Kaksplus.fi

MENU

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Minun arkeni on kolmen lapsuus. Pelottava ajatus.

Joskus ihan sattuu, kun tajuaa, että lapset kasvavat.

Annan heidän kasvaa, mutta samalla tajuan liiankin hyvin, että aika kuluu koko ajan enkä saa koskaan heidän pikkulapsiajastaan enää kiinni. Yritän muistaa koko ajan, että sinun arkesi on jonkun lapsuus. Minun arkeni on kolmen ihmisen lapsuus. Minun tapani viettää heidän kanssaan arkea ja juhlaa, minun tapani suhtautua heihin sekä minun sanani, katseeni ja kosketukseni heihin tekevät heistä tietynlaisia ihmisiä ja myöhemmin tietynlaisia aikuisia.

Minä annan heille käsityksen perhe-elämästä, äitiydestä, naiseudesta, rakkaudesta, ihmisyydestä ja mikä tärkeintä: heistä itsestään. Ennen kuin he lähtevät maailmalle ja näkevät maailmaa kypsemmin silmin, he ajattelevat, että näin toimitaan kaikkialla niin kuin meillä toimitaan.

Jos minulla on aina kiire enkä irrota katsettani kännykästäni heidän puhuessaan minulle, annan heille kuvan, että heidän asiansa ja he itse eivät ole merkittäviä ja tärkeitä.

Jos en tarpeeksi halaa ja ota syliin ja näytä, että lapsi on tärkeä ja arvokas ja pystyy mihin vain, niin jää puuttumaan paljon. Minä ja mieheni muovaamme heistä ihmisiä. Se on aika suuri tehtävä!


Arjessa ei aina ehdi. Arjessa ei aina voi. Arjessa ei aina jaksa. On kuitenkin yritettävä omien voimavarojensa mukaan.

On pysäyttävää ehdottaa lapsille jotain omasta mielestään tosi mukavaa yhteitä tekemistä ja kuulla, että lapsi valitsee mieluummin kavereiden seuran tai kirjan lukemisen. On pysäyttävää tulla torjutuksi nauraen, kun pyytää koululaista kainaloon tai yrittää halata.

He saavat kyllä kasvaa, se on hyvä asia. Kuitenkin samalla lasken vuosia ja tajuan, että Matilda on viiden vuoden päästä 18-vuotias ja Henrik 15-vuotias. Lapsuutta ei ole enää paljon jäljellä. En minä ole vielä valmis heidän lapsuutensa loppumiseen! Siispä ajattelen aina, että yhdessä käytetty aika ja raha on lapsuuden muistopankkiin laittamista. Jos vien Aavan vaikka Ti-Ti Nallen konserttiin, kysyn koululaisilta, että haluavatko he lähteä mukaan jakamaan pikkusiskon ilon. Olen onnellinen, jos saan heidät mukaan. Pikkusiskon kautta he saavat vielä annoksia lapsuuden riemukkaista ja turvallisista kokemuksista, joihin eivät itse enää kehtaisi sukeltaa.


Yritän muistaa ajatella näitä:

Lapsen huonon käytöksen yleisin motiivi on saada aikuisen huomiota. Kielteinenkin huomio on lapselle palkitsevaa.

Lapsen kanssa tulisi leikkiä joka päivä 10–15 minuuttia keskeytyksettä, ilman televisiota tai kännykkää. Leikki on hyvä hetki tarkistaa, miten lapsi voi ja mistä hän on kiinnostunut.

Mitä isompia käytösongelmia, sitä pienemmistä asioista kannattaa kehua. Vaikkapa sitä, että odottaa hienosti. Pääasia on keskittää huomio hyvään. Hyvästä yrityksestäkin pitää kehua.

Palkittava käytös täytyy määritellä tarkasti. ”Jos käyttäydyt hyvin kaupassa” on epämääräinen toive. ”Jos kuljet vierelläni tämän käytävän loppuun, etkä karkaile tai huuda”, on tarkka toive. Odotukset tulee pitää realistisina ja ikätasolle sopivina.

Käskyjä tulee antaa yksi kerrallaan. Seuraava käsky annetaan, kun edellinen on toteutettu. Lisäksi lapselle pitää antaa aikaa totella. Tämän huomaa selvästi vielä 12-vuotiaankin kohdalla! Sanon iltapalansa jo ajat sitten syöneelle, pöydässä kirjaa lukevalle, että nyt pakkaamaan heti se reppu. Hän nousee ja lähtee. Huudan hänen peräänsä, että hän jätti iltapalaruuat ja astiat pöytään. Hän huutaa hämmästyneenä vastaan, että minähän käskin pakkaamaan repun heti. Aikuinen olisi nostanut samalla noustessaan ruuat ja astiat pois, mutta lapsi ei ole aikuinen. Ja minähän sanoin heti.

Lasten tulee oppia, että käytöksellä on seuraamuksia. Se kasvattaa vastuullisuutta ja kykyä oppia virheistä. Jos hän ei lopeta legojen heittelyä, ne nostetaan hyllylle. 

Kursivoidut ajatukset ovat HS:n artikkelista Vanhempi, ole kuin et kuulisi kitinää lainkaan – tässä ovat kasvatuksen uudet kymmenen käskyä. Lue artikkeli tästä.



Vanhemmuus on kuin talvi. Joku odottaa sitä innolla, toinen kauhulla. Välillä on kauniita, aurinkoisia päiviä, jolloin suksi luistaa. Välillä sulavat lumet pois ja rapa roiskuu. Sitten yhtäkkiä tulee kevät, palkinto siitä, että et heittänytkään lapsia seinään heidän ollessaan uhma- ja murrosiässä.  Talvesta jää valokuvia ja muistoja, jos niitä on muistanut ottaa ja tehdä.

Ähh, taisi olla vähän ontuva ja tönkkö kielikuva. Mutta kyllä te tajusitte. Voimia teillekin olla heittämättä niitä lapsia seinään ja voimia käydä Ti-Ti Nalle -konsertissa, jossa on miljoonia lapsia ja Riitta laulaa. Kyllä se siitä.

Sinun arkesi on jonkun lapsuus.

Kuva täältä.



Lue lastemme sisarussuhteista ja ajatuksesta, että lapsilukumme on täynnä. Lue myös mitä ajattelen yöimetyksistä.

Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen -blogin jutut jatkuvat Facebookissa. Liity tykkääjäksi tästä! Ja hei, jos tykkäät blogiteksteistä tai olet ajatuksistani eri mieltä, jätä myös blogiin kommentti. Kommentit ilahduttavat suuresti ja näyttävät, että joku lukee ajatuksiani ja että joku haluaa, että jatkan kirjoittamista. Yksin on yksinäistä kirjoittaa.


8 kommenttia :

  1. Et ole yksin.. Täällä ollaan :) Koskettava kirjoitus <3

    VastaaPoista
  2. Mä myös näin sen julisteen "arkesi on jonkun lapsuus" ja samoja ajatuksia nousi mieleen :)

    Elsa / sosetta ja sotkua

    VastaaPoista
  3. Hei, löysin blogisi kun facebookissa sen näin jaettuna. Ihanasti kirjoitat. Ja juurikin tuo yksi ohjr ja sitten vasta deuraava ja siitä ollut esimerkki olivat hyvät.
    Itselläni esikoinen 1v joten ijan alussa täällä ollaan vasta, mutta tiedostan tämän mistä kirjoitat.
    Ihanaa ja aurinkoista kevättä! :)
    Terv. Anna-Riikka Tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva, että löysit blogini Anna-Riikka ja kirjoitit! Äitiys on matka, jota ei kuulu kulkea yksin. Tervetuloa hakemaan vertaistukea :)

      Poista