Kaksplus.fi

MENU

torstai 18. helmikuuta 2016

Vauva-aikojen aarteet muistolaatikoihin

Ensimmäinen lelu, isovanhempien sairaalaan tuomat koiratossut, ristiäislahjaksi saama koru. Ihania muistoja, jotka kannattaa säilyttää.

Etsin äsken yhtä opiskelukansiota, kun eteeni tuli lapsillemme säilyttämäni pienet vauva-ajan laatikot. Meillä on aika vähän säilytystilaa enkä ole luonteeltani keräilijä, joten olen säilyttänyt kaikilta vain muutaman vaatteen, yhdet kengät ja jonkun lelun, jolla ei enää vauvavieraatkaan saa leikkiä.

Pysähdyin pitkästä aikaa tutkimaan laatikoita, koska nostin ne lattialle kansiota etsiessäni. Kuvasin teille jokaisen lapsen laatikosta muutaman tavaran.

Matilda, 2003.

Matildan laatikosta näytän teille 
 äitiyspakkauksen makuupussin, 
kummisedän ulkomaan-matkalta tuoman kaktuksesta tehdyn mekon,
yksivuotiskuvassa olleet tossut,
minun vanhan (vuodelta 1980) haalariasun, jonka sain mökkinaapurilta,
paidan, jonka historiaa en enää muista,
Saksassa asuvan isotädin lähettämän unilelun,
vanhempieni sairaalaan tuomat koiratossut,
äitini ostaman mielestäni aivan liian kalliin lelun (muistan yhä, miten ilahduin, kun katselimme sitä kaupassa enkä opiskelijaäitinä raaskinut sitä ostaa),
yhdet ensimmäisistä kengistä
sekä A:n äidin ostaman käsintehdyn hatun, jossa on hauskat korvat.
Lenkkarit, niin söpöt!
Olimme ystävä- ja sukulaispiirissä ensimmäinen vauvautunut pari, joten emme saaneet oikeastaan keneltäkään mitään käytettynä. Lisäksi minä vielä opiskelin eikä lähellä ollut halpoja ketjuliikkeitä, mikä näkyi sitten meidän tavaramäärässä ja tyylissä. Käytimme äitiyspakkauksen vaatteita eikä meillä ollut mitään tavarahifistelyä.
 
Kaikkea toki oli, mitä pitikin olla, mutta elämäntilanne oli ihan eri kuin toisen tai kolmannen lapsen syntyessä. Olimme kuitenkin onnellinen pieni perhe, olimme naimisissa ja vauva oli toivottu ja suunniteltu juuri siihen elämänvaiheeseen. Olimme olleet yhdessä jo viisi vuotta ja olimme halunneet saada lapset nuorena. 

Henrik, 2006.


Henrikille säästämistäni tavaroista näytän teille
unipussin, jota ilman emme pärjänneet (olisipa Matildallakin ollut unipussi!),
sukulaistädin antaman tyynyliinan, 
lahjaksi joltain ystävältä saaman asun, 
A:n ulkomaan työmatkalta tuoman Marc O´Polon paidan, 
ristiäisissä käyttämämme asun, jonka ystävät antoivat, jonka minä pilasin pesukoneessa,
muistaaksi lahjaksi saadut lentokoneen kuvalla varustetut haalarihousut, 
pikkuserkkujen kesämökille tullessamme antaman maitoimuri-bodyn, 
jonkun ystävän lahjaksi antaman Made in Finlad -bodyn, 
yhdet ensimmäisistä kengistä 
sekä toisten pikkuserkkujen tuoman auton heidän tullessaan katsomaan vastasyntynyttä.


Henrikin syntyessä olimme juuri muuttaneet omakotitaloon Jyväskylään ja elämä oli vakiintunut. Ystävilläkin alkoi olla lapsia. Matildan odotusaikana olin varma, että saamme pojan ja Henrikin odotusaikanana olin varma, että saamme tytön, joten yllätyimme kummallakin kerralla! Oli jo helpompaa hoitaa toista lasta. Yhtä onnellisia toki olimme kuin edelliselläkin kerralla. 

Aava, 2011.
Aavan tavaroista näytän teille 
unipussin, 
kirpparilta odotusaikanani ostaman violetin asun (ylhäällä),
ystävien antaman mekon, 
ystävän äidin antaman pannan,
sukulaisten ristiäisiin tuoman Minni-bodyn, 
kirpparilta löytämäni ihanan villa-asun,
sukkia ja tumput 
ja yhdet ensimmäisistä kengistä. 
Niin ja tuon lehtileikkeen, siitä kohta lisää!

Aava syntyi minun mielestäni iltatähdeksi. Pohdimme monta vuotta lapsiluvun sopivaa määrää (lue: tappelimme) ja lopulta pohdinta kääntyi minun mielipiteeni suuntaan. Saimme siis vielä yhden rakkaan lottovoiton ja väitöskirjan: oman lapsen.
 
Aava oli ainoa, jonka sukupuolen tiesimme odotusaikana. Kun odotin Matildaa, ei kunnallisella puolella päässyt kunnassamme alle 30-vuotias kuin yhteen ultraan, jossa ei katsottu edes niskapoimua. Henrikiä odottaessa sama juttu, mutta silloin meillä oli varaa maksaa yksityisessä yli sadan euron rakenneultra. A. ei halunnut kuulla sukupuolta. Aavaa odottaessa pääsin kolmeen tai neljään ultraan, ja kysyimme sukupuolen sillä kertaa.



 Kolmen päivän ikäinen Aava kuvattiin Sunnuntaisuomalaisen arkistoon kuvituskuvia varten, koska tunsin työni puolesta Sunnuntaisuomalaisen toimituksen. Tällaiseen juttuun hän päätyi jossain vaiheessa. Eikö olekin ihana! Tuo on muuten kuvattu sängyn päällä ja ryppyisellä lehdellä. Kyllä tuo pää on ihan kauniin pyöreä, hih.

Vielä pari muistoa:

Vauvakirjat sekä odotus- ja vauva-aikojen päiväkirjat.
Näin lapsena serkullani kastesormuksen, josta olin valtavan kateellinen. Päätin jo silloin, että minun lapsellani on kastesormus. Vanhempani toteuttivat toiveeni ja toivat jokaisen lapsen kastejuhlaan lahjaksi sormuksen. 


Vasemmalta oikealle Matildan, Henrikin, Aavan.
Tässä oli muutama muisto meidän vauvojemme vauva-ajoista! Samanlaisia kastekehyksiä meillä ei ole, mutta sen sijaan olemme saaneet kummeilta kastevesipurkit, jotka ovat olohuoneessamme. Purkit vilahtavat tässä postauksessa.

Kiinnostaisiko lukea, jos kirjoittaisin, miten raskauteni ovat edenneet? Ja nähdä kuva minusta 20 kiloa painavampana kuin nyt? Heh, huikeaa!



2 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Tulee kyllä tosi vahvasti mieleen kukin pienenä, kun vähän hypistelee kunkin käyttämiä pieniä vaatteita <3 :)

      Poista