Kaksplus.fi

MENU

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kännykät parkkiin: kännykkä ei ole herätyskello! Sis. alekoodin

Olen ahdistunut lasten ja aikuisten kännykän käytöstä. On järkyttävää lukea, että kolmevuotiailla on huono sanavarasto, koska aikuiset ovat kiinnostuneempia ruuduistaan kuin lapsistaan. Lapset katsovat illat lastenohjelmia tableteilta ja koululaiset kännyköitään.

Tärkeä osa nykyvanhemmuutta on kerätä laitteet pois, piilottaa kaukosäätimet ja katkaista nettiyhteydet silloin, kun homma riistäytyy käsistä. Mitä on tapahtunut kahden tunnin ruutuajalle? Haluan kasvattaa lapseni ymmärtämään, että internet ja kännykkä ovat kivoja juttuja, mutta niiden käytölle on aikansa ja paikkansa. Haluan viedä kännykät parkkiin ja tarjota niiden tilalle jotain muuta. Lue postaussarjan Kännykät parkkiin aloitusteksti kokonaisuudessaan tästä

Kännykät parkkiin: kännykkä ei ole herätyskello


Kaikki ovat lukeneet ja kuulleet, miten koululaisten kännykät piippailevat pitkin yötä. Peiton alla katsotaan salaa Netflixiä ja vastaillaan kavereiden viesteihin vielä pikkutunneillakin. 

Kaikki ovat kuulleet ja lukeneet, että ei ole hyvä olla ruudun äärellä juuri ennen nukkumaan käymistä. Moni on kuullut myös säteilystä, jota kännyköistä lähtee. Ainakaan lastenhuoneissa ei olisi hyvä olla yöllä kännyköitä.

Meillä lapsilla on ollut yötä päivää kännykät omissa huoneissa, mikä on aiheuttanut sen, että vähän väliä pitkin iltaa tyypit ovat löytyneet näppäilemästä puhelinta. Olen antanut pitää puhelimet huoneissa yölläkin, koska kännyköiden herätyskellojen avulla koululaiset nousevat itse reippaasti ylös ja aamumme ovat siksi helppoja. 

Koululaiset haluavat herätä itse ja mahdollisimman aikaisin, että aamu on rento ja rauhallinen. Minä en nouse kuin vasta silloin, kun on pakko, joten koululaiset ovat usein jo suihkussa tai aamupalalla, kun minä nousen kello 6.30. En minä halua heitä herättää, kun kerta kännykät herättävät!

Kännykkä ei kuitenkaan ole herätyskello. Kännykkä on puhelin eikä puhelinta tarvita yöllä huoneissa. Saavutetuista eduista voi olla kuitenkin vaikea luopua, joten mietin, että tykkäisivätkö lapset, jos nappaisin puhelimet pois ja ojentaisin herätyskellot tilalle. Tulisi ehkä sanomista.

Mietin, että herätyskelloissa pitäisi olla joku juttu, että lapset tyytyisivät siihen, että otan puhelimet yöksi pois. Ja se juttu löytyi! Saimme testaukseen ihan älyttömän hienot herätyskellot Keskisen kello Oy:sta! En edes tiennyt, että tällaisia on!



Braun BNC015BK-RC herätyskellot saatu blogin kautta.

Braun BNC015BK-RC herätyskellon juju on siinä, että se heijastaa kellonajan seinälle, jolloin yöllä pimeässäkin näkee heti, että vieläkö saa nukkua vai joko oikeasti on pakko nousta. Heijastava kello on kätevä myös silloin, kun kömmin silmät puoleksi unessa katsomaan, mikä hätä Aavalla on. Nopeasti näen kellonajasta seinältä, että annanko pikkutyypin jo nousta vai yritänkö vielä hiljentää hänet pehmolelujen keskelle prinsessapeiton alle. Matilda ja Henrik ovat ihan liekeissä kelloistaan ja ojentavat mielellään kännykät meille illalla parkkiin.




Kelloissa on  taustavalaistu lcd-näyttö ja torkkutoiminto sekä valittavissa 12/24 aika. Kellon projektorissa on liiketunnistus, jonka avulla heijastetun ajan voi käynnistää ja sammuttaa, kun heilauttaa kättä sensorin yllä. Projektoria voi kääntää täydet 360 astetta, mikä mahdollistaa ajan heijastamisen haluttuun kohtaan joko seinään tai kattoon. Projektorin valossa kolme säätöä. Kelloa voi käyttää manuaalisti tai radiokontrollilla.

Keskisen Kello Oy:n verkkokaupassa on aika paljonkin erilaisia herätyskelloja, mutta jos meinaa ottaa lapsilta kännykät pois illalla ilman tappelua, niin kannattaa harkita näin siistejä kelloja! Herätyskellon tiedot voi lukea englanniksi Braunin kotisivuilta tästä linkistä.  

 

Nyt oikeasti kannattaakin kurkistaa Keskisen Kellon verkkosivut, koska ilokseni saan kertoa, että Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen -blogin lukijat saavat normaalihintaisista tuotteista 15 prosentin alennuksen 20.4. asti koodilla AVKSA15!

Katso Matildan hieno video uudesta herätyskellostaan! Pahoittelut, jos video ei näy mobiilissa. 

video

12 kommenttia :

  1. Vauuu! Itse käytän kyllä puhelinta herätyskellona ja omat lapset on vielä niin pieniä ettei heillä edes ole puhelimia, joten pelkoa ei ole siitä että mihin se nukkumis aika käytetään. Mutta siis mä haluan tällaisen herätyskellon ihan vaan siks kun toi on nii magee! :D

    VastaaPoista
  2. Minäkään en tykkää käyttää kännyä herätyskellona. Matkoilla ok, mutta muuten se tuntuu tylsältä. Pari vuotta sitten ostin heräämisvalon, joka on varsinkin talviaikaan kiva herätyskello. En tosin ole sitä nyt mammavapaiden aikaan juuri tarvinnut. Herään yleensä jo valoon ennen varsinaisen herätyksen alkamista. Tämä voisi olla hyvä töihin palatessa, jos tyttö turhaan havahtuisi herätyskelloon :)

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä tässä on kaksi eri asiaa: puhelimen käytön riistäytyminen (lapsilta?) käsistä ja sitten toisaalta sen mahdollisuuksien käyttämättä jättäminen. Ihan kuin sanoisi, että puhelimella ei kuulu kirjoittaa viestejä, koska sitä varten on kynä ja paperia (ja posti). Tai kuvien ottaminen....?

    Valitettavasti vanhemmat tuntuu sysäävän syyn kännyköiden käytöstä laitteelle, vaikka sehän ei syypää ole tietenkään. On "helpompi" kieltää kokonaan kuin saada lapsi ajattelemaan asia loppuun asti. Ja jos joku miettii nyt, että ei lapsi siihen vielä pysty, niin miksi ihmeessä sen ikäisellä on yleensäkään kännykkä?! Meillä puhelimen saantiin yleensäkin kuuluu sen oikea käyttäminen. Aina.

    Nykyiset älypuhelimet kaikkine ominaisuuksineen on oikein oivia laitteita kun niitä käyttää oikein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Olen sitä mieltä, että koululaisilla saa olla kännykkä. Meidän lapset ottavat kuvia, ropettavat, pitävät yhteyttä mm. Jyväskylässä asuviin ystäviin ja isovanhempiin, etsivät tietoja jne. En tyrmää pelaamista enkä kännyköitä.

      Tyrmään sen nykyisen yhä kasvavan tyylin olla kännykkä kädessä 24/4! Siis silloin, kun voisi jutella ystävien kanssa tai ulkoilla tai nukkua! Sellaista ajatusmallia haluan välttää ja pitää kiinni ruutuajoista. Puhun tässä koululaisista, en leikki-ikäisistä.

      Kaikessa on avainsanana kohtuukäyttö. Myös pianoa voi soittaa liikaa tai urheilla liikaa. Muu elämä ei saa kärsiä minkään harrastuksen takia liikaa.

      Postaussarjan aloitustekstissä pohdin näitä asioita. Linkki tämän jutun alussa.

      Kuka pystyy vahtimaan 13-15-vuotiaan kännykän käyttöä aina?

      Poista
    2. Niin ja en klikannut linkkiä, koska en yleensäkään klikkaile linkkejä postauksista jotka on mainostarkoituksessa tehty, oli se sitten linkki mihin vain.

      Poista
    3. Tätä tarkoitin, ei ole siis mainosteksti: http://ylipyykkivuortenlapilasikattojen.blogspot.fi/2016/03/kannykat-parkkiin-postaussarja.html

      Poista
  4. Niin ymmärsitkin varmaan väärin, että olisin puhunut pikkulapsista, meillä ei kohta 11-vuotiaallakaan ole kännykkää vielä, koska meillä on kyllä kotona puhelin jolla voi kavereita soittaa ja kavereitä tavataan kasvotusten (asutaan maalla, että vaatii kyllä vanhemmalta sitä jaksua) ja harrastuksissa. Toki kaikkea voi tehdä liikaa ja vetää överit, mutta et sinäkään varmaan pianoa pirtistä ulos raahaisi saadaksesi liikaa harjoittelevan (?) lapsen tekemään jotain muutakin... :D

    Enkä todellakaan tarkoittanut vahtimista, vaan että lapsi (nuori) kantaisi itse vastuuta laitteensa käytöstä (tietysti tarvitsee siihen vanhemman opastusta, sitä kasvattamista!). Jos ei ole siihen kykenevä, niin on ehkä vielä liian nuori koko laitteen käyttämiseen. Tämä on minun mielipiteeni.... (vertaa: pihassa on mopo (syystä tai toisesta). Kymmenen vuotias (tai yhdeksän tai yksitoista tai tai tai) ei saa sillä ajaa. Opetatko lapselle sen tosiasian, vai vietkö mopon pois?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ajatuksia, kuulostaa järkevältä! Yritän herättää keskustelua kännykän käytön pelisäännöistä. Paljon on meillä kaikilla opeteltavaa, kun kehitys on ollut hurjaa. Kuulostaa ihanalta, että tuetaan leikkiä, harrastuksia ja kavereiden näkemistä. Ei todella 11-vuotias tarvitse omaa kännykkää. :) Kirjoita säkin aiheesta, linkitetään toisiamme. Olisi ihana lukea! Tuntuu, että moni hankkii kännyköitä jne ihan vaan siksi, että muillakin on. Kerro, miten teillä toimii nämä asiat!

      Poista
    2. Kiitos, kirjoitan heti kun ehdin ja vinkkaan sulle siitä sitten :)

      Poista