Olen lähes neljäkymmentävuotias. Tai ainakin lähempänä neljää kuin kolmea täyttä kymppiä. Olen syvästi kiitollinen terveydestäni. Minulla on talo täynnä ihan mielettömän hyviä tyyppejä, jotka jaksavat katsella minua ja kuunnella typeriä juttujani. Vaikka mieheni usein sanoo, että hänellä on neljä lasta, kun lähden innosta hihkuen lasten typeryyksiin mukaan, sanoo hän sen lempeästi ja rakastavasti.

Saan kirjoittaa, mitä ilman en voisi elää. Minulla on maailman paras suku ja ystävät. Meillä on ihana koti ja kaikki on hyvin. Saatan olla isoäiti jo ennen kuin täytän 50 vuotta, joten "lähiaikoina" on ehkä vauvojakin odotettavissa (eikä kahvilatyttöjen teitittely enää haittaa).  Jos en tule isoäidiksi, niin rupean käymään perhekerhoissa kerhomummona. Ehkä ottavat lähes-neljäkymppisen kerhomummon vastaan jo heti kevällä jäädessäni mahdollisesti työttömäksi.

Matildan luokan vanhempainilloissa saan olla yhä se nuori äiti, mutta Aavan vanhempainilloissa olen samanikäinen tai selkeästi vanhempi kuin muut. Vaikka olin Matildan saadessani jo 23-vuotias, on minulla yhä tietynlainen teiniäidin identiteetti, mistä on tietysti haittaa Aavan vanhempainilloissa (lue!). Tai ainakin käyttäydyn toisinaan kuin teini. Aika usein lapsiani hävettää, mutta onneksi lähipiirissä on muitakin samanlaisia.



Kerron esimerkin. Lastemme koulussa oli hassun puketumisen viikko. Perjantaina lapset pukeutuivat kuin aikuiset ja aikuiset kuin lapset. Samana päivänä oli avoimet ovet vanhemmille, joten minä ja naapurini olimme tietysti menossa seuraamaan lastemme koulupäivää.

Minä puin päälleni jumpsuitin ja laitoin hiukset korvien yläpuolelle saparoille ja siitä letitin kivoiksi leteiksi. Kaulaan laitoin Aavan muovisia, kirkuvanvärisiä kaulakoruja monta kappaletta ja käteen laitoin supersöpön Hello Kitty -käsikorun. Ystäväni laittoi saparot, värikkään tunikan ja leggingsit ja samanlaisia koruja. Saavuimme koululle innosta hihitellen. Näytimme järkyttävän aidoilta pikkutytöiltä!

Ei tarvitse varmaan edes kertoa, että olimme koko koulun ainoat lapsiksi pukeutuneet aikuiset. Edes opettajilla ei ollut mitään asuja. Muut vanhemmat katsoivat meitä järkyttyneinä. Rehtori piti vanhemmille pienen puheen, jossa mainitsi myös pukeutumispäivästä sanoen, että "varmaan ihmettelittekin, että joku on pukeutunut lapseksi". Hei viesti oli tullut Wilmassa monta kertaa kaikille! Urpot!

Harvoin olen hävennyt yhtä paljon.

Tissipussit mukanani


Yritän olla ajattelematta sitä tosiasiaa, että yhden bloggaajakollegaäidin oma äiti on lähes ikäiseni, eli että olen isoäiti-ikäinen. Yritän olla ajattelematta sitä, että voisin olla jo ison lehden päätoimittaja. Silmäpusseja ja tissipusseja näen niin usein peilistä, että niitä ajattelen, mutta lempeästi hymähdellen. Lapsia en voi olla ajattelematta, koska he ovat hyvässä ja pahassa hyvin äänekkäitä ja ihollani jatkuvasti.

Minun lapseni, minun elämäni, minun työni ja minun kroppani. Kiitos, hyvin on mennyt tähän asti. Lähes 40, lähes mummoikäinen.

Ihan kiva. Aika hyvä. Riittävän hyvä: täydellinen.

8 kommenttia :

  1. Kiitos mukavasta, kotoisasta ja ajatuksia herättävästä blogista. Ihmettelen aina omaa ikääni, outoja numeroita, seuraavana 44! Kuitenkin on muistettava, että niin kauan kuin on elossa on kaikkea kiinnostavaa menossa ja uuteen aamuun voi herätä uteliaana oli numerot mitä tahansa. Ja super hienoa, että pukeuduitte kunnolla, eihän se ole teidän vika, että osaatte lukea. t. Monen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justhan tässä ripille päästiin ja nyt voi jo puhua tapahtumista, joista on vaikka 25 vuotta...

      Hyvä, että olit meidän puolella, kun ei ne muut sitten kai osanneet lukea XD Kiitos kommentista ja palautteesta!

      Poista
  2. Ihanan realistinen kirjoitus. Näinhän se on <3

    VastaaPoista
  3. Vielähän hyvin ehtisitte saada vauvelin! :) monihan saa nykyaikana lähemmäs 40v vasta ensimmäisen lapsen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toki ehtisimme :) Tai sitten odotamme vielä hetken, että lapset ovat isompia ja karkaamme kahdestaan kiertämään maailmaa :D

      Poista
  4. Mä sain ekan lapsen kun olin 34 ja viimeisen neljästä just hetkeä ennen kuin täytin 40. Kroppa on muuttunut ja kaiken maailman vaivoja ilmaantuu heti kun täyttää oikeasti 40. Mutta ei ehdi potea ikäkriisiä kun päivät on täyttä touhua ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä käy aika pitkäksi! Ihana joukko sulla pieniä! Ja henkisestihän me äidit ollaan about 22v :D

      Poista