Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kyllä lapseni ihan oikeasti osaa käyttäytyä!

Tiedättekö sen tunteen, kun on odottanut ystäviä kylään viikkokausia ja sitten heidän tullessaan lapset käyttäytyvät kuin olisivat riivattuja, hulluja, takapuoleen ammuttuja karhuja?

Mieti niitä hetkiä, kun lapsi kikattaa sydämensä kyllyydestä. Välillä on oikein naurun päiviä (lue!), jolloin lapsi meinaa tikahtua nauruun vähän väliä ja miten sitä vain ihmettelee, miten on saanut itselleen tuollaisen aarteen. Miten fiksusti ja söpösti lapset juttelevat, miten ihanasti pienet kädet kietoutuvat kaulaan ja miten lapsi kuiskii, miten paljon rakastaa perhettään.

Sitten on niitä hetkiä, jolloin voisi työntää lapset automarketin pihan koirahäkkiin, lukita sinne ja juosta lujaa. Lapsi huutaa. Lapsi itkee. Lapsi karjuu. On kiittämätön. On itsekäs. On pahalla päällä. On kerrassaan raivostuttava.

Kyllä te tiedätte. Ihan varmasti tiedätte. 

Olimme odottaneet koko perhe Aavan kummiperhettä kylään. Suunnitelmassa oli koko päivän reissu Ideaparkin Funparkkiin, shoppailua ja ravintolasyöminen. Sen jälkeen menisimme meille viettämään iltaa herkkujen äärelle. Yöpyisimme siskonpedeissä, mitä lapset rakastavat. Neljä aikuista ja viisi lasta ikähaarukassa melkein viisivuotiaasta kaksitoistavuotiaaseen. Huippukivaa tiedossa!

Kuin sisarukset: yhtä rakkaat toisilleen ja yhtä helposti toisilleen suuttuvat.
Ihana viikonloppu oli menossa. Sitten se herne meni melkein viisivuotiaan nenään. Ja se meni syvälle. Palkoineen

Funparkista lähteminen oli tietysti pieni kuolema koko seurueelle, mutta erityisesti hänelle. Siitä se raivo alkoi sitten yltyä niin kuin tuulenviere kerää massaa itselleen muuttuakseen hurrikaaniksi.


En halua lähteä!
Kokonaiseen vuorokauteen lapsella ei ollut elämässään mikään hyvin. Jokainen asia vaati huutoa, kirkumista, itkemistä ja tappelua. Ei auttanut syli, ei auttanut jäähy.

Tiedätte sen tunteen, kun haluaisi näyttää ystäville tai sukulaisille, että meillä on kyllä ihan ihanat lapset ja että olette tervetulleita meille, viihtykää! Ja sitten: kirkumista, raivareita, tappelua.

Ei auta ajatukset positiivisesta käyttäytymisestä ja lapsuuden ainutlaatuisuudesta, kun ärsytys siirtyy koko seurueeseen. Isommat lapset alkavat tapella ja aikuisten ääni kohoaa.



Hetken oli kiva leikki menossa...
Kaiken sen lasten tappelun keskellä aloimme suunnitella raivokkaasti matkaa vain meille neljälle aikuiselle. Ehkä Lontooseen tai Roomaan tai vaikka Prahaan. Minne vain, vaikka Kuopioon. Ilman lapsia!

Ehkä lasten kiukku kertoo siitä, että he ovat kaikki viisi yhtä läheisiä kuin olisivat sisaruksia koko porukka. Me aikuisetkaan emme ole kymmenen vuoden ystävyyden jälkeen mitään vieraskoreita vaan karjaisemme sille lapselle, joka ojennusta vaatii. Sanomme myös toisillemme suoraan asian kuin asian. Rakastamme ja tiuskimme yhtä rajusti.

On vain niin takki tyhjä -fiilis siitä, että odotettu viikonloppu kului yhden kiukutellessa 24/7. Ymmärrän, että hän olisi tarvinnut enemmän syliä ja hänen kanssaan leikkimistä. Huomaan, että asiat menivät koululaisten aikatauluilla ja ehdoilla ja hän on vielä pieni. Kuitenkin sitä ajattelee, että kun on porukka kasassa ja kaikilla kivaa, niin se fiilis huumannuttaisi uhmaikäisenkin. Vaan ei. Jos on herne nenässä niin sehän on!

Kun vieraat lähtivät, pelasin Aavan kanssa pari erää paria eri lautapeliä ja jumppasimme yhdessä, hän polvieni päällä lentäen kuin lentokone. Yhtä hymyä ja naurua koko tyttö! Ihana, rakas, ylpeyteni aihe ja päivieni ilo!

Olisiko se ollut liikaa vaadittu, että myös ystävämme olisivat nähneet tämän hymyn?

Vaan miksi kasvu on niin vaikeaa, että jokaisesta leikistä, dvd-levyn valinnasta ja herkkujen tasapuolisesta jaosta on tultava taistelu ystävien kanssa, joita on nähnyt viimeksi uutenavuotena? Miksi!?

Ps. Viikonloppuun mahtui myös minun perjantain vapaapäivä, jolloin tapasimme Helmi-koiran perheensä kanssa. Lue ihanasta keeshondista kirjoituksista Paskajuttu ja Kohtaaminen lenkkipolulla.

Kävimme sunnuntaina Tampereen messukeskuksessa Megaoutletissa, joka oli valtava pettymys. Kun ei ollut retrovaatteisiin puettavaa vauvaa, puutarhatontut eivät ole se juttu eikä kirpputorimainen vaatekasojen penkominen innostanut, oli käynnin anti pomppulinna. Löysikö joku sieltä jotain?





Pps. Kantavatko muut bloggaajat kunnon kameraa koko ajan mukanaan? Minulla mukana on usein vain kännykkä, jonka kamera on ihan surkea! Millaista alle 300 euron kännykkää suosittelette, jossa olisi suht hyvä kamera? Nykyisellä kännykkäkamerallani ei saa liikkuvasta kohteesta millään kuvaa, kuten huomaatte... Pahoittelen surkeita kuvia!

Ja vielä: ihanan paljon uusia tykkääjiä blogin Facebook-sivulla! Kiitos, olen innoissani!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti