Kaksplus.fi

MENU

lauantai 6. helmikuuta 2016

Lasten päivän asut

Kaksplussalla kanssani bloggaavat Lastenhuoneenkapina-blogin kirjoittajat julkaisivat juuri vinkkejä postausaiheisiin. Ideoita on aina kiva saada, joten luin ne. Hauska lista, hyviä vinkkejä! Lue sinäkin ne ja kerro minulle, mitä näistä haluaisit blogistani lukea!

Yhtenä ideana oli postata lasten päivän asut. Nehän aina kiinnostavat, vai kuinka! Ihanasti puettuja lapsia on kiva katsella. Vaatteet sävy-sävyyn! Haluttujen merkkien vaatteita ja kaikki niin mietittyjä asukokonaisuuksia.

Ei reikiä. Ei tahroja. Kaikki sävy-sävyyn. Hiukset harjattu ja naamat pesty.

Mutta kun lapset sotkevat ja rikkovat vaatteitaan, koska he ovat lapsia. Pienillä menee pissa housuun, joillain esimerkiksi kahdeksan kertaa vuorokaudessa. Ei ole välttämättä sävy-sävyyn ainakaan koko päivää.

En ole päässyt sisään kahteen asiaan blogimaailmassa. 1. Esitellään omia hyvin kalliita ostoksia. 2. Lapset puetaan päästä varpaisiin mustiin kuin aikuiset. Mustat saappaat, nahkatakki ja tuubihuivi 2-vuotiaalla on minusta jotenkin kornia. Kaksivuotias haluaa pinkit Kuomat ja pinkin haalarin sekä hatun, jossa on "pillettan kuvia, niiten Eltan ja Annan"!

Päivän asukuvat, olkaapa hyvä!


No niin, Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen -blogin lapset 2/3 lupasivat esitellä perjantaipäivän asunsa. Olkaapa hyvä! Pahoittelen kuvien laatua, sain kuvata heitä noin puoli sekuntia kännykällä.


Paita: H&M, second hand isosiskolta, sitä ennen second hand kirpparilta. Hihassa näytti olevan pieni reikä. Mekko: H&M, second hand isosiskolta, sitä ennen second hand kirpparilta. Leggingsit: H&M, second hand kirpparilta. Sukkahousut: lappu kulunut, ei aavistustakaan, mistä on meille tullut.

Noudatimme trendikkäästi Lapsi stailaa itsensä - päivän ideaa sanoilla "laita päälle". Leggingsit ja sukkahousut ovat päällekkäin, koska "pitää olla tai mulle tulee päikyssä kylmä!". Sattumalta kaikki oli nyt kirpparilta, vaikka ostan kyllä ihan kaupoistakin hänelle vaatteita. (On pikkuisen shoppailuneuroosia, aiheena tyttären mekot.)


"No ota sitten", huokaisi myös Henrik. Hän rakastaa värejä. Yläosana aina huppari, jonka värinä on vihreä, sininen, punainen tai oranssi. Vetoketju ylös asti. Alaosassa mustat, siniset tai harmaat collegehousut tai Me & I:n oranssit farkut. Sukkina aina eri paria olevat, vaikka liimaisin parit toisiinsa pyykkiä lajitellessani. Housut: KappAhl, huppari: ehkä H&M, sukat: ei aavistustakaan.

Kolmannella lapsella oli harmaat Me & I :n yogapantsit, valkea KappAhlin toppi ja vaaleanpunainen Lindexin sulkapaita. Hän ei kuvaan ehtinyt/halunnut.

"Jos sinä saat kuvata meitä, niin me saadaan kuvata sinua!" sanoi Aava. Siispä esittelen myös oman asuni, Aavan ottamalla kuvalla. Olen hyvin värikäs pukeutuja, lue tästä.


Farkut: Siskoni vaatekaapin tyhjennyksestä perimäni, Seppälä. Paita: H&M, alla oleva paita: Seppälä, kello: Esprit.


Aavan ja isin linna sekä Aavan itse itsensä stailaama lauantain asu. Paita: Prinsessa Sofia, Citymarket, mekko: Turkista ostettu, leggingsit: Lindex tai KappAhl, sukat: Citymarket. Mekon helmasta voi huomata, että en ole kovin reipas käsitöissä...  No, tässä asussa en päästä häntä päiväkotiin, tämä on kotiasu...

Yleensä minä valitsen Aavan vaatteet päiväkotiin ja kaikkien lasten vaatteet kylään ja juhliin. Tykkään Me & I :sta, Noshista ja Pomp de luxista. Valitsen kyllä vaatteita sävy-sävyyn, ja mieluummin yksivärisistä ja klassisista tyyleistä kuin romanttisista. Mutta se, missä asussa Aava tulee hoidosta kotiin tai missä asussa hän lopulta on päiväkodin valokuvauksessa, onkin ihan toinen tarina. Lue se tarina tästä.

Lapsilla on kuitenkin ihan oma tyylinsä, ja se on useimmiten jotain muuta kuin mustat saappaat ja nahkatakki. Lue vanhat tekstini Pipon päällä prinsessakruunu ja Prinsessamekko. Isommillakin lapsilla on ihan oma tahtonsa pukemisessa, nimittän T-paita riittää pakkasella.

Semmoiset päivän asut. Minkäs seuraavaksi valitsen bloggausaiheista?


PS. Ehditkö jo lukea aamulla postaamani tekstin siitä, mitä tapahtuu, kun juuri vaipoista päässyt taapero haluaa vessaan keskellä automarkettia? Ei käy hyvin, äidiltä nimittäin näkyy työnaisen hymy ja koko vessareissun funktio on vessaharjan maistaminen. Lue tästä










Ei kommentteja :

Lähetä kommentti