Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Prinsessa Takkutukan tavoite

Makuuhuoneemme seinällä olevissa yksivuotiskuvissa hämmästelee maailmaa kaksi kiiltäväkaljuista tyttöä ja yksi Kalle Palander -kampauksinen, siis lähes kalju päältä ja sivuilta kihara, poika.

Tyttöjen hiukset alkoivat kasvaa kaksivuotispäivän kynnyksellä. Sitten ne vain kasvoivat. Ja kasvoivat. Mielestäni pitkät hiukset ovat ihanat pikkutytöillä, ja tykkään opetella uusia lettikampauksia, joten hiukset ovat saaneet kasvaa vapaasti. Ja jos saksia ei näytetä, niin kertyyhän sitä tukkaa.

Aavalla itsellään on hiusten kasvattamisessa tarkka tavoite: hän haluaa Tähkäpään hiukset. Tähkäpääksi häntä ei kuitenkaan kannata luulla. Kukaan poika ei sitten todellakaan saa kiivetä hiuksia pitkin hänen luokseen, vaan hän ja paras ystävä aikovat sitten leikkiä hiuksilla. Tytöillä kun pitää olla mahdollisimman pitkä tukka, kuulemma.

Vielä ei olla ihan tavoitteessa, mutta tässä pakkassäässä on alkanut tuntua, että pikku hiljaa äidin tavoite alkaa täyttyä. Niin sanotusti rajansa kaikella. Kun hiukset alkavat jo yltää vyötärölle ja kun ne ovat useimmiten kuin sähköistynyt karvahattu ympäri päätä, on pituus aika lailla maksimi äidin mittapuulla.

Pyllyyn asti ne eivät ainakaan saisi mielestäni yltää, mutta onneksi sitä keskustelua ei vielä tarvitse käydä. Ihan hyvä, että vielä hetki kuluu aikaa siihen.  Aava on nimittäin jo suunnitellut valmiiksi esimerkiksi vessareissujen toteutuksen monen metrin letin kanssa, joten taistelusta ei tule helppo.

Aava haluaisi pitää hiukset aina auki. Ei saisi letittää. Missään tapauksessa ei saa laittaa saparoita eikä kahta lettiä, koska ne ovat pikkutyttöjen kampauksia. Neljävuotias ei ole mikään pikkutyttö vaan iso!

Ylhäällä "Elsamme" nykytilanne, alhaalla puolivälin tavoite, joka saavutettiin kummien joululahjasta löytyneen irtoletin avulla. Oikea kuva on valokuvattu kännykällä järkkärin näytöltä jouluaattoiltana nukkumaan mennessä.
Eikä saisi harjata. 

Joka aamu käymme saman keskustelun.

‒ Jos haluat Tähkäpään hiukset, täytyy niitä harjata. Jos sinulla olisi yhtä lyhyet hiukset kuin sillä ja sillä, olisi harjaus jo ohi. Eikä tarvitsisi laittaa kiinni.

‒ Mutta kun mä haluan olla Tähkäpää! Ja mä haluan olla Elsa!

‒ Mutta onhan Elsallakin letti. Saanko laittaa kaksi lettiä, niin pysyy siistimmin ja lyhyemmät etuhiuksetkin leteissä?

‒ Et! Auki! No yks letti vaan! Mutta koskaan ikinä Frozenissa ei harjata Elsan hiuksia! Oikeesti äiti, ei harjata! Ei multakaan tartte, koska mä oon Elsa!

Onneksi selvityssuihkeet auttavat ja hän tietää, että vaihtoehtoina on harjalle vain sakset. Siispä harjataan.

Neljävuotias on ihanan liikuttavan tosissaan mielipiteissään, mikä on tietysti hyvä, ainakin useimmiten, heh. Hyvä, että omasta itsestä ja minäkuvasta on selkeä näkemys.

Vaan onhan se vaikeaa olla yhtä aikaa tyylikäs jääprinsessa ja takkutukkainen Ronja Ryövärintytär. Pääasia kuitenkin, että esikuvana ovat nämä nykyprinsessat, nuo urheat ja napakat tytöt, jotka eivät alistu sisarpuolten kohtaloon ja odota vain prinssiään noutamaan vaan laukkaavat metsissä ja jäävuorilla takkuinen letti hulmuten.

Vaikka tytöllä olisikin Tähkäpään monen metrin letti, ei tarvitse silti sallia poikien tulla sitä pitkin liian lähelle. Ainakaan vielä. Pelkään, että kymmenen vuoden päästä blondimme vuoksi ovella on poikia ihan jonoksi asti.

4 kommenttia :

  1. Kuulostaapa liianki tutulta... täällä kans kuusvuotias prinsessa joka aikoo kans kasvattaa yhtä pitkät hiukset ja joka päivä samat keskustelut harjaamisesta ja hiusten kiinnilaittamisesta...ja leikkaamisella uhkaamista välillä ei tarvi kuin näyttää harjaa niin kuuluu jo ai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella Mintsu! Mutta onhan ne hiukset sitten söpöt, kun ne on saatu harjattua :)

      Poista
  2. Voi miten upea tukka teidän neidillä ja näyttää niin paksultakin ensimmäisissä kuvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina, hän onkin omastakin mielestään ihana :)

      Poista