Kaksplus.fi

MENU

torstai 31. maaliskuuta 2016

Kännykät parkkiin: tilalle lautapelit

Olen ahdistunut lasten ja aikuisten kännykän käytöstä. On järkyttävää lukea, että kolmevuotiailla on huono sanavarasto, koska aikuiset ovat kiinnostuneempia ruuduistaan kuin lapsistaan. Lapset katsovat illat lastenohjelmia tableteilta ja koululaiset kännyköitään.

Tärkeä osa nykyvanhemmuutta on kerätä laitteet pois, piilottaa kaukosäätimet ja katkaista nettiyhteydet silloin, kun homma riistäytyy käsistä. Mitä on tapahtunut kahden tunnin ruutuajalle? Haluan kasvattaa lapseni ymmärtämään, että internet ja kännykkä ovat kivoja juttuja, mutta niiden käytölle on aikansa ja paikkansa. Haluan viedä kännykät parkkiin ja tarjota niiden tilalle jotain muuta. Lue postaussarjan Kännykät parkkiin aloitusteksti kokonaisuudessaan tästä

Kännykät parkkiin: tilalle lautapelit 


Pelataanko teillä lautapelejä? Pelaatko itse? Mitä lautapelejä tiedät? Tunnet varmaan Afrikan tähden, Monopolin, muistipelin ja Trivial pursuitin, mutta olet ehkä korviasi myöten täynnä niitä. Niin minäkin olen. En pelaa mielelläni niistä mitään. On kuitenkin muitakin pelejä.

Koko perheemme harrastaa lautapelien pelaamista. Ison osan kotimme kaappitilasta vievät lautapelimme, joita kyllä kannattaa kerätä. Tunnet varmaan näitäkin:

Kanin loikka, Skipbo, Kimple, Quaridor kid, Mullin mallin maatila, Pingu, Rummikub, Arvaa kuka, Viirun ja Pesosen syntymäpäivä, Namukakku, Uuno, Crazy spaghetti, Build a burger, Castle logix, Atlantis, Alfapet, Muuttuva labyrintti, lotto, domino... Näitä voi pelata hyvin lasten kanssa, mutta heti, kun he aloittavat koulun, voit ottaa heidät opettelemaan vaikka näitä: 

Alhambra, Menolippu, Catanin uudisasukkaat, Carcassonne, Love letter, Port royal, Gang of four, Jaipur, Splendor, Keltis, Mallorca, Dominion, Modern art, Uudet löytöretket, 7 wonders, Matka maan keskipisteeseen, Taivaan pilarit...

Kun koko perhe istuu pöydän ääreen ja ottaa eteen koukuttavan lautapelin, ei kukaan tarvitse kännykkäpelejä. Kokeilkaa vaikka! Laittakaa kännykät parkkiin ja pelatkaa koko perhe vaikka erä Uunoa! Lautapelejä kannattaa myös vaihdella kavereiden kanssa.

Lapset yhdessä pelaamaan

 

Kun 400 kilometrin ajomatkalla mummolasta kotiin sanoimme lapsille, että kännyköihin ei kosketa ennen puolta väliä, nurisivat lapset aluksi. Hetken kuluttua huomasimme, että he olivat pakanneet pelikortit mukaan ja oikeasti pelasivat niillä yhdessä. Ihan mahtavaa!

Yritän rohkaista ja kannustaa lapsia löytämään pelejä, joita he voisivat pelata sekä yksin että keskenään. Aika usein meillä lapset haluavat vain pelata aikuisen kanssa, mutta aina emme ehdi tai jaksa viettää iltaa pelaten. Siispä yritän koko ajan katsella uusia pelejä, joita he voisivat pelata ihan omatoimisesti itse. Siis riitelemättä ja hyvällä tuulella... 

Kävin Aavan ja hänen ystävänsä kanssa lähellä meitä sijaitsevassa Leikkien-lelukaupassa, jossa kännykkäahdistukseni ymmärrettiin täysin. Puhuin yrityksen väen kanssa leikin ja varsinkin pelien merkityksestä ja siitä, että olen kuullut, että jotkut lapset eivät enää osaa leikkiä. 

Kävimme Tampereen ja Pirkkalan rajalla sijaitsevassa liikkeessä ensimmäistä kertaa ikinä. En meinannut saada pikkuprinsessoita pois sieltä! Siis ihana liike! Tytöt juoksentelivat ympäri kauppaa ja kiljahtelivat ihastuksesta. "Mä pyydän nää kaikki joululahjaksi!" "En osaisi ikinä valita!" Leikkienin liikkeessä saa oikeasti leikkiä ja testata monia leluja, joten lähes retuutin neidit väkisin pois ihanuuksien keskeltä, kun oli lähdettävä. 




Meillä lapset myös kyllästyvät äkkiä omiin peleihin eikä siksi lautapelien ottaminen kaapista innosta. Siksipä uudet pelit ovat aina kiva juttu. Saimme Leikkieniltä kokeiluun kaksi hauskaa peliä: Leikkien Jätskin ja  Quadrillionin.

Otimme uudet pelit mukaan pääsiäislomalle mummolaan, jossa olikin hyvin aikaa pelata. Pelasimme lasten kanssa muutaman kerran Jätski-peliä, minkä jälkeen Aava jäi aina leikkimään yksin pelillä. Pelissä jokainen saa jätskivohvelin, jonka päällä on pallo numero yksi. Jokainen pelaaja kääntää vuorollaan yhden edessä olevan pallon ympäri. Tarkoituksena on saada ensimmäisenä kymmenen pallon tötterö aikaan luvuilla, jotka ovat järjestyksessä välillä 1‒49. Jos ykkösen päälle laittaa pallon numero 8 ja saakin ensi kerralla numeron 3, ei väliin saa enää laittaa tätä pienempää numeroa!

Peli oli ihan "ookoo" meistä muista, mutta Aava ihan rakastui siihen. Hän opetteli lukuja innoissaan ja kasasi 49 pallon jäätelöään ihan oikein numerojärjestyksessä. Hyvä ja opettavainen peli pienille siis. Ikäsuositus pelissä on 6+, mutta hyvin menee jo 4-vuotiaallekin.

Leikkien Jätski, saatu blogin kautta.



Haluan koukuttua johonkin muuhun


Löydän usein itseni kännykkä kädessä, kun en oikein jaksa tehdä muuta. En ehdi (tai kenties jaksa tai viitsi) lasten ollessa hereillä oikein lukea kirjaa enkä katsoa telkkaria. Kännykkä on helppo ottaa käteen ja olla silti muka ihan skarppina läsnä. Tai niin luulen...

Olen koukussa kännykkään, mutta haluisin koukuttua johonkin muuhun. Johonkin, johon voisin kenties ottaa lapsetkin mukaan. Luulen, että pääsiäisenä löysin sopivan kohteen. 

Me kokeilimme sitä kaikki. Sitten joku otti sen taas. Toinen tuli viereen. Ensimmäisenä ottanut hermostui, koska halusi tehdä sitä yksin. Aikuiset luovuttivat vuoronsa harmista huokaisten lapsille, mutta lapset eivät vuorostaan noin vain luopuneet. Me teimme sitä kummassakin mummolassa sekä istuessamme kuusi tuntia autossa. 

Loistava, hauska, oivaltava, koukuttava, kännykän toiseksi jättävä Quadrillion! Jokaisella lapsella ja aikuisella pitäisi olla tämä! Oikeasti hauska peli!

Quadrillion-peli, saatu blogin kautta.


Pelissä on neljä kaksipuoleista magneettilaattaa, jotka voi kasata eri tavoin yhteen. Ideana on saada 12 eri muotoista "nappulaa" menemään laudalle niin, että nappulat ovat lautojen kuopissa, mutta eivät eri väristen pisteiden päällä. Mukana on ohjekirja, jossa on eri vaikeusasteisia pelin aloituksia. Peliä voi kuitenkin pelata myös ilman ohjekirjaa: jokaiseen variaatioon on ainakin yksi oikea vaihtoehto.

Siis oikeasti tosi hauska peli! Laitoimme nappulat kangaskassiin, jota yritän nyt koko ajan ujuttaa sohvalla lojuvan lähelle, autoon, säkkituoliin... Hauskaa itsensä haastamista kaiken ikäisille! Ja mikä riemu, kun jopa äiti-ihminen saa kaikki palat kerrankin (elämässään) kloksahtamaan paikoilleen!

Välillä menee ihan sormi suuhun, kun pitää pohtia, mikä menee minnekin. Mummolassa oli aikaa pelata.


Quadrillionia pelataan yksin tai joskus yhdessä, mutta olen myös miettinyt, onko olemassa enää mitään leikkiä, mistä innostuisivat niin eri jutuista kiinnostuneet 4-vuotias tyttö, 9-vuotias poika ja 12-vuotias tyttö. Leikkien näytti, että on. Saimme testaukseen lelun, jolla lapset haluavat leikkiä joka päivä! Oikeasti, sellainen löytyi! Kirjoitan siitä oman postauksen lähipäivinä, nyt on pakko lähteä pesemään hampaita ja mennä nukkumaan, että ei käy niin kuin tässä postauksessa.

Saimme Leikkieniltä myös motivaatiotarroja, joista kirjoitin tässä postauksessa. Vielä on aikaa perjantaihin 1.4. klo 20 asti osallistua tuon postauksen kommenttikentässä tai Instagrammissa @ylipyykkivuortenblogi kahden tarrataulun arvontaan!

****

Leikkien on vuonna 2006 perustettu opettavaisiin leluihin, peleihin ja kirjoihin erikoistunut suomalainen perheyritys, joka myy lelujaa myymälän ja verkkokaupan lisäksi myös leikkien-kutsujen kautta. 

Kannattaa kurkistaa verkkosivut ja käydä liikkeessä, jos asut lähellä. Minä harkitsen Leikkien-kutsujen pitämistä. Olisi hauskaa kutsua kaverit lapsineen kylään ja testata joko pienten leluja tai isojen pelejä ihan sen mukaan, minkä ikäisiä lapsia kutsuille tulee. 

Postaus on toteutettu yhteistyössä Leikkienin kanssa.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Uhman avuksi motivaatiotarrataulu - SISÄLTÄÄ ARVONNAN

Myönnän: Aavan uhma on ollut koko kevättalven yhtä jäätävä kuin ne tammikuun pakkaspäivät olivat. Jäätäviä tammikuun pakkaspäiviä, mutta meillä jäätäviä uhmakuukausia. Arki on aikamoista selviytymistaistelua, kun perheen pienin, vain vähän reilu satasenttinen ihminen, pitää hoviaan kotona Kuningatar Ei:nä.

Ei syömään, ei nukkumaan, ei pukemaan, ei riisumaan, ei suihkuun, ei ulos, ei sisään, ei tuota lelua, ei sitä yöpukua, ei leipää, ei puuroa eikä jugurttia, ei varsinkaan koskaan ikinä milloinkaan päiväkotiin eikä koskaan ikinä vessaan, ei ainakaan yksin.

Karkuun juoksemista, piiloutumista, vanhemman korvaa ärsyttävää naurua ja itkua ja tappelua. Tahtojen taistelua. Ymmärrettävää, mutta kaikki mehut vanhemmista imevää kasvua.

Välillä ahdistaa jo etukäteen,  kun tietää, että puolen tunnin päästä pitäisi olla menossa viemään isompaa lasta harrastukseen, mutta sitä ennen pitäisi saada Aava käymään vessassa, vaihtamaan ballerina-asunsa sisävaatteisiin, pukemaan tai antamaan minun pukea ulkovaatteet päälleen ja saatava s-kirjaimen asennossa huutava tyttö autoon. Huoh.

Leikkien Motivaatiotarrataulu Kukkaset saatu blogin kautta.

Uhmaikäisen kanssa pärjääminen on suoraan verrannollinen omaan vireystasoon. Kun itse on hyväntuulinen, suhtautuu naama punaisena raivoavaan Pikku Myyhyn lempeän rakastavasti ja oikeita kasvatuskeinoja käyttäen. Hyvällä tuulella lapsen raivarit jopa naurattavat, kuten tässä tekstissäni. Kun taas itsellä on kiire, nälkä ja stressi, on raivoavan kakaran käyttäytyminen todellinen kirsikka päivän päällä.

Olemme yrittäneet vaikka mitä, että arki olisi helpompaa. Jokainen vanhempi tietää, että kehuminen, positiivinen asenne ja kannustaminen ovat avaimia menestykseen, mutta aina pelkkä sanat, syli ja silittäminen eivät riitä. Aika, rakkaus ja ulkoilu ovat avainsanoja, mutta niiden lisäksi voi kokeilla muutakin.  

Motivaatiotarrataululla onnistumisen iloa


Saimme Leikkien-lelukaupasta testaukseen Motivaatiotarratauluja, joita aiomme nyt todellakin kokeilla. Aava ainakin itse on innoissaan. Ideana on saada tarratauluun, A2-kokoiseen julisteeseen, tarra jokaisesta onnistuneesta asiasta, joka on tehty ennalta sovittujen sääntöjen mukaan.

Otimme nyt testiin julisteen, jossa on kolme kukkaa. Jokaiseen kukkaan kirjoitimme yhden opeteltavan asian: reippaasti ja omatoimisesti vessaan menemisen, reippaan pukemisen ja lelujen siivoamisen. Jokaiseen kukkaan kirjoitimme ihan tavallisen, arkisen, mutta tavoiteltavan palkinnon, jonka hän saa, kun kukkaan on liimattu kaikki terälehdet. En halunnut kirjoittaa tavallisten asioiden oppimiseen palkinnoksi mitään särkänniemiä ja hoploppeja vaan ihan tavallisia asioita, jotka oikein tehtyinä ovat tavoiteltavia.




Aloitimme tarrataulun täyttämisen tänään, ja neiti hoiti sovitut hommat suitsaitsukkelaan. Katsotaan, miten käy jatkossa, mutta hyvältä näyttää aloitus! 

Kukkien lisäksi saimme myös autotaulun, jollainen olisi ollut Henrikille samassa iässä kova sana! A2-kokoisessa julisteessa on kolme autoa, joihin kerätään onnistuneilla tehtävillä koristemaalaustarroja. Kumpaankin settiin kuuluu 45 tarraa.




Kukkatarrataulut ovat tässä linkissä ja autotarrataulut tässä. Ei mielestäni mikään paha hinta suhteessa siihen, että arki sujuisi uhmiksen kanssa vähän paremmin! Tarrataulut maksavat 6,90 euroa kappaleelta. Ajattelen, että tarroja voisi käyttää myös esimerkiksi kehitysvammaisten lasten oppimisen tukena.

Ilokseni kerron, että saan arpoa kahdelle lukijalleni Leikkien Motivaatiotarrataulu autot ja Leikkien Motivaatiotarrataulu kukkaset -paketin! Arvon yhdelle onnekkaalle autot ja kukkaset -paketin blogissani ja yhdelle onnekkaalle samanlaisen paketin blogin Instagramissa @ylipyykkivuortenblogi. 

Kerro blogin kommenttikentässä, minkä asian toivoisit lapsesi oppivan motivaatiotarrataulun avulla, niin olet mukana arvonnassa. Osallistu myös Instagrammissa seuraamalla ja kertomalla, mikä asia olisi teillä jo kiva saada sujumaan.

Vastausaikaa on perjantaihin 1.4. klo 20 asti. Julkaisen arvonnan voittajat lauantaina 2.4.



Leikkien-lelukaupan nettisivuilla on esitelty tarrataulut näin:


Leikkien Motivaatiotarrataulussa on A2-kokoinen juliste, jossa on kuvattuna kolme kaunista kukkaa. Kukissa on 10, 15 ja 20 terälehteä. Terälehtien paikat ovat kuitenkin tyhjiä. Tavoitteena on saada erilaisia tehtäviä suorittamalla kaikkiin kukkiin ihanat tarraterälehdet. Settiin sisältyy 45 tarraa eli terälehdet kaikkiin kolmeen kukkaan. Julisteen yläosassa on myös tila lapsen omalle nimelle.

Sopikaa yhdessä lapsen kanssa tehtävä ja kirjoittakaa se valitsemanne kukan keskelle (esim. hampaiden pesu). Valitkaa kukka sen mukaan, kuinka monta kertaa tehtävä tulee suorittaa (10, 15 tai 20). Aina kun lapsi on tehnyt sovitun tehtävän, saa hän liimata kukkaan yhden terälehtitarran. Monelle lapselle tarra ja sen liimaaminen paikalleen on motivoivaa ja palkitsevaa, mutta halutessanne voitte sopia yhdessä myös palkinnosta, jonka lapsi saa, kun kukassa ovat kaikki terälehdet. Yhdessä sovitun palkinnon voi kirjata kukan keskelle tavoitteen perään.
 
 
Julisteessa on kolme kukkaa. Voitte kerätä tarroja vain yhteen kukkaan ja määritellä uuden tavoitteen toiseen kukkaan, kun edellinen tavoite on saavutettu. Erilaisia tavoitteita voi olla samanaikaisesti myös kaksi tai kolme, jolloin useampaan kukkaan kerätään terälehtiä samanaikaisesti. Lapsen kanssa voidaan sopia myös yhdestä isommasta tehtävästä, jota tavoitellaan kolmessa eri vaiheessa välitavoitteiden kautta. Hauska Leikkien Motivaatiotarrataulu sopii kaikenikäisille!

Leikkien on opettavaisiin leluihin, peleihin ja kirjoihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Opettavaiset lelumme ja pelimme on suunniteltu tukemaan lasten oppimista ja erilaisten taitojen kehittymistä hauskalla ja innostavalla tavalla eli leikkien. Lapsihan oppii leikkien!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Leikkien-lelukaupan kanssa.  

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kännykät parkkiin: postaussarja ahdistuksesta lasten kännykkäriippuvuuteen

Olen ollut lähiaikoina todella ahdistunut nykyihmisten kännykän käytöstä. On ollut järkyttävää lukea, että kolmevuotiailla on huono sanavarasto, koska heille ei enää puhuta. Kun lapsi kysyy jotain, kuulee vanhempi lapsen asian vasta, kun lapsi hermostuu. On vaikea kuulla, kun kännykän näytöllä selattavat jutut ovat lähellä olevien juttuja kiinnostavampia.

Hoitopäivän jälkeen lapsi ei katso enää vain Pikku Kakkosta vaan myös Netflix-sarjoja ja sen jälkeen vielä pelaa tabletilla. Koululaiset eivät lähde ulos vaan istuvat naama kiinni ruudussa joko pelaten tai satoja Whatsapp-viestejä selaten. Jos kännykän laittaa pois, piippaa se heti uuden viestin saapumisesta tai pelin tarvitseman siirron merkiksi, ja näin puhelin on taas kädessä. Puhelimesta ei pääse enää irti.

Tuntuu ihan järkyttävältä, että osa vanhemmista ei välitä. Ymmärrän, että töistä on vaikea vahtia kännykän käyttöä, mutta että ei välitetä asettaa rajoja silloinkaan, kun ollaan yhtä aikaa kotona? Lapsiko saa lukea ja kirjoittaa kännykällään ihan mitä vain ja milloin vain?




Tietenkin on helpompi antaa lapsen kirjoitella viestejä kuin leipoa lapsen kanssa, lukea hänelle satuja tai lähteä yhdessä pyöräilemään. On aika ihanaa imuroida rauhassa tai katsoa vaikka lempisarjaa, kun lapset ovat omissa huoneissaan puhelintensa kanssa. Puhelin ei voi kuitenkaan korvata vanhemmuutta, ystävyyttä, yhteistä aikaa ja ulkoilua. On ihan hullua, että se oikeasti korvaa ja korvaakin muuten usein! Ei tietenkään aina, ei tietenkään kaikilla, mutta aika monilla ja aika usein! Tietenkin provosoin, mutta silti: eikö joskus kaikilla mene kännykän käyttö vähän yli?


Laitteet tekevät ärtyneeksi



Huomaan selkeän yhteyden sekä lasteni että itseni käytöksessä ja vireystilassa laitteiden käyttämisen jälkeen. Neljävuotias kyllä viihtyy tabletin ääressä mukavasti, kun teen vaikka ruokaa, mutta kun laitteen ottaa pois, on hän kiukkuinen todella kauan. Koululaiset rupeavat "nujuamaan": muksimaan toisiaan ja valumaan sohvalta lattialle tylsistyneinä ja ärsyyntyneinä, jos mitään muuta ei ole tehty kuin näppäilty puhelimia. Itselleni tulee huono olo, jos olen liikaa ruudun lähellä.

Kännyköitä, tietokoneita ja tabletteja saa käyttää ja pitää oppia käyttämään. Ne viihdyttävät, opettavat, rentouttavat ja pitävät ajantasalla monella tavalla. Meidän aikuisten tehtävänä on kuitenkin asettaa tiukat rajat lasten laitteiden käytölle ajan, tilanteen ja käytön sisällön suhteen.

Kun me tulemme töistä kotiin, nappaamme lapsilta laitteet pois. Ulkoilemaan tai naapuriin leikkimään ei lähdetä kännykän kanssa. Nuoremmalla koululaisella on vain kotinetti, muualla hän ei vielä tarvitse nettiä. Kouluun ei tarvita välttämättä kännykkää. Jos jotain sattuu, soittaa opettaja kyllä. Koulumatka on lyhyt ja työpaikkani on koulumatkan varrella, joten kännykkä on usein aivan turha. Kuudesluokkalainen tosin tarvitsee kännykkää silloin tällöin koulussa tiedonhaussa, joten hänellä se voi olla mukana. Yläkoulu kuitenkin lähestyy: annammeko hänen käyttää kännykkää joka välitunti niin kuin monet muut yläkoulussa? En vielä tiedä. Onneksi vanhemmuuteen liittyviä tulevia asioita ei tarvitse vielä tietää vaan voi kasvaa vanhemmuuteen yhtä matkaa lasten kanssa.


Kuudesluokkalaisen kännykkään viestejä kello 23.30



Monissa yläkouluissa pelaaminen ja kännykän käyttö näkyy lunttaamisena, poissaoloina ja sairastumisina. Lapsi pelaa ensin suurimman osan yöstä ja sitten on aamulla huonovointinen, jopa kyvytön menemään kouluun. Viestejä piippailee puhelimiin pitkin alkuyötä jopa alakoululaisilla.

Kuulin, että neljäkymmentä rippikoululaista oli hiiren hiljaa odottaessaan rippikoulun teemapäivän alkamista. Ei ollut häiritsevää käytöstä, mutta ei myöskään iloista puheensorinaa, naurua ja liikehdintää. Kaikkien asento oli sama kuin Facebookin f-logossa: alaspäin taipunut pää, kädet koholla rinnan korkeudella, kädessä rakas luuri. Vaikka vierellä oli useita oman ikäisiä ystäviä ja edessä hauska päivä, oli kaikille tärkein se oma kännykkä. Miksi kännykkä pitää ottaa mukaan rippikoulupäivään, jos vanhemmatkin tietävät, monelta lapsi haetaan? Mihin kännykkää silloin tarvitaan? Miksi kymmenen minuutin odotteluun tarvitaan avuksi ja seuraksi internet?

Mitä ihmettä meille on tapahtunut?


Paperilennokkien lennättäminen - mummolan vakioleikki.


Itsellänikin on puhelin hyvin, hyvin usein kädessä, koska se on helpompi ottaa käteen kuin kirja, lehti, lautapeli tai käsityö. Ei ole muka aikaa lenkkeilyyn tai vatsalihasliikkeiden tekemiseen, mutta hups miten onkin aikaa lukea Facebookia, blogeja ja nettilehtiä tunti, helposti toinenkin.

Kun meillä on liian hiljaista, löytyvät lapset kännykkä kädessään. Jos neljävuotias on löytänyt jonkun kännykän ja tietää koodin, löytyy hänkin pelaamasta. Olen havahtunut siihen, että lapset, meidän ja monet muut, eivät leiki, pelaa, naura ja ulkoile tarpeeksi, koska heitä kiinnostaa kännykkä enemmän.

Miksi me vanhemmat emme uskalla ottaa lasten kännyköitä välillä hetkeksi pois? Tärkeä osa nykyvanhemmuutta on kerätä laitteet pois, piilottaa kaukosäätimet ja katkaista nettiyhteydet silloin, kun homma riistäytyy käsistä. Mitä on tapahtunut kahden tunnin ruutuajalle? Se aika täyttyy monilla jo heräämisen ja ensimmäisen oppitunnin välillä, kun kännykkä on kädessä vessasta koulun pihalle asti.


Ei ole mitään tekemistä!



Kun käyn keräämässä  lasten laitteet pois, saan osakseni kiukkua. Ei ole mitään tekemistä, he sanovat. No kun kaikki muutkin, he sanovat. Ei kukaan muukaan ole pihalla, he sanovat. Kysyn vain läksyt kavereilta, oikeesti! Odotan, että joku vastaa ja kertoo, mitä tuli matikasta! (Sillä aikaa voin pelata, koska odotan vastausta.) Katson vain äkkiä tämän. Joo joo, ihan kohta, he sanovat.

Minun lapseni ovat vielä pieniä ja oikeasti tässäkin asiassa aika fiksuja, eikä ongelma ole iso, mutta näen, että ongelma kasvaa meidän perheessämme ja koko yhteiskunnassamme koko ajan.

Minulle riitti nyt. Minun lapseni eivät kasva f-kirjaimen muotoon. Haluan, että meillä raikuu nauru ja että lapset kastuvat märiksi tehdessään rannassa puroja ja metsässä majoja. Haluan kasvattaa heidät ymmärtämään, että internet on kiva juttu, mutta sen käytölle on aikansa ja paikkansa ja tietyt säännöt.

Kun juuri autossa matkalla mummolaan sanoimme, että nyt kännykät pois, kuului ensin nurinaa. Sen jälkeen he kaivoivat laukusta pelikortit ja alkoivat pelata yhdessä ristiseiskaa. Näin sen pitää mennäkin! Kun laitteet sammuvat, on pakko keksiä jotain muuta.

Kännykät parkkiin -juttusarjassa etsittelen tilanteita, jolloin tästä lähtien jätämme mieluummin kännykän parkkiin. Julkaisen juttuja silloin tällöin kevään aikana. Pysy kuulolla!


Seuraa Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen -blogia Facebookissa ja Instagramissa. Liity myös lukijaksi blogin internetversion sivupalkista.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Isovanhemmat 400 km:n päässä

Matkustimme eilen mummolaan Itä-Suomeen kotoa Pirkanmaalta. Lähdimme matkaan kello 15.15. Pysähdyimme puoleksi tunniksi ja jatkoimme sitten matkaa. Olimme perillä lähempänä meitä olevassa mummolassamme kello 20.05. Kauempaan mummolaan olisi matkustettu vielä puoli tuntia lisää.

Sellainen on meidän mummolamatka ollut nyt pian pari vuotta. Aiemmin mummoloihin oli vain kolmen tunnin matka, joten vierailulla pystyi käymään viikonlopun ajankin. Nykyään niin lyhyitä reissuja emme tee mielellämme.

Tykkään automatkoista, ja noin niin kuin pääasiassa meillä on autossa hulvaton fiilis. Popitamme täysillä Spotifystä Antti Tuiskua, Risto Räppääjää, Elastista ja Kaija Koota ja lähellä Itä-Suomea väännämme radiosta nappulat kaakkoon kunnon kotiseutumusiikilla, jota tulee Järviradiosta. Sellaista 60-luvun Suomi-nostalgiaa niin kuin Katri Helenan laulavia puhelinlankoja.

Kiitos teknologian, myös pimeässä on helppoa matkustaa. Ei ole mikään paha juttu, jos lapset voivat katsoa pilkkopimeässä jonkun leffan tai pelata kännykkäpelejä. Haluavathan aikuisetkin niin tehdä, jos ei ole oma ajovuoro.

Perillä mummoloissa isovanhemmat hemmottelevat meidät pilalle hyvällä ruualla, valmiiksi laitetuilla sängyillä ja jakamattomalla huomiolla. Mummolareissu on meille kuin kesäleiri tai ulkomaan-matka: huoletonta lomailua tutussa ja rakkaassa maisemassa, siskonpetejä, myöhään istuttuja iltoja, yhteisiä leikkipuistoreissuja ja koko mummola täyteen levitettyjä leluja.


Lapset mummolle kauppareissun ajaksi



Muistan hämmästyneeni valtavasti, kun Matildan ollessa 4-vuotias ja Henrikin 1,5-vuotias kuulin, että tutut veivät samanikäiset lapset mummolaan hoitoon vanhempien mennessä Prismaan. Lapset menivät mummolaan kauppareissun ajaksi! 

Joissain perheissä lasten sairastuttua kutsutaan apuun mummo. Isoisä hakee lapsia harrastuksista ja isoäiti tulee auttamaan ikkunoiden pesussa. Lapset menevät silloin tällöin mummolaan viikonlopuksi ja vanhemmilla on ihan omaa aikaa kotona. Mummo käy lasten kanssa shoppailemassa ja ukki tulee ohimennessään vaihtamaan palaneet lamput.


Meitä ei auta arjessa kukaan. Koskaan emme ole saaneet mistään apua, mutta emme ole osanneet sitä kaivatakaan. Minä ja mieheni olemme tiivis kaksikko, ja hoidamme hyvässä yhteisymmärryksessä osakeyhtiö Perhe ab:n. Hoidamme sairastuneen lapsen vuorotellen. Käymme yksin ja tai ystäviemme kanssa urheilemassa, elokuvissa tai shoppailemassa toisen jäädessä lasten kanssa kotiin. Kumpikaan ei kyseenalaista toisen menoja. Olemme läheisiä koko porukka, ja vietämme suurimman osan vapaa-ajasta kaikki viisi yhdessä.

Koska olemme aina olleet kaukana sukulaisistamme, olemme etsineet ympärillemme ystäviä ja onneksemme löytäneet niitä. Koen, että meillä on Pirkanmaallakin useita ystäviä, joille voimme soittaa keskellä yötäkin tarpeen vaatiessa. Kun A. on työmatkalla ja minulla on iltatöitä, rientävät ystävät apuun. Meitä siis kuitenkin auttaa näissä tilanteissa moni: korvaamattomat ystävät.

Ainoa, mistä joudumme joustamaan asuessamme kaukana omista vanhemmistamme, on parisuhdeaika. On iso kynnys pyytää jotakin ystävää ottamaan kolme lasta hoitoon ilta-aikaan, saati yöksi. Joskus otamme lapsenvahdin, mutta jos suunnitelmassa on käydä vaikka syömässä ja elokuvissa, tulee illalle lapsenvahtikuluineen paljon hintaa.


Isovanhemmat ovat kultaa 



Meillä on kuitenkin Itä-Suomessa kaksi paikkaa, joissa meitä rakastetaan ja jonne olemme aina tervetulleita. Olemme myös päässeet lapsiperheaikanamme kaksi kertaa viikoksi kahdestaan matkalle: ensin Niilin-risteilylle ja sitten Italiaan. Lapsilla ja isovanhemmilla oli tuolloin hauskaa yhdessä. Tarvittaessa isovanhemmat rientävät apuun saatuamme vaikka kutsun vain aikuisille tarkoitettuihin häihin, jos tuntikausien matka suinkin onnistuu.

Tapaamisemme mummoloissa ovat ihania ja intensiivisiä ja todellisia irtiottoja arjesta. Kaikilla ei ole läheiset välit lasten isovanhempiin. Joillain ei ole isovanhempia ollenkaan. Olen onnellinen meidän tilanteestamme: isovanhempamme ovat kultaa.

Whatsapp pitää rakkaat yhtä lähellä kuin asuisimme samassa kylässä. Isovanhemmat tietävät lasten koetulokset ja näkevät kuvat piirrustuksista, haavoista sormissa ja lähteneistä hampaista. Me näemme kesämökillä tehdyt remontit ja kuulemme kotiseudun uutiset.








Välillä tuntuu kuitenkin ihan kauhealta, että emme voi jakaa arkea. Isovanhemmat eivät voi osallistua päiväkodin isovanhempien ja lasten tapahtumiin tai näytelmäkerhon esityksiin. Me emme voi auttaa mökkipihan haravoinnissa emmekä tarjota vaikka kyytiä toisen isovanhemman ollessa työmatkalla. Pullia leivottuani en voi soittaa ja kutsua vanhempiani iltateelle. Emme voi nähdä huolettomasti lyhyen hetken ajan vaan tarvitsemme tapaamiseemme runsaasti aikaa, bensarahaa, pakkaussession, sänkyjen tekemisen ja niin tiiviin yhdessäolon, että lopulta kaikki väsymmekin. Leirifiilis on toki ihanaakin: isovanhemmat saavat kirkassilmäiset kikattelijat kainaloonsa peittojensa alle aamulla klo 6.30, kun me vanhemmat saamme jatkaa uniamme niin kauan, kuin haluamme.

Lasten ollessa ihan pieniä ja meidän ollessa kuolemanväsyneitä valvottujen öiden vuoksi olisimme halunneet ojentaa lapsen hetkeksi turvalliseen ja rakastavaan syliin. Joskus on edessä aika, jolloin haluaisin auttaa vanhempiamme heidän arjen askareissaan. 400 kilometrin päästä on vaikea olla läsnä arjessa. Entä jos joku meistä sairastuu vakavasti? Miten pärjäämme silloin? Toistaiseksi pärjäämme hyvin kaikki.

Itse me lapsemme hoidamme tottakai, mutta olisi ihanaa, että olisi lähellä paikka, joka olisi lapsille toinen koti, johon polkaista itse polkupyörällä, kun muun perheen naamataulut ärsyttävät.



Koko suku samassa kylässä



Hämmästyn aina, kun kuulen, että jotkut suvut asuvat samassa kylässä. Miten elämä ei ole vienyt ketään minnekään? Miten se on mahdollista? Koulutus, opiskelupaikat, työ: miten mikään ei ole vienyt minnekään? Itse me olemme lähteneet yhä kauemmaksi ja kauemmaksi, vaikka emme koskaan sellaista suoraan suunnitelleet. Elämä ja työt ovat vieneet meidän näin kauaksi emmekä voi töiden takia palata. Nykyinen kotikuntani on minulle yhdeksäs ja maakunta viides. Muutot eri maakuntiin ovat olleet kasvattavia ja tärkeitä, enkä tiedä, osaisinko enää palata. Olen halunnut lähteä rohkeasti, ja saanut paljon elämässäni. Silti kaikista tärkeintä, tärkeämpää kuin tittelit, cv:t ja saavutukset, ovat ne rakkaat ihmiset: vanhemmat, sisarukset ja ystävät ympäri Suomen.

Välillä kuitenkin tuntuu kurjalta nähdä, miten mutkattomat välit monilla muilla on vanhempiinsa ja isovanhemmilla lapsenlapsiin ihan siinä arjessa. Ihmiset käyvät toisilleen ruokaa kaupasta, käyvät yhdessä etsimässä uusia kevätvaatteita ja käyvät päivällisellä toistensa luona. Lapsi ansaitsisi saada isovanhempansa kevätjuhlaansa ja sählyturnaukseen. Lapsi ansaitsisi saada arjessa lähelleen monta aikuista, jotka rakastavat, välittävät ja elävät mukana. Me onneksi saamme sen onnen kännykän välityksellä.

Me nautimme nyt ensin toisen mummolan ja sitten toisen mummolan tunnelmasta, ihmisistä ja ulkoilusta. Ovatko teillä sukulaiset lähellä vai kaukana? Miten usein kohtaatte arjessanne? Kohtaatteko rakkaita nyt pääsiäisenä?

Seuraa Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen -blogia Facebookissa, Instagramissa ja Bloggerissa.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Esittelyssä Aavan kevätlook. MUKANA TRAVALLEN ALENNUSKOODI

Nyt, kun katson tuota lumisadetta, tuntuu uskomattomalta, että tiistaina oli niin ihanan keväinen sää! Aurinko paistoi aamusta asti ainakin kello 18 asti niin kirkkaasti, että tarvitsi aurinkolasit. Oli kyllä vahvasti kevään fiilis: lupaus kuumasta auringosta, lumien sulamisesta, ensimmäisten leskenlehtien nousemisesta, jäätelökioskien aukeamisesta, tennareista, hyppynaruista ja ruutuhyppelystä letit heiluen. 


Olin luvannut Aavalle, että aurinkoisena päivänä menemme ihan kahdestaan kylän keskustaan. Hän potkuttelisi potkupyörällään ja minä hölkkäisin vieressä. Yhteisen retken kruunaisi neljävuotiaan tämänhetkisen elämän isoin ilo: gluteeniton jäätelötötterö K-kaupasta. 

Tiistaiaamuna sanoin, että tänään me tytöt toteutamme sen retken ja koska sää on niin loistava, saa hän vihdoinkin ottaa käyttöön uuden kevätasunsa. Voi sitä pienen tytön riemua! Hän ryntäsi yläkertaan ja kuului sanovan Henrikille hiukan ilkikurisella äänellä, että "Taitaisi sinustakin olla kivaa ihan kahdestaan lähteä äidin kanssa jäätelölle!". Voi pientä kehuskelijaa! 

Loppujen lopuksi illalla oli kauppareissuja ja pieni ystävä kylässä, joten totesimme yhteistuumin, että siirretään jäätelöreissu myöhemmäksi. Tennarit ja  välikausiasu oli kuitenkin luvattu korkata, joten kävimme niitä testaamassa ihan kotipihan leikeissä. 

Takki Remu välikausi, housut Remu välikausihenkselihousut ja pipo Travallen lasten neulepipo. Saatu blogin kautta.
Nuo tennarit eivät olleet vielä ihan hyvät lumiseen maahan, mutta kun välikausiasun alla oli paljon lämmintä vaatetta, menivät ne jo ihan hyvin lyhyissä ulkoleikeissä! Olen aina ajatellut, että kun lapsella on laadukkaat ulkovaatteet, on asiasta kiitollinen joka kerta, kun lapsi lähtee ulos. Jos taas ulkovaatteet ovat huonot, ottaa aikuista päästä joka kerta lapsen pukiessa, ulkoillessa ja riisuessa. Huonot vaatteet kiristävät, istuvat huonosti, eivät pidä vettä ja tuulta ja hajoavat helposti.

Mielestäni Travallen Remun vaatteiden hinta-laatusuhde on erinomainen. Lähivuosina meille on päätynyt kuitenkin ihan eri merkkejä, joten olin innoissani, kun Travalle tarjosi meille testaukseen Aavalle välikausiasua. Siispä testailemme nyt, miten tuotteet ovat kehittyneet muutamassa vuodessa. Tällä pienellä happihyppelyllä, jonne ehdittyämme se aurinko oli harmiksemme jo karannut, vaatteet pitivät tytön kuivana, sallivat hurjat hypyt rivitalopihamme isoilta kiviltä ja näyttivät ja tuntuivat kivoilta.

Tykkään, että vaatteet ovat mielummin vähän reiluja kuin niin sanotusti liian sopivia. Huhtikuussa viisi vuotta täyttävän Aavan asu on kokoa 116 cm. Housut ovat ainakin ylhäältä vielä reilut, kuten tuosta alla olevasta kuvasta näkyy, mutta hyvin voi käyttää. 

Tykkään siitä, että pieni tyttö näyttää tytöltä, joten pinkki takki sopii meille hyvin. Siniset housut raikastavat kokonaisuuden ja ovat väriltäänkin ihanan kuraystävälliset. Takin malli on tyttömäinen ja toimiva. Aavan oma kommentti asustaan oli, että "Takki on tosi ihana prinsessakukkatakki. Hattu on tosi ihana prinsessakukkahattu. Housut on ihan tyhmät poikien housut, mä oisin halunnut pinkit.". Rehellinen kommentti käyttäjältä siis! Äidin mielestä pinkit housut olisivat tuoneet ällösöpön kokonaisuuden, mutta sinisten housujen kanssa toimii.



Meidän Henrik, 9, tykkää väreistä, kuten oranssista, keltaisesta, vihreästä ja punaisesta. Katselin, että sen värisiä takkeja saa Remulta jopa koossa 146 cm! Miksi lapsen pitäisi näyttää aikuiselta, jos hän voi ja tykkää myös pitää iloisia värejä? Mustaan ehtii kyllä kyllästyä sitten myöhemminkin. Ehkäpä tilaankin hänelle jonkun noista väreistä, jos osataan vain päättää! Sitä paitsi näissä takeissa on kunnon heijastimet! Vauhdikkaalla pojalla kun ei mitkään roikkuvat heijastimet ja heijastinliivit kestä päällä ja se jos mikä ahdistaa äitiä varsinkin syksyn tullen...


Travallen vaatteet ommellaan Virossa heidän omassa tehtaassaan, jossa käytetään paljon kotimaisia materiaaleja. Tuotteet ovat siis EU-alkuperää. Materiaalit ovat veden- ja tuulenpitäviä, housuosan saumat on teippattu ja tuotteet hengittävät. Lahkeen sisäsaumat on poistettu, vetoketjut suojattu tuulilistoilla ja tuotteissa on hyvät heijastimet. Superkevyt asu kuivuu nopeasti ja mikä parasta: tuotteet kestävät miedolla lämmöllä myös koneellisen kuivauksen. Saa siis hoitopäivän jälkeen heittää asun koneeseen ja taatusti on seuraavana aamuna kuivat vaatteet hoitoon laitettavaksi. Leikkipuistoleikeissä myös turvallinen irtohuppu on tärkeä juttu.

Oletko tykännyt Travallen Remusta? Nyt kannattaa harkita vahvasti Remua välikauteen, koska sain Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen -blogin lukijoille alekoodin! Klikkaa itsesi Travallen sivuille tästä ja kurkista, millainen asu olisi teille hyvä! Koodilla REMU16K saat 20 prosentin alennuksen 17.4. asti! Kirjoita koodi REMU16K yhteen ilman välejä.

Mistä väristä tai kuosista te tykkäätte? Minä nyt himoitsen tuota oranssia takkia Henrikille, kun hän sitä väriä toistaiseksi ainakin niin rakastaa.








Nyt vain sitten odotan, että lumisade loppuu ja sää lämpenee, että ei tarvitse enää joka aamu tapella neidin kanssa, joka kiukkuaa kyyneleet silmissään, että "Haluan päiväkotiin sen mun ihanan pinkin prinsessakukkatakin ja sen pipon! Oikeesti äiti mä haluan ne jo! Ja tennarit!"

Niin haluaa äitikin. Haluan jo laittaa toppavaatteet pois ja pukea kevyttä ja värikästä päälle! Kiitos käynnistä talvi! Tervetuloa kevät! Haluamme jo hyppimään hyppynarulla ja ihastelemaan, miten mullan alta nousee värikkäitä kukkia!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Travallen kanssa.



maanantai 21. maaliskuuta 2016

Suomipop-risteily 2016: hyvää musiikkia ja loistavaa seuraa

Kirjoitin perjantaina, että matka pyykkivuorten keskeltä risteilylle on usein enemmän kuin ansaittu. Kurkista tästä aiempi tekstini. Siltä se kyllä tuntuikin. Ei äiti-ihminen voi ymmärtää, miten paljon hauskaa voi mahtua yhteen vuorokauteen kodin ulkopuolella. Äkkiä unohtaa, että on muutakin kuin haalareiden vesipilariarvoja, reppujen pakkaamista ja ruokapöydän pyyhkimistä. Lähdin siis Suomipopin 15-vuotisristeilylle Baltic Queenille 19. maaliskuuta yhdessä kolmen ystäväni kanssa.

Matka yksin tilausbussilla satamaan oli juuri sellainen, kun osasin odottaakin. Seisoin yksin reppanana laukkuni kanssa Tampereen tilausajopysäkillä muiden halaillessa seuruettaan. Sain bussista ikkunapaikan, josta vilkuilin takkini kauluksen alta muita. Jengi tuli bussiin sisään laulaen ja huudahdellen. "Paljonko ryypätään!" "Ämpärillinen!" Siinä oli täti-ikää lähestyvälle äiti-ihmiselle jo annos ihan uusia tuulia kuunnella kunnon bilemeininkiä ympärillään. 

Katselin hetken yhtä sarjaa tabletilta istuessani yksin miesjoukon keskellä. Loppumatkasta miehet havaitsivat, että takin sisällä on elävä olento, ja alkoivat haastatella minua. Ihan hauskaa oli kuunnella heidän juttujaan, vaikka jätinkin kohteliaasti minulle tarjotun Koskenkorva-huikan välistä. Ehkäpä minulla oli hauskaa juuri siksi, että jätin sen väliin... Tai ei voi tietää, miten hauskaa olisi ollut, jos olisin hörpännyt ja intoutunut laulamaan muiden kanssa! Ehkä sitten ensi kerralla!

Löysin terminaalissa nopeasti Itä- ja Keski-Suomesta samanlaisilla busseilla tulleet ystäväni. Meidät nakitettiin heti turvatarkastukseen, mutta eihän äiti-ihmisillä matkalaukuissa sen kummempaa ole. Positiivista oli sekin, että kellään ei ollut mukana esimerkiksi unileluja tai ruokalappuja, vauvanvaipoista puhumattakaan. 

Baltic Queenilla oli heti huikea meininki! Kävimme ensin buffeessa syömässä, minkä jälkeen suuntasimme kohti esiintymislavaa. Oli niin kova nälkä, että olimme lähes pyörtyä jonottaessamme laivaan, joten hetken vain keskityimme syömiseen. Hyvinhän ne eväät upposivat.

Pahoittelut kuvieni laadusta... Kännykkäni kamera on huono, on kai pakko ostaa uusi kännykkä, että saa hyviä kuvia kaikkialta, missä kulkee. Kaikkialle ei voi ottaa järjestelmäkameraa mukaan. Suurin osa kuvistani on rakeisia, joten tässä vain muutama kuva:



Kun laiva on täynnä Suomipopin juontajia Aamulypsyn väestä lähtien ja esiintymislavoilla vetää ihan täysillä vuoronperään Roope Salminen ja koirat, Hovimuusikko Ilkka, Aurora, JVG, Yö, Juha Tapio ja Joku paikallinen bändi, ei risteily voi olla huono. Vielä kun Anna Abreukin vieraili lavoilla, oli kyllä hyvä musiikkisetti sen reilun vuorokauden aikana. 

Oli ihan hassua esimerkiksi sunnuntaiaamuna kuulla kuulutus, jossa Aamulypsyn Anni sanoi tutusti "Hyyyyyvää huomenta". Ehkä juuri se radiojuontajien tuttuus teki risteilystä hauskan, kun he olivat niin paljon esillä ja yleisön joukossakin. Tosin seurasin, että radiojuontajien tuttuus on heille itselleen välillä jopa rasite: kaulassa roikkujia ja selfieiden ottajia riitti kyllä ihan uskomattoman paljon heillä.


Yöllä voi myös tanssia nukkumisen sijaan



Oli kyllä ihan mielettömän hieno tunnelma terminaalista terminaaliin asti! Kaikki hyvällä tuulella ja valmiina juhlimaan ja mikä jotenkin rentouttavinta: ei lapsia missään... Jotenkin sitä lasten keskellä elää niin intensiivisesti pyykkivuoriarkea, että unohtaa, että on myös tällaista: pitkiä keskusteluja hyvän ystävän kanssa aamuyöllä hyttikäytävän lattialla istuen, huippuhyviä livekeikkoja, rauhassa syötyjä, loistavia aterioita, korkkareiden käyttämistä, aikaa meikkaamiselle, tilannekomiikkaa ja uusia ihmisiä ympärillä.

Kun äiti-ihminen täyttää ihan kohta vuosia, jotka väistämättä kertovat naisen olevan lähempää neljää kuin kolmea täyttä kymmentä, on aika huikea fiilis hyppiä yleisömeren seassa ja laulaa Roope Salmisen ja koirien kanssa keikan coverosiossa, että "me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus" ja melkein jopa uskoa itsekin siihen!

Aika huikea on myös fiilis, kun seisoo keskellä ihmismassaa ja artisti (Roope Salminen) tekee stage divingin ja hyppää surffaamaan yleisön käsien päälle. Äsken sitä teki kieli keskellä suuta lapsen kanssa täydellistä lumiukkoa ja toiselta lapselta tarkisti matikan läksyjä peläten, että ei itse osaa oikeita vastauksia ja yhtäkkiä saa kauhulla jännittää, että osuuko artisti omien käsien kohdalle. Epätodellista!

Tarvitsen paremman kameran kännykkääni! Roope Salmisen stage diving.

 

Me & I :sta hyvää iltaa!


Tapasin sattumalta erään ystäväni 16 vuoden takaa. Juttelimme joskus neljän aikaan yöllä hyvinkin syvällisiä ja vakavia asioita, kun yhtäkkiä eteemme tuli iloisesti hymyilevä nuorimies ruskea Me & I:n t-paita yllään. Hän katsoi meitä tarkasti, hymyili valloittavasti ja kysyi: "Tunnetteko Me & I:n?" 

Me vain tuijotimme häntä ja ystäväni, joka oli juuri kahlannut puheissaan hyvinkin syvissä ja mustissa vesissä, huokaisi syvään ja sanoi hiljaa, että ei ole tuttu. Minä en sitten alkanut siinä kertomaan, että "No itse asiassa tyttäreni kaapissa on tälläkin hetkellä se mekko ja se mekko ja se mekko... Tämän vuoden mallisto on mielestäni..."

Repäisy vähän surullistenkin asioiden keskeltä ruotsalaisen vaatefirman keskelle oli lähes sama kuin mies olisi hypännyt alastomana eteemme ja huutanut, että "kukkuu". Se oli jotenkin niin absurdi tilanne, että se naurattaa minua vieläkin. Emme käyneet kuitenkaan tekemään tilausta tuon innokkaan myyjän kanssa emmekä ottaneet häntä henkilökohtaiseen keskusteluumme mukaan. 


Huominen on huomenna 



Olen nähnyt Yön livenä varmaankin kymmeniä kertoja, ja Yö on aina yhtä hyvä. Roope Salmisen ja koirien keikasta jäi mieleen loppupuolella yllättänyt coversetti sekä tietysti Madafaking darra. JVG oli kova: Mauton jasso ja Anna Abreun kanssa vedetty Huominen on huomenna ei jättänyt ketään kylmäksi. Hovimuusikko Ilkan leynjulkkarikeikka oli rento ja hauska, taattua Ilkka-laatua!

Ehdoton suosikkini oli kuitenkin Juha Tapio, jonka keikan näin eturivistä. Vaikka en erityisesti kuuntele Juha Tapiota, mutta kuuntelen 15 vuotta täyttänyttä Suomipopia, osasin kaikki biisit. Juha Tapio veti setin energisesti ja yleisönsä huomioiden.


Kun ei kauheasti nuku, ehtii tanssia, laulaa ja jutella ystävien kanssa yllättävän kauan ja paljon. Vuorokausi tuntui irtioton kannalta lähes viikolta. 

Paluumatkalla linja-autoväki ei ollut enää loppumatkasta ihan yhtä humalassa kuin alkumatkasta, joten sain syrjäytyä rauhassa... Pidin parhaana pitää kuitenkin muutaman puhuttelun näin täti-ihmisenä takanani huuteleville herrasmiehille, jotka pyysivät kauniisti anteeksi minulta useaan otteeseen ja jatkoivat sitten korvaani huutamista. En kuitenkaan laittanut heitä jäähypenkille tai erilleen istumaan, saati takavarikoinut heidän nestemäisiä linja-autoeväitään tai kännyköitään, vaikka mieli teki. Kyllä äiti-ihmisellä olisi ollut takataskussa kurinpitokeinoja! Pärjäsin kuitenkin näiden mestareiden kanssa ihan kiitettävästi. Ainakin paremmin kuin rakkaan uhmaikäiseni kanssa.

Aava ja A. olivat minua vastassa pysäkillä illalla. Kömmin takapenkille Aavan viereen, pidin koko matkan hänen kädestään kiinni ja kuulin kaiken, mitä heille oli ehtinyt tapahtua. Kotona oli tietysti virvottu, käyty paistamassa makkaraa metsässä järven rannalla ja rakenneltu Legoilla. Ikäväkin oli ehtinyt tulla puolin ja toisin, joten onnistunut reissu oli! 

Nyt jaksaa taas pestä pyykkiä ja virittää itseään seuraaviin uhmataisteluihin, heh.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Lauantaina Suomipop-risteilylle!

Lähdin tänään töistä aiemmin salille käyttämään työnantajan tarjoaman liikuntatunnin. Laitoin kuulokkeet korviin ja Spotifysta soittolistan pyörimään. Juoksin juoksumatolla niin täysiä kuin lähti Kaija Koon Supernaisten tahtiin.

"Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen
yö vie meidät, mä mitään muuttais en.
Joskus kun mä lähden voitte värssyn kirjoittaa.
Hän pystyi aamuun saakka tanssimaan."

Ajattelin siinä juostessani, että äidin täytyy saada tanssia joskus aamuun asti, jos hän haluaa. Ei ole järkevää odottaa, että kaikki lapset ovat isoja ennen kuin äiti lähtee käymään jossain ilman lapsiaan. Siihenhän voi mennä 20 vuotta! Äidin ei tarvitse olla pelkkä kotiin sidottu palvelijatar ja kodin hengetär.

Allekirjoitan vahvasti Kaksplussassa 2/2016 olleen ajatuksen, että äitiys on matka, jota ei ole tarkoitus kulkea yksin. Blogini sai nimen Kaija Koon Supernaiset-kappaleesta, koska minusta on tärkeää, että äiti ei ole vain äiti vaan että äiti on myös ystävä. Ystävän kanssa jaetaan niin äitiyttä, naiseutta kuin muutakin elämää.

Supernaiset kertoo neljästä naisesta, jotka kohdatessaan jatkavat siitä, mihin viimeksi jäivät nauraessaan meikit naamoiltaan. Yhdessä he lentävät supernaisina pyykkivuorten yli ja suoraan katoista läpi korkkarit jalassaan.

Olen ollut lähiaikoina väsynyt työn ja perhearjen yhdistämisestä. Kuopuksen uhma puristaa minusta viimeisetkin mehut. Isommat lapset hakevat omaa paikkaansa ja huomiotaan omilla tavoillaan. Lähipiirissäni on nyt isompaa ja pienempää surua, joissa elän vahvasti mukana. Kirjoitin eilen, että en saa mentyä nukkumaan. Ihanasti huolehditte kommenteissa minusta! Menen kyllä kello 23, mutta väsymys onkin enemmänkin henkistä. Minä nukahdan heti, kun lasken pään tyynyyn, oli kello sitten 21 tai 23.

Lomaa omasta elämästä?


Koen, että elämäntehtäväni on olla äiti. Olen nyt äiti konkreettisesti, myöhemmin taas ehkä enemmän henkisesti. Haluan antaa aikaani lapsille ja olla läsnä.

Ajattelin kuitenkin pari päivää sitten, että haluaisin lomaa kuviosta aamutoimet-päiväkoti-työ-päiväkoti-ruuanlaitto-siivoaminen-iltatoimet... Haluaisin lomaa omasta elämästäni. 

Jos äiti ei ole koskaan mitään muuta kuin äiti, niin eihän se voi olla hyvä juttu, eihän?

Ajattelin todellakin, että haluan lomaa elämästäni. Ensin järkytyin ajatuksesta, mutta sitten alkoi hymyilyttää. Toisaalta, miksikäs ei? Itse asiassa, lomahan on tulossa!

"Korkkarit kattoon, tää ilta on meille.
Mun sielunsiskoille, supernaisille.
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa.
Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa."


Suomipopin 15-vuotisristeily


Lauantaina minä ja kolme ystävääni kohtaamme toisemme Länsiterminaalissa ja vedämme korkkarit kattoon Radio Suomipopin 15-vuotisjuhlaristeilyllä. Jätämme hetkeksi perheet selviämään ilman meitä ja tanssimme eturivissä, kun Yö, Juha Tapio, JVG, Roope Salminen & koirat, Aurora ja Joku paikallinen bändi nousevat lauteille.   

Kuvat Suomipop-risteilyltä vuodelta 2015.
Luvassa on ihan parasta seuraa, loistavaa musiikkia, hyvää ruokaa, ehkä lasillinen skumppaa, shoppailua ja maistiainen elämästä, johon ei kuulu pyykkivuoria, uhmaa ja läksyjen kuulustelua. Aiomme pitää hauskaa!

Olimme viime vuonna samalla porukalla samalla risteilyllä ja oli kyllä hauskaa! Jokaisen naisen tulisi päästä tällaiselle reissulle parhaimpien ystäviensä kanssa kerran vuodessa!

Koska olimme jo viime vuonna, tiedän mitä odottaa! Tiedän myös, millainen on matkani yksin Tampereelta Helsinkiin tilausajobussissa... Muut halailevat pysäkillä seuruettaan, intoilevat reissusta ja sihauttavat bussissa juomansa naurun ja laulun raikuessa. Minä tapaan ystäväni vasta terminaalissa, joten nökötän yksin paikallani säälittävänä reppanana... Lähteä nyt bileristeilylle yksin!

Minulla on bussiin loistava suunnitelma. Aion syrjäytyä rauhassa ja upota takkini sisälle tablettini kanssa. Aion katsoa leffan, jonka minä valitsen! Aion katsoa leffan ilman keskeytyksiä, ihan yksin!

Jo se on lomaa!   

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Äiti on liian väsynyt nukkuakseen

Mitä rankempi päivä, sitä myöhempään valvoo. Käykö kenellekään muulle näin? Varsinkin silloin, kun mies on työmatkalla ja on yh-ajan kolmas ilta, olen ihan loppu ja valvon siksi tosi myöhään.

Kolmas ilta on usein todella kamala. Tappelemme kaikki neljä yleensä koko illan. Yritän seisoa päälläni ja keksiä kaikkea kivaa ja olla supermukava mutsi, mutta lopulta itkemme ja enemmän tai vähemmän huudamme yksi jos toinen.

Kun saan lopulta lapset nukkumaan ja istun alas, usein tietokoneelle mennäkseni blogimaailmaan, liimaudun penkkiin kuin hukkuva siihen korteensa. En saa ahteriani ylös, että menisin pesemään naaman ja hampaat, vaikka kello olisi kuinka paljon. Yliväsyneenä tuijotan ruutua ja klikkaan vielä tuosta ja tuosta ja tuosta... Vaikka tiedän, että on aikainen herätys ja yöuni vähenee koko ajan, niin en vain jaksa toimia. Olen liian väsynyt mennäkseni nukkumaan.

En halua mennä nukkumaan, koska sitten kaikki alkaa taas alusta. Aamun raivarit uhmaikäisellä, oma väsymys, kiire, aamupalaa ei ehdi kuitenkaan syödä itse... Aamulla uhmis ei halua päiväkotiin eikä iltapäivällä sieltä pois, vaan juoksee karkuun kotona ja päikyn pihalla. Sitten ruokaa, läksyjen kuulustelua, muutama mehukas riita lasten kanssa, pyykit, kaatuneet maitopurkit ja kauppareissut...

Ei tietenkään aina ole illat pelkkää kaaosta, mutta kun yhdellä on ikävä isää ja kaikki ärsyttää, niin se ärsyyntyminen tarttuu heti kaikkiin muihinkin.

Omaa aikaa on pakko saada, ja mistään muusta sitä ei voi rutistaa kuin omista yöunista. On vain pakko saada olla hetki ihan yksin. Syödä rauhassa iltapala, lukea hetki lehteä tai surffailla päämäärättömästi netissä. Jos menee nukkumaan lasten kanssa yhtäaikaa, jää paljon puuttumaan. Silloin arki on pelkkää suorittamista ja kellon kanssa juoksemista. Kun lapset nukkuvat, täytyy katsoa kelloa vasta, kun pitää herätä. On vain plussaa, jos ei ole silloin jo valmiiksi hereillä.




Seuraa Pyykkivuoria myös Instassa, Bloggerissa ja Facebookissa! Blogin internetversion sivupalkista löytyy linkit.


Tänä aamuna otin ihan kunnolla yhteen uhmiksen kanssa. Hän jäi kirkumaan päiväkodin tädin syliin, ja minä lähdin kyyneleet silmissäni töihin. Iltapäivälläkin töitteni jälkeen meni vielä hetki, että olimme taas kavereita. Pitkävihainen pikkuinen! Ei toiminut tänään eilinen konstini uhmaraivarin hoitamiseen (lue tästä).

Lähdimme kiireesti ulos aurinkoon potkupyöräilemään, että minäkin sain kokea auringon ihan livenä. Mahtava sää! Meillä oli kivaa! Sen jälkeen menimme kotiin tekemään ruokaa ja sitten minä lähdin taas keskiviikkoillan töihin (klik!). Tällä kertaa mies ei ollut työmatkalla, joten pieniä ei tarvinnut viedä minnekään iltahoitoon.

Nyt istun tietokoneen ääressä klo 22.30 ja väsyttää ihan hirveästi, mutta en osaa mennä nukkumaan.  Mitä rankempi ja väsyttävämpi päivä, sitä myöhemmin naisihminen menee nukkumaan. Loogista, eikö!?

#äidinlogiikka #äidinselviytymiskeino #nukutaansittenkunlapsetovatteinejä