Kaksplus.fi

MENU

tiistai 16. helmikuuta 2016

Tavara on hukassa vasta, kun äiti ei tiedä, missä se on

‒ Äiti, ei ne ole täällä!
‒ On.
‒ Ei ole!
‒ On.
‒ Tule sitten näyttämään!
‒ No ihan tässä, missä sanoinkin.
‒ Aaaiiii, en mä nähnyt, että ne oli tuon takana...
Kouluun lähtijä ja ongelma nimeltä "äiti, olet piilottanut mononi".

‒ Missä täällä muka, ei ole!
‒ Kyllä on.
‒ Eikä ole!
‒ Sen kun otat sen vaan sieltä!
‒ Ei ole!
‒ Ole hyvä, tässä.
‒ En nähnyt, kun se oli tuon maitopurkin takana!
Oma lapsuus ja ongelma nimeltä "äiti, olet piilottanut juuston".

Jos tavara ei ole suoraan silmien korkeudella, ei se voi olla siellä, missä äiti sanoo sen olevan. Kaikki uskovat äidin tietävän kaiken, mutta jos sekunnin vilkaisulla ei näy, on äiti erehtynyt ja saa tulla näyttämään. Yhtäkään tavaraa ei nosteta eikä jakkaraa haeta avuksi. Jos ei näy, niin ei ole tavaraa, ja sitten huudetaan äitiä pelastamaan tilanne.


Äiti siivoaa kuin hurrikaani 


Luin juuri elämänviisauden, jonka mukaan tavara on hukassa vasta, kun äitikään ei tiedä, missä tavara on. 
 
On vähän tuota siivousneuroosia, ja siivotessani keksin tavaroille uusia, hyviä paikkoja. Harmi vain, että en muista kertoa niistä muille. Siispä meillä on ihan ymmärrettävää, että huudetaan "äiti, minne olet piilottanut...". En silti aina ole syyllinen! En ole syyllinen reppuun unohtuneisiin toppahousuihin enkä ansaitse valituksia kuivumaan viemieni läpimärkien hanskojen ja hattujen "piilottamisesta".

Äiti kyllä tietää, missä monot, juusto ja kuivuvat vaatteet sijaitsevat, mutta kaikkia muita en välttämättä muista. Olen vähän hajamielinen. Olen siivouksissani hirveän nopea, ja kun keksin uusia paikkoja tavaroille, ei ajatus ehdi mukaan. Tai sitten jätän hetkeksi tavarat paikkaan X, mutta en enää löydä tuota paikkaa. Siivoan kuin huurikaani, vauhdilla ja kaiken puhtaaksi ja tyhjäksi jättäen. 


Kuntosali, vaarallista muistille!


On meillä muutkin hajamielisiä. Esimerkiksi Henrik hävitti viime kesän alussa kotiavaimensa eikä löytänyt sitä koko kesänä. Huolimaton lapsi! 

Minä hävitän tavaroita siksi, että käyn kuntosalilla. Otin lompakosta salikortin ja laitoin sen jonnekin palatessani kotiin. A. löysi sen jonkun ajan kuluttua alakerran käytävästä maton alta. 

Otin salille mennessäni rakkaimman kaulakoruni pois jo muutama viikko sitten. Ei ole tullut vielä vastaan. Otin salille mennessä kellon pois. Kello löytyi lompakon kolikkotaskusta useiden päivien kuluttua. Kortti-ihminen ei kolikkotaskua tarvitse! 

Avaimia en juurikaan enää kadota, koska meillä on eteisen lipaston ylälaatikossa pieni kangaskori, johon kaikki laittavat aina avaimensa. 

Kerran kadotin Oivariini-rasian. Olin varma, että se ei ollut vielä tyhjä ja mennyt roskikseen. Löysin lopulta: kuivauskaapista! Minulla ei ole selitystä asialle, mutta minä se olin ollut. 



 En vain muista, lyö ihan tyhjää! Liian nopeat liikkeet, liian hidas pää.
 

Ilkeä kameralaukku, ettäs kehtaa


Kerran kadotin saman rakkaimman koruni sekä lapseni korun. Löysin ne aikojen kuluttua kameralaukun taskusta, jonne olin ne häihin mennessämme laittanut vaihtaessamme toiset korut hotellissa. 

Sitten kerran kadotin kamerani laturin. Etsin kaikkialta! Käänsin kaikki kaapit, soitin läpi ystävät ja kaikki paikat, joissa olin ollut kameran kanssa. Ei niin missään! Haukuin perheen ja epäilin jo itseäni unissakävelystä ja miestä käytännön pilasta ja murtovarasta ilkeydestä (viedä nyt pelkkä laturi!). 

Lopulta ostin 50 euron laturin ja avasin sen onnellisena pakkauksestaan. Samana päivänä löysin tietysti sen laturin. Hyvät siskot ja veljet: laturi oli kameralaukun taskussa!  Minulla ei ole mitään selitystä typeryydelleni! Olinhan katsonut laukkuun ainakin 50 kertaa, mutta jostain syystä en  ollut kuitenkaan katsonut siihen yhteen taskuun. Miksi? Miten voi ihminen olla niin tyhmä? 

Helposti!

Henrikin avain muuten löytyi kesän lopulla. 

Huokaus. Niin. Minä. Olin lainannut avainta lähtiessämme johonkin tapahtumaan ja laittanut sen avaimen sitten sinne, mistä kaikki kadonneet tavaramme löytyvät: kameralaukun taskuun. Juuuuuuuri sinne!

Äiti kyllä tietää, missä tavarat ovat. Yleensä. Älä lapsi tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon! 

Olisikohan se rakkain koru kameralaukussa...?


 ***

Ps. Jos haluat lukea meidän keliakia-arjesta, lue ryhmäblogia Arjen murusia.

8 kommenttia :

  1. Heh... voisiko toi hajamielisyys olla sukuvika ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo täälläki, yksi ilta mies kysyi et miksi jäätelöpaketti on jääkaapissa..ym ym...

      Poista
    2. No mutta sinähän vain ennakoit sitä, että äidit syövät lämpimänä vain jäätelön, muut ruuat kylmänä :D

      Poista
  2. Äiti hajamielinen täälläkin \o
    T. M ja pikku-T

    VastaaPoista
  3. :D Meillä jos joku on hukassa voin aina kysyä kolme vuotiaaltani joka varmasti tietää millilleen missä mikäkin tavara on. :D Milloin on kotiavaimet löytyny viikon jälkeen Legolaatikon pohjalta, milloin korvakorut tytön käsilaukusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, totta! Meilläkin usein Aava jatkaa ihan pokkana leikkejään, kunnes joku tajuaa häneltäkin kysyä... Moni tavara olisi niin tärkeä olla leikissä mukana!

      Poista