Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tervetuloa mukaan perheemme tarinaan!

Koska blogini muutti juuri Vuodatuksesta Bloggeriin ja kaikki tekstit jäivät Vuodatukseen, ajattelin julkaista tässä vielä uudestaan perheestämme heinäkuussa kirjoittamani esittelyn. Vanhoja tekstejäni pääsee lukemaan tästä. Jos et muuta lue niin lue ainakin Kotikutsuista, Vanhempainilloista ja Taaperon pissahädästä

Tässä siis uusintana esittely meistä:

Kaksi lasta, tietysti tyttö ja poika, äiti ja isä, koira, vene ja omakotitalo. Aika stereotyyppistä!

Sellaista meillä oli muutama vuosi sitten. Mutta sitten kaikki muuttui. Vanha, selkäsairas koira halusi lasten ja heidän mukanaan tuomien lapsilaumojen sijaan mieluummin asumaan mummolaan. Kolmas lapsi teki idyllisestä normiperheestä suurperheen, jonka liikuttelu paikasta toiseen on usein katastrofaalista. Miehen työpaikka siirtyi Jyväskylästä Pirkanmaalle, minkä tuomassa pyörityksessä myytiin vene ja omakotitalo. Siinä oli hetken semmoista "kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut, mitä käteen jää" -tyyppistä melankoliaa, mutta jäi käteen muutakin kuin rakot muuttolaatikoiden kantamisesta.

Kolme lasta, tyttö, poika ja tyttö, äiti ja isä, rivitalo. Tänä päivänä erikoista siksi, että olemme ydinperhe. Sitä ei kukaan uusi tuttavuus uskonut, kun saatuamme lapsemme 7- ja 4-vuotiaiksi aloin taas kulkea maha pystyssä. "Ensimmäistäkö odotat", kyseltiin 31-vuotiaalta minältäni. Hymyt hyytyivät, kun kerroin, että kolmatta. Sitten hymyt syttyivät taas, kun minulta alettiin kautta rantain kysellä, että onko kyseessä uusi, ihana mies ja vihdoin yhteinen onni. Sama vanha mies -tokaisut hyydyttivät hymyt. Herranjjumala, kolme lasta!

20150718_173258.jpg
20150602_132807.jpg

Mutta ihania lapsia olemme saaneet! Ei ole monta vuotta siitä, kun esikoinen kaivautui kainalooni ja sanoi, että "sinä äiti varmaan vieläkin ihmettelet, miksi just sinä olet saanut maailman ihanimmat lapset!". Kyllä, ihmettelen. Ja välillä myös ihmettelen, että miksi juuri minä olen saanut kaikista ärsytt... raivostutt... rasitt... Ei kun ei mitään sittenkään.

Meidän kuudesluokkalainen "Matilda" on ihana isosisko, taitava piirtäjä, näytelmäkerholainen ja partiolainen. On ihanaa seurata tytön kasvua, ja pelätä tulevaa murrosikää, ja saada olla vielä mukana hänen elämänsä tapahtumissa päivittäin.

"Henrik" on reipas kolmasluokkalainen, joka käy myös partiossa ja pelaa sählyä. Poikajoukko pelaa milloin ulkona pistettä, milloin sisällä Xboxia. Star Wars on vienyt tämän herran ihan mukanaan!

"Aava" on neljävuotias prinsessa, joka rakastaa mekkoja, röyhelöitä ja rimpsuja. Hän kasvattaa Tähkäpään tukkaa ja haluaa alkaa harrastaa balettia. Balettitunneilla hän aikoo tehdä vain kärrynpyöriä tutu yllään. Aavan keliakia on yksi perheenjäsenemme, sen verran se vaatii aina huomioimista. Keliakia-arjestamme kirjoitan Suunta-verkkopalvelun Arjen murusia -ryhmäblogissa. Perheemme esittelyn voit lukea tästä, Aavan keliakian diagnosoinnista tästä.

20150628_191130.jpg

Teille lienee ihan sama, ovatko lapseni nimeltään esimerkiksi Tellervo, Kyösti ja Kyllikki vai käytänkö heidän oikeita nimiään. En aio kuitenkaan julkaista kotiosoitettamme, ja vaikka julkaisisin, en jaksa uskoa, että tulisitte bussilasteittain katsomaan, millaisessa rivissä pyörämme ovat etuovellamme ja että olenko muistanut nyppiä kukista irronneet terälehdet pois. Jos tulette nyt sitten Kuusamosta bussireissulle ihan niin kuin meitä varten tänne Pirkanmaalle, niin voin kertoa, että Ikeaan on 15 minuuttia ja Ideaparkkiin 20 minuuttia. Käykää samalla vaikka sitten shoppailemassa, että saatte jotain sisältöä reissuunne.

Sitten meillä asuu myös mies. On roikkunut perässä jo 18 vuotta. Tai en tiedä kuka on roikkunut ja kenen perässä... Mies käy töissä, elättää työtöntä vaimoaan (EDIT: nyt tammikuussa työttömyyteni loppuu ainakin toistaiseksi) ja kolmea kiittämätöntä kakaraa, on pitkä ja komea ja tekee jumalaisen hyvää ruokaa. Kutsutaan häntä tässä blogissa kirjaimella A. Hän on nimittäin siitä erikoinen, että hän haluaa elää vain In Real Life -elämää. Jäänyt tyyliin kasarille elämään. On hänellä Facebook, mutta siellä hän käy vain silloin, kun hänet on liitetty johonkin työ-, kaveri- tai sukellusporukan tapahtumansuunnitteluketjuun tai -sivuun. Jos näette joskus, että hänen Facebookissaan on päivitys, niin siinä lukee, että A. on tapahtumassa X henkilön Hanna kanssa. Kyllä vain, minä sen olen sinne lisännyt ihan omin kätösin hänen kännykkänsä varastamalla.

Äskettäin sanoin, että ota nyt kuva vaimostasi ja laita Facebookiin, että "Kauniin vaimon kanssa katsomassa stand up -esitystä". Sanoi, että voi ottaa kauniista vaimosta kuvan, mutta miksi hän näyttäisi sen muille. Just. Se kellä onni on, se onnen kätkeköön? No, saanpa ruotia parisuhdettani surutta somessa, kun hän ei ole kiinnostunut stalkkaamaan edes vaimoaan. Hah!

Äsken A. tuli pussailemaan minua kesken tämän kirjoittamisen. Kysyin häneltä, että onko minun ihan pakko nyt osoittaa huomiota IRL, enkö voi vaan klikata hänen Facebookissaan, että "tykkää". Ei käynyt.

Niin, minä olen siis työtön (EDIT: Tammikuussa aloitan alustavasti kevään kestävän työn). Tai siis ei, en ole työtön vaan työnhakija, kotiäiti, itseni kehittäjä... Etsin Pirkanmaalta toimittajan ja tiedottajan töitä ja koska kukaan ei toistaiseksi maksa minulle kirjoittamisesta, niin kirjoittamisneuroosissani kirjoitan kolmea eri blogia. Ja siivoan, teen ruokaa, siivoan, pesen pyykkiä ja taittelen kuivia kaappiin, vien lapsia puistoihin ja puuhamaihin, siivoan, muistutan läksyistä, repuista, luistimista, sählymailoista, synttäreistä, siivoamisesta ja suihkussa käymisestä, toimin erotuomarina, käsken heräämään ja käsken nukkumaan ja sanoinko jo, että siivoan...

Mitäs kertoisin itsestäni? 35-vuotias, pakkomielle kirjoittamiseen ja siivoamiseen. Jaa mutta ne kerroin jo. Tämä on yhdeksäs paikkakuntani ja viides maakuntani; sydämeni asuu Itä-Suomessa. Rakastan lapsiani, perhettäni ja ystäviäni yli kaiken. Perhearjen keskellä parasta on laittaa ystävien kanssa korkkarit kattoon ja jatkaa siitä mihin jäätiin viimeksi, kun tavattiin. Siis kun meikit naamoilta me naurettiin. Siis silloin, kun yö, tai yhden ystävän kanssa Yö, vie meidät yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen.

Shoppailen lasten- ja naistenvaatteita ja astioita sekä sisustan kaksikerroksista rivitaloasuntoamme valkean, mustan ja harmaan sävyillä. Haaveilen erilaisista töistä kirjoittamisen parissa, perheen ja suvun terveydestä, hetkistä ystävien kanssa, tatuoinneista, ulkomaanmatkoista, siististä kodista, Fazerin punaisesta suklaalevystä...

20150728_113144%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Olemme asuneet nyt puolitoista vuotta Tampereen kupeessa. Tampere on ollut meille hyvä, se on ainoastaan tappanut ammatillisen itsetuntoni ja pilannut kovalla vedellään hiukseni, mutta muuten ihan kivasti porskutetaan arjessa eteenpäin. Kirjoitan tässä blogissa tavallisesta arjestamme sekä yksittäisiä havaintoja äitiydestä ja naiseudesta. Tervetuloa meidän perheen mukaan!

2 kommenttia :

  1. Heh alkoi naurattamaan toi et bussilasti Kuusamosta..mitä jos keräänki porukan ja tullaanki.. terveisin. Pikkuserkkusi Kuusamosta ;) ihana blogi sulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaa vaikka ihan pikkuautolla käymään sieltä Kuusamosta ;) Kiva, kun luet!

      Poista