Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Omakotitalohaaveita?

Miehelläni on työ, jota voi tehdä vain tietyillä paikkakunnilla Suomessa. Välillä oma työpiste voi siirtyä, mikä tarkoittaa reppureissaamista tai koko perheen muuttoa. Keväällä 2014 hän sai siirron Pirkanmaalle, mikä tarkoitti hyvin montaa asiaa.

Siirto tarkoitti suurta, kipeää päätöstä, joka tarkoitti, että muutamme koko perhe. Se tarkoitti ystävien, koulun ja töiden hyvästelyä Jyväskylässä. Se tarkoitti kaikesta tutusta luopumista.

Se tarkoitti talomme myymistä. Olimme asuneet tuossa omakotitalossamme kahdeksan vuotta. Sanoimme hyvästit naapureille, omena- ja kirsikkapuille, viinimarjapensaille, vattupuskille, trampoliinille ja omalle rauhalle. Kirsikkapuut olimme istuttaneet Henrikin synnyttyä, joten niille oli vaikea sanoa heipat.

Hyvästelimme 128/156 neliötä, joihin kuului iso keittiö ja iso olohuone, kodinhoitohuone, takka, iso jääkaappi ja pakastin, vaatehuone, kolme makuuhuonetta, kolme kuistia ja autotalli, autokatos ja varasto. Meillä oli jo arkkitehdin suunnitelma lisähuoneen rakentamiseenkin, mutta kohtalo päätti toisin.

Olimme onnekkaita ja saimme kodin myytyä ennen ensimmäistä näyttöä. Se helpotti asioita, mutta kiristi aikataulua ja teki asiasta lopullisen.

Hei hei sininen kotimme! Hei hei omenapuiden kukat, joiden alla kuvasimme lapsia Aavan ristiäisissä kesäkuussa 2011.





Huoletonta elämää 


Muutto Pirkanmaalle oli aluksi aikamoinen shokki. Emme tunteneet maakuntaa mitenkään, joten emme halunneet lähteä asuntomarkkinoille ostamaan sikaa säkissä. Päädyimme asumisoikeusrivariin kunnassa, jossa A:n työt olivat.

Se, että muutimme toisen omistamaan kotiin, oli todella suuri helpotus henkisesti. En halunnut sitoutua talon kautta maakuntaan, joka tuntui vieraalta ja pelottavalta. Tuntui vapauttavalta muuttaa kotiin, jota varten meillä ei ole lainaa. Taloon, jossa nyt vain olemme ilman sen kummempaa stressiä oikeastaan mistään. Jos uuni hajoaa, saamme huomenna uuden. Jos avaimet jäävät kotiin, voi kutsua huoltomiehen. Ei ulkoseinien maalausta, ei nuohousta, ei väliaidan rakentamista, ei kylpyhuoneremonttia, ei kosteusvaurion uhkaa. Ympärillä on naapureita, seuraa, ystäviä.

Jos meille tulisi siirto takaisin, voisimme lähteä juoksujalkaa, koska ei tarvitse myydä kotia. Myyntihän ei ole mitään helppoa koskaan millään tavalla.

Muutimme 95 neliön rivariasuntoon. Meillä on yläkerrassa olohuone, keittiö, Henrikin huone ja vessa. Olohuone ja keittiö ovat pikkuruiset, kun taas Henrikin huoneessa voisi järjestää tanssiaiset ja vessaan perustaa baarin. Lue keittiön uudistamisesta tästä.







Pelaamiselle oma soppi 


Alakerrassa meillä on avoin tila, jossa on iso työpöytä, telkkari-tietokone ja Xbox sekä iso, levitettävä kulmasohva. Lisäksi siellä on sauna ja suihkutila, vaatehuone, meidän makuuhuone ja tyttöjen yhteinen huone.

Työtila olisi voinut olla jonkun lapsen huone, mutta koska siinä ei ole ovea, olisi se ollut hankala huone heille. Koska olohuoneemme on minipieni, on alakerran olohuone todella tärkeä. Sinne voi ohjata kaverilaumat pelaamaan ja saada 400 km:n päästä tulevat isovanhemmat majoitettua kätevästi.

Tytöillä on yhteinen huone, koska edellisessä kodissa Henrik ja Aava jakoivat huoneen. Muuttaessamme Aava oli vasta kolmevuotias, joten emme voineet laittaa häntä eri kerrokseen nukkumaan kuin me.

Tyttöjen huone on "vaiheessa". Haussa on uusi matto, uudet päiväpeitot ja joku ratkaisu noiden verhojen asetteluun. Seinällä lukee heidän kutsumanimensä, mitkä piilotin. 










Omakotitalon tavarat rivariin


Vaikka 95 neliötä on aika paljon, on se aika vähän, kun viisi henkeä muuttaa omakotitalosta, jossa oli myös varasto ja autotalli. Meillä on vain häkkivarasto, johon mahtuu vain auton renkaat ja luistimet ja sukset. Siispä meillä on täällä sisällä kaapeissa ja sänkyjen alla kaikki kausivaatteet ja -kengät, työkalut, A:n sukelluskamat, minun ja Matildan ratsastustarvikkeet, matkalaukut, partiolaisten rinkat, vieraspeitot ja -tyynyt, makuupussit ja makuualustat...

Meillä on ahdasta, mutta kiitos muun muassa Ikean, olemme saaneet tavarat mahtumaan. Teimme esimerkiksi yhdestä henkarikaapista sekä siivouskomerosta hyllykaapit.Tiedän, että moni asuu paljon ahtaammin ja monella on paljon vähemmän tavaraa kuin meillä, mutta koska olemme olleet yhdessä niin kauan ja perheenä niin kauan, on tavaroita ehtinyt kertyä.

Olen nauttinut kodin valkeudesta, asunnon sijainnista kylän keskustassa, mahtavista ystävistä lähellä, lehmistä, kahdesta kerroksesta, uusista huonekaluista, parvekkeesta ja takapihasta ja monesta muusta asiasta. Eniten olen nauttinut vapauden ajatuksesta. Lasten kanssa on helppo elää, kun jokainen seinään piirretty pääjalkainen ei ole maailmanloppu. Aso-asunnossa ei pysty kolmevuotias pudottamaan kiveä ulkona olevaan likakaivoon, mikä nostaa kakkavedet kodinhuonehuoneen lattialle ja ajaa vanhemmat lähes avioeron partaalle, kun syytä yllättävään kirjaimellisesti paskaan tilanteeseen ei heti löydy...  Täällä sukka ei pääse keskuspölynimurin putkistossa keskelle seinää. Täällä meillä on varaa nauttia myös elämästä, kun ei tarvitse budjetoida ilmalämpöpumppuun eikä kattoremonttiin tai uusiin tapetteihin...

Suurin syy rivarikodistamme nauttimiseen on ollut se asumisen rentous sekä se, että ei ole tarvinnut sitoutua maakuntaan.





Yllättävä ajatus 


Yhtäkkiä on tapahtunut jotain. Ahtaus on alkanut ahdistaa. Viisi ihmistä tarvitsee paljon kenkiä, monoja, toppatakkeja ja harrastusvälineitä, jotka olisi kiva saada kaappeihin piiloon. Lautapeliharrastuksemme vie myös paljon kaappitilaa. Äänemme kuuluvat naapuriin.

Mielestäni lapset eivät tarvitse omia huoneita, mutta joskus minusta tuntuu, että tarvitsisivat he kuitenkin ihan perherauhan takia. Teini ja uhmis samassa huoneessa ei vaan aina toimi. Toinen herää keskellä yötä itkemään, että haluaa yövalon, koska pelottaa. Toinen herää huutamaan, että ei saa siinä valonheittimen vieressä nukuttua. Isompi haluaa pitää huoneen siistinä, pienempi levittää sinne barbit, nuket, astiat ja Duplot.

Kukin meistä haluaa joskus omaa rauhaa.


Havaitsin yhtäkkiä, että Matildan rippijuhlat ovat kahden vuoden päästä. Ei täällä voi järjestää juhlia! Edellisessä kodissa juhlimme valmistujaisiani ja kolmekymppisiäni, kahden lapsen ristiäisiä sekä lasten synttäreitä. Talo täyttyi rakkaista ihmisistä, naurusta ja notkuvista pöydistä. Kolmekymppisilläni meillä oli keittiössä disco savukoneineen. Sinne mahtui hyvin tanssimaan 20 ihmistä.

Ei täällä mahdu juhlimaan! 

Yhtäkkiä aloin miettiä, että voisimme ehkä sittenkin maksaa siitä enemmän, että meillä olisi tilaa ja rauhaa. Mietin kuitenkin perheemme kokoa. Kuinka paljon maksaisi täällä omakotitalo, jossa olisi 4-5 makuuhuonetta? Paljon!

Selvisin nopeasti muuton alkushokista. Sitten meni äkkiä lähes kaksi vuotta niin, että olin innoissani rivarin tuomasta vapaudesta, uusien ystävien läheisyydestä ja kaikesta uudesta, mitä olemme saaneet. Nyt sitten ensimmäisen kerran aloin pohtia, että jospa sittenkin... Todennäköisesti asumme täällä kauan, joten pitäisiköhän..

Rakkaat lehmät takapihallamme.
Yhtäkkiä tajusin, että olen kotiutunut tänne. Viides maakuntani ja yhdeksäs kotikuntani on alkanut tuntua kodilta. Olen saanut ystäviä, töitä, tärkeitä paikkoja ja kulmia, kokemuksia ja tuttuutta. Tästä paikasta on tullut kotini. En ole koko ajan ilmoittamassa aso-toimistoon, että lähdemme kohta pois. Jalkani ei ole koko ajan puoliksi ulkona valmiina muuttamaan Jyväskylään tai Savonlinnaan. Uskallan vihdoinkin purkaa myös henkiset muuttolaatikot.

Olen uskaltanut alkaa juurtua tänne.

12 kommenttia :

  1. Mulla oli vähän vastaava tilanne, kun jouduttiin muuttamaan Lohjalta pois Jeren töiden perässä tänne Humppilaan. Näin vuoden jälkeen koen vieläkin välillä inhon ja kaipuun tunnetta takaisin mutta toisaalta tästä paikasta on tullut jo koti. Siltikin pyörittelen ajatusta muutosta ja siis kyllä me täältä pois muutetaankin, mutta vasta lähempänä tyttöjen koulu ikää. Kaunis koti muuten teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea! Muuttaminen on aina pieni kuolema, mutta muuttoon liittyy usein myös jotain uutta ja kivaa :)

      Poista
  2. Iiiihana postaus!! Ja upeita kuvia! Ja täällä vielä rakennusprokkis meneillään.

    Elsa / sosetta ja sotkua blogista

    VastaaPoista
  3. Haha, hauska takapiha :3 postauksesta tuli jotenkin hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meidän lehmät on ihkuja!! Tai eihän ne meidän ole, mutta melkein ;) Lue jutussa olevasta linkistä postaus lehmistämme.

      Poista
  4. Ihana juttu että on alkanut tuntua kodilta uusi asuinpaikka! :) ja ihana näköala kun lehmät laiduntaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä postauksessa näkyy paremmin meidän lehmät :) Ne on oikeesti heti tuossa parvekkeen alla. http://ylipyykkivuorten.vuodatus.net/lue/2015/07/naapurin-lehma

      Koti on siellä, missä on rakkaat... Ja rakkaathan on samassa asunnossa tai Whatsappin päässä, eikö?!

      Poista
  5. Onpa ihana kun laiduntavat niin vieressä :) ja tuo on niin totta että rakkaat on kotona tai watsappin tai puhelin soiton päässä!! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo mä rakastan meidän lehmiä! Kesä tulee!! Mä juttelen joka päivä kahden parhaan ystäväni kanssa, joten tuntuu, kuin näkisin heitä joka päivä, vaikka välimatka on kumpaankin satoja kilometrejä.

      Poista
  6. Joo välillä tuntuu siltä että ei tule edes usein nähtyä lähelläkään asuvia kavereita kun yhteydenpito on niin helppoa kännykän avulla :D Välillä tulee varmaan nähtyä useammin niitä jotka asuu kauempana! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Arki, johon kuuluu työ/opiskelu/kotiäitiys ja kotityöt ja ruuanlaitot ym vie niin paljon aikaa, että ei siinä oikein lähellä asuviakaan näe, jos ei vaan ota kalenteria ja päätä, että tällöin me nähdään!

      Poista