Kaksplus.fi

MENU

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Lasten sisarussuhteet

"Mä oikeesti toivon, että mä oisin ainoa lapsi! Miksi se ei voi jättää mua rauhaan vaan tunkee koko ajan mun huoneeseen!"

Niin. Hän (pikkuveli) tulee sinun (isosiskon) huoneeseen, koska hän haluaa olla kanssasi. Hänen on vain niin vaikea sanoa sitä suoraan ja sinun on niin vaikea ymmärtää, että tavaroihisi koskeminen ja ärsyttämisesi tarkoittavat, että olet tärkeä ja että hän haluaa olla kanssasi. Voisitko jättää hetkeksi sen kirjan ja pelata vaikka korttia hänen kanssaan? Ai et, no, sitten hän varmaan jatkaa ärsyttämistäsi. Ai ei suostu lähtemään huoneestasi. Ai nyt sinä sitten työnsit hänet pois ja hän kaatui ja nyt te huudatte molemmat ja kohta sitten varmaan huudan minäkin...

Kasvu on vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on, jos on maailman ärsyttävimpiä sisaruksia. Ei liene yhtäkään päivää, että neiti 12 v. ja herra 9 v. eivät tappelisi, ärsyttäisi toisiaan tai ainakin nahistelisi.


Ammattikasvattajat, verkkosivustot, lehtiartikkelit ja isovanhemmuuden ikään ehtineet sanovat, että sisarusten tappelu kuuluu asiaan.

Välillä sitä yrittää jopa googlettaa aiheesta jotain tietoa. Aika usein vain, kun puhutaan sisarusten välisestä mustasukkaisuudesta ja nahistelusta vaikka jossain artikkeleissa, puhutaan vauvasta ja kaksivuotiaasta tai kolme- ja viisivuotiaista. Onhan sekin rankkaa, mutta kun puhutaan täyteen raivoon itsensä lietsoneista koululaisista, ei puhuta enää nahistelusta. Pitää varoa, että he eivät tapa toisiaan.

Liioittelin tietysti. Ihan normaalisti he meillä tappelevat, juuri niin kuin pitääkin elämän pisimmässä ihmissuhteessa tapella ja siinä samalla oppia elämää. Kun avaa Facebookin, törmää aika usein vähintäänkin kavereiden lataamiin huumorisivustojen kuviin, joissa toisten lapset halaavat, minun lapseni kuristavat toisiaan. Muillakin on siis tällaista. Muillakin paiskotaan ovia ja tehdään elinikäisiä huoneeseenastumiskieltoja. Muillakin on kotona katupartiolaisia ja mielenosoittajia ja anarkisteja ja vailla täyttä ymmärrystä toimivia ja mitä näitä nyt on. Keskenkasvuisia.



Lukija pyysi minua kirjoittamaan sisarussuhteista, joten aloin pohtia niitä. Aika usein koululaiset saavat minut hermoraunioksi, mutta aika usein he myös yllättävät minut. En uskalla edes hengittää, kun huomaan, että he kuvaavat yhdessä videoita (lue!), pelaavat sovussa Xboxilla tai lautapelejä tai lähtevät yhdessä ulos. Kyllä he ovat toistensa parhaat kaverit, vaikka eivät joskus voikaan olla edes samassa kerroksessa yhtä aikaa kodissamme.

Yksi iso tappelun aihe on tasapuolisuus. Koululaiset pitävät jatkuvasti huolta siitä, että saavat yhtä paljon kuin toinenkin. On vahvasti kasvun paikka oppia ymmärtämään, että jos isosisko saa kutsun kaverinsa mukana elokuviin, niin pikkuveljelle ei aleta järjestää huomenna samanlaista reissua tai anneta hirveätä kasaa karkkia kotona, koska "Sekin kuitenkin saa siellä!". Joka kerta, kun isi syö työpaikan lounaalla jäätelön jälkkäriksi tai pikkusisko saa syntymäpäiväänsä viettävältä yhden karkin päiväkodissa tai äiti sortuu salaiseen suklaapatukkaan, ei koko perhe voi samana päivänä saada samaa herkkua korvaukseksi kotona. Herkkutasa-arvoisuus ei voi eikä saa toimia!

Jos kuumeista ja kotiinkyllästynyttä sisarusta ilahdutetaan tuomalla ruokakaupasta Aku Ankan taskukirja, niin se ei ole terveeltä ja kavereidensa kanssa leikkivältä yhtään pois. Ehkä lapsilla on jatkuvasti takaraivossaan pelko siitä, että sisarus on vanhemmille tärkeämpi kuin hän. Sen ajatuksen tyrmäämisen eteen teemme joka päivä töitä arjen pienillä eleillä ja teoilla.

Mummolassa, lomilla ja matkoilla korostuu lasten yhteys. Kun ei ole muita kavereita eikä liikaa virikkeitä, syntyy lapsilla mahtavia yhteisleikkejä. Aavakin on pian 5-vuotias, ja on lunastanut jo paikkansa tasavertaisena leikkijänä sisarusjoukossa.

Kun Henrik syntyi, oli Matilda 2,5-vuotias. Kun sisko pääsi yli sisaruksen väärän sukupuolen tuomasta pettymyksestä, oli hän täysin myyty veljestään. Kesti todella monta vuotta ennen ensimmäisiä riitoja. Matilda oli huolehtivainen ja rakastava isosisko, joka itki ikäväänsä pikkuveljen päiväunien aikana eikä uskonut, että vanhemmat voisivat tarpeeksi hyvin suojella veljeä esimerkiksi liikenteen vaaroilta.


Pikkuveli kasvoi nopeasti hyväksi leikkikaveriksi. Muistan elävästi keskustelun lasten siirtyessä perhepäivähoitajalta päiväkotiin Matildan ollessa 5,5-vuotias ja Henrikin ollessa 3-vuotias. "Suojeletko sinä minua päiväkodin isoilta pojilta?" kysyi isosisko ritarilliselta veljeltään. Odotin jännittyneenä vastausta liikuttavaan kysymykseen. Kolmevuotiaan itsetunnolla, huumorilla ja röyhkeydellä tuo vaahtosammuttimen kokoinen poika hihkaisi, että "Minä näytän sinulle päiväkodissa pyllyä!" Ehkä pieni pettymys siskolle, mutta minua liikutti tuo isomman ajatusmaailma ja luotto veljeen ja sisarussuhteeseen. Tietenkin minua myös nauratti tuo röyhkeä vastaus natiaiselta.

Kun Aava syntyi, oli Matilda 7,5-vuotias ja Henrik lähes 5-vuotias. Ison ikäeron vuoksi pikkusisko ja elämänmuutos, minun jäämiseni töistä kotiin, oli todella iloinen uutinen sisaruksille. Mustasukkaisuutta ei ollut missään vaiheessa. Aava oli alusta asti kaikkien lemmikki ja ihailun ja rakkauden kohde. Hänen syntymänsä teki perheestämme valmiin.



Jossain vaiheessa Aava tietysti sotki kaikki leikit sekä vei liikaa tilaa isompien saamalta huomiolta, mutta nyt tuntuu, että sellainen vaihe on ohi. Aava tosiaan kelpaa leikkiin mukaan. Matilda ja Aava eivät koskaan tappele, ja Aava tottelee Matildaa aika hienosti. Heidät voi jättää hetkeksi keskenään, ja Matilda hoitaa hienosti kaikki ruokailu- ja vessa-asiat.

Aava ja Henrik tappelevat kyllä, mutta Aava on myös liikuttavan rakastunut veljeensä. Hän vaanii veljeä nurkan takana ja hyökkää kirkuen kimppuun aseenaan märät pusut. Sehän on tietenkin isoveljestä ällöttävää, mutta salaa myös söpöä.

Pikkusisaruksen kanssa isommat voivat antautua leikkiin, jota eivät enää itse miellä oman ikäisensä leikiksi. Aavan ja Henrikin bravuuri on huutaa vanhempia etsimään. Etsijä saa sitten löytää peittojen alta hihittelevän kaksikon: toisen aivan sydämensä kyllyydestä tilanteesta nauttivan ja toisen vähän huvittuneen, mutta tällä tavalla siskon läheisyydestä salaa nauttivan.


Olen ikionnellinen, että saimme kolme lasta. Tämä määrä on meille juuri sopiva. Ikäerot olisivat ehkä voineet olla pienemmät, mutta näin ehdin valmistua ja tehdä töitä hetken ennen kolmatta. Uskon, että näin jaksamme myös paremmin kuin että kaikki lapset olisivat syntyneet kahden vuoden välein.

Isommat lukevat usein kokeisiin tai näkevät kavereitaan, joten meillä on usein ikään kuin yksi pieni lapsi vain. Siis vain yksi enää, jota viedä leikkipuistoon ja joka vaatii vielä monia hoitotoimenpiteitä. Tilanne on ihan eri kuin koululaisten ollessa pieniä, kun sylissä itki yhtä aikaa kaksi pientä.


Vaikka välillä räjähtää pää Minun on pakko tapella koko ajan, että kasvan -riidoissa, muistan kyllä minun ja siskoni riitelyn. Minä ja kolme vuotta nuorempi siskoni tappelimme nimittäin aina. Minusta se oli ihan huippua, mahtavaa, parasta ajanvietettä! Hän kasvoi nopeasti sekä fyysisesti että henkisesti tasolleni, joten koin usein, että tappelimme tasaväkisesti. Se oli siistiä! Oli hauska ärsyttää häntä! En vain koskaan ymmärtänyt, että vanhemmat suuttuivat, kun mehän vain leikimme. Ehkä vähän karjuimme ja sisko itki, mutta leikkiähän se vain oli... Yritän muistella tätä, kun puren hampaita yhteen ja yritän olla puuttumatta mutta samalla työntää tappelupukareita takapihan pellolle painimaan.

Aavalla ei ole yhtä tasaväkistä tappelupukaria kuin muilla, mutta eiköhän hän saa koululaisena riitelyvastusta kuitenkin sisaruksistaan. Uskon niin. Uskon ja tiedän myös, että lapset puolustavat aina kaikessa toisiaan ja ovat toisilleen tärkeitä. Perheen yhteinen aika, yhteiset uimahallireissut, lautapelihetket ja tuntien automatkat mummolaan ja ystävien luo myös yhdistävät perhettä.

Ja vaikka sisaruksen vieressä on maailman ärsyttävintä istua, on silti koko perheen yhteiset ateriat koko perhe-elämän tukipylväs. Ainakin on pakko istua ja kuunnella, kun kukin kertoo vuorollaan päivän kuulumiset.

Kasvu on aikamoista opettelua, vai mitä? Ja vanhemmuus se vasta opettelua onkin!




Ps. Huomasitko uudet somekuvakkeet blogin internetversion sivupalkissa? Seuraa blogia esimerkiksi Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovinissa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti