Kaksplus.fi

MENU

lauantai 27. helmikuuta 2016

Kun postilaatikko ahdisteli naista

Minusta on ihanaa, että aikuiset naiset voivat joskus riisua päältään jakkupuvun, uran, arvokkuuden ja elämänkokemuksen ja heittäytyä pyhävaatteissaan lasten liukumäkeen sillä seurauksella, että joutuvat melkeinpä hakemaan loppuviikoksi sairauslomaa fyysisten ja henkisten vammojen vuoksi. Ystäväni revitteli juuri niin, mitä arvostan valtavasti. Lue ihmeessä!

On ihanaa, että ei tarvitse aina käyttäytyä. On ihanaa, että muutkin mokaavat. On ihanaa, että joku tunnustaa sen ja osaa nauraa itselleen.

Jäämäkiä harrastava ystäväni on tutustuttanut minut ystäväänsä, jolle kävi juuri niin, että hän myöhästyi bussista. Se oli virhe.

Olemme oppineet, että olisi suosittava julkisia kulkuvälineitä yksinäisen yksityisautoilun sijaan. Kyllä me sen tiedämme! Ystävälleni siis sattui käymään aamukiireessä niin surkeasti, että hän myöhästyi bussista ja joutui siis ottamaan alleen auton. Koska naisihmisen on päästävä töihin ajoissa joutumatta pulaan, ei liene niin kauhea asia istua joskus auton rattiin.

Kyllä se oli kauhea asia. Maailmankaikkeus tuli väliin ja kosti tämän ilmastonmuutosta jouduttavan teon. Ystäväni kertoi minulle tarinan tästä aamusta näin:

Tarina ilkeästä postilaatikosta


Ajelin kohti työmaata, kun huomasin yhtäkkiä postilaatikon keskellä tietä. Siinä se nökötti, punainen, ihka elävä, aito postilaatikko. En mahtunut väistämään. En uskaltanut ajaa päältä, että rengas ei puhkeaisi. En voinut pysähtyä, koska ajoin rajoitusten mukaista kovaa vauhtia keskellä valtaväylän ramppia! Ja siinä se postilaatikko oli, joka hetki yhä lähempänä.

Ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin ajaa hurauttaa keskeltä yli vaan ja toivoa, että myös mahtuu yli. Silmät kiinni ja kädet ristissä ja kirkuen, tai no oikeastaan kädet valkoisina rattia puristaen, silmät suurina kuin kissan nähneellä hiirellä ja suu äänettömään huutoon avautuneena hurautin yli niin, että kolahdus vaan kuului.

En enää matkustanut yksityisautollani yksin. Sain mukaani ylimääräisen matkustajan: punaisen postilaatikon. Tulevaisuuden varalle voin nyt kertoa, että postilaatikko ei mahdu valtatien ja Punton väliin. Älä yritä tätä kotona!

Melkoisella metelillä nilkuttelin seuraavaa ramppia ylös vastaantulevien autojen kuskien viittilöidessä hätääntyneenä minulle, että "Hei sulla on postilaatikko auton alla". No shit! Kyllä ihminen saa aamuruuhkassa ajella oman postilaatikkonsa kanssa, jos haluaa eikä tarvitse jokaisen siitä tehdä numeroa! Vilkuttelivat jokainen kuin olisin vähä-älyinen. Kai minä nyt huomasin, että mukanani on postilaatikko.

Varo punaisia, ne ovat yleensä niitä ahdistelijalaatikoita. Kuva täältä.
Kurvasin mukavan metelin ja postilaatikon kanssa lähimmän ABC:n pihaan. Siinä sitten naisihminen pikku-Puntostaan ulos ihmettelemään, että kyllä, postilaatikko sitten halusi lähteä mukaani. En voi sanoa olevani mikään automekaanikko. Siinä tuijottelin postilaatikkoa ja kelloa, enkä tiennyt, olisiko parasta nauraa, itkeä vai kirkua. Tilanteen olisi tehnyt täydellisemmäksi vain semmoinen, että minulla olisi ollut jalassa 20 sentin piikkikorot ja minihame ja pikkujakku. Olisin ottanut ehkä duckface-selfieitä postilaatikon ja Punton kanssa!

Otin aseekseni auton lumiharjan ja yritin sohia sillä postilaatikkoa yrittäen tehdä sen sillä tavalla huomaamattomasti, että ihan koko parkkipaikallinen autoilijoita ei olisi huomannut. Olin sillä tavalla tähdännyt ajaessani hienosti keskelle, että kiinni oli ja pysyi tämä kuokkavieraani. En yltänyt koko lootaan.

Hyppäsin takaisin rattiin ja suhasin hetken eteen ja taakse. Ei vaikutusta. Huokaisin, ajoin kunnolla parkkiin ja soitin töihin, että ihan heti en ole tulossa, on vähän niin kuin tilanne päällä.

Kumpaan näistä luottaisit? Maskuliiniseen, komeaan ja turvalliseen harmaaseen vai rentoon punaiseen? Mieti tarkasti! Kuva täältä.
Mulkoilin postilaatikkoa yrityksenäni tappaa se katseellani, kun tuli viereeni herrasmies kattofirman mainostakki yllään. "Hei sulla on postilaatikko auton alla", sanoi hän minulle ystävällisesti. "Joo huomasin", sanoin väläyttäen hymyn, joka sekin voisi tappaa. 

Herrasmies ei pelästynyt hymyäni vaan nappasi lumiharjan kädestäni, könysi Puntoni alle ja sai sen pahanilmanlootan irti! Halleluja! Ihana mies! 

Tarjosin hänelle kiitokseksi ilmaista postilaatikkoa, mutta hän ei sitä tarvinnut. Sanoi kuitenkin, että muistaisin hänet, kun tarvitsen kattoremonttia. No, ei minulla kerrostaloasukkaana juuri ole valtaa kattofirman valinnassa, mutta jos joku nyt tarvitsee Pirkanmaalla kattoremonttia, niin kannattaisi soittaa kaikki firmat läpi ja valita se, jossa työskentelevä herrasmies osaa irrottaa auton pohjasta postilaatikon.

Eniten jäi ehkä harmittamaan, että en katsonut hylkäämästäni postilaatikosta, onko se täynnä rahalähetyksiä. Niillä rahoilla olisin ostanut isomaavaraisen maasturin. Harmittaa myös, että en painanut mieleeni kattofirman nimeä. Olisin heti suositellut firmaa kotitaloni taloyhtiölle sekä koko muullekin maailmalle.

 
Moni kakku päältä kaunis? Raamit kenties kohdallaan, mutta entä sisältö? Kuva täältä.

Mikäkö on tämän tarinan opetus? No se, että koskaan ei tiedä, mistä paha postilaatikko hyökkää ja että kyllä joku herrasmies jostain (kattofirmasta) saattaa kuitenkin tulla ja pelastaa. Ja että naura itsellesi ihan kunnolla, kun tilanne sen vaatii! Naura kaverillesi myös!


Ps. Lue myös mitä tapahtui, kun äidin ja kolmen tytön autosta puhkesi rengas keskellä ei mitään. Puhjennut autonrengas, olkaapa hyvä!


6 kommenttia :

  1. Hei kirjoitustesi taso vaihtelee todella paljon. Aikaisemmassa kirjoituksessa pohdit, ettet enää kaipaa vauvoja. Postaus oli hyvä ja mielenkiintoinen. Myös monet aiemmat postaukset ovat olleet hyvin kirjoitettuja. Osa niinkuin tämä postaus menee kummallisen saduttelun maailmaan. Postaus ideoina, ihan arkipäivän puuhianne, lasten sisaruussuhteet, mitä touhuatte viikonloppuna ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Blogitekstejä voi kirjoittaa monella tavalla. Blogi voi olla päiväkirja tai sitten se voi olla vaikka kokkailuun, laihdutukseen, rakentamiseen tai vauvan odotukseen liittyvä blogi. Minun blogini ei noudata mitään tiettyä kaavaa vaan kirjoittelen aiheista, mitkä milloinkin tulevat mieleen. Kiitos postausideoista!

      Poista
  2. Todella hyvä ja monipuolinen blogi! Kiva kun aiheet ja tyylit vaihtelee, jatka ehdottomasti samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Tykkään kirjoittaa myös ajatuksia naiseudesta ja äitiydestä sekä kirjoituksia, joissa on myös ripaus huumoria. Voin kertoa, että ilman niitä blogini olisi aika tylsä katsaus pelkästä työstä ja lapsiperheen arjesta kotitöineen.

      Poista
  3. Hei..Päivän piristys! �� Minusta on ihana lukea monipuolisia tekstejä laidasta laitaan. Elämän tapahtumista, nekö ei yleensä pyöri vain yhden tai kahdenkaan asian ympärillä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Paula! Kiva kuulla! Blogiarkistoista löytyy paljonkin juttuja muustakin elämästä kuin lapsista. Kannattaa kurkistaa myös Vuodatukseen jääneitä vanhempia tekstejäni. Tiedän, että blogiani lukee myös lapsettomia sekä lapsensa maailmalle jo saaneita, joten kaikkia ei vauva-aiheet kiinnosta. :)

      Poista