Kaksplus.fi

MENU

lauantai 16. tammikuuta 2016

Apua, murrosikä!


En tule selviämään murrosiästä. Lapsen, omastani olen selvinnyt (tosin äiti ehkä ei vieläkään). Tai siis kolmen lapsen. Kolme murrosikää!

Kun minua alkaa ärsyttää, alan lopulta karjua. Tietysti, sehän on luonnollinen reaktio ärsyyntymiseen. Mieheni ei karju. Hän sulkeutuu jonnekin sisäiseen bunkkeriin, jonne ei vaimo näy eikä kuulu. Sytyttelee tyytyväisenä mennessään sillan palamaan, että en varmasti pääse bunkkerin ovelle mussuttamaan. Rakentelee tosin uuden sillan sitten, kun ääneni on käheytynyt.

Esikoinen on samanlainen. Voin hyppiä tasajalkaa hänen edessään ja kirkua ja heittää noin niin kuin vertauskuvallisesti kaikki hänen vaatteensa vaatekaapista alas, jos oikein kiehahtaa joku vaate- tai siivouskriisi, mutta hän vain seisoo edessäni. Oikeasti hän on jo hyvän aikaa sitten lähtenyt bunkkeriinsa ja lukinnut oven perässään kolmella munalukolla. 

Näillä näkymin murrosikä kotiutetaan meille kaudella Autumn 2017, mutta olen saanut jo asiaankuuluvasti muutaman sneak peekin. (EDIT: Arvelin, että tilastollisesti kahdeksannen luokan syksy voisi olla otollinen ajankohta.)

Pienet maistiaiset ovat sellaisia vilahduksia tulevasta. Niin kuin esimerkiksi sukat. Vain nilkat paljaaksi jättävät sukat käyvät, muut ovat noloja ja huonoja ja kamalia. 

Onneksi kukaan ei kuvaa minun toimiani kasvattajana... Muu perhe pakkaa autoon pulkkia ja rattikelkkoja lähtiessämme kohti laskettelurinteen kokoista pulkkamäkeä auringon kimaltaessa pakkaspäivän hangilla. Toppahousuissani suhisen huoneesta toiseen ja väännän vallan henkistä kättä siitä, minkälaiset housut ja sukat laitetaan toppahousujen alle. Että millaiset vaatteet sopivat minnekin ja miten sillä ei ole herranjestas mitään väliä, miltä näyttää pulkkamäessä. Ja että pitää ottaa paksu toppatakki, ei sitä kauppareissuille tarkoitettua hienostelutakkia! Pulkkamäkeen, hyvänen aika!

Siinä pidän luentoja terveydestä ja vaatteiden säänsopivuudesta äänenvoimakkuudella, jolla voisi ihan hyvin huutaa Prisman hedelmäosastolta leipähyllyillä ruisleipää valitsevalle miehelle, että muista myös gluteenittomat sämpylät. Ja luennon jälkeen sanon, että no ihan sama, minä en ainakaan halua kastua, palella, sairastua ja jäädä paitsi siitä ja siitä sovitusta, ja sitten marssin kädet nyrkissä toppahanskoissani ja iglua muistuttavassa toppatakissani ja toppahousut ja, mikä pahinta, Kuomat jalassani ja ilman meikkiä autoon enkä tajua, miten nololta itse näytän. Pohjat!
  

Mitä isot edellä...


On muuten aika veikeä idea saada lapsia sellaisella ikäerolla, että kotona on yhtä aikaa murrosikäinen murkku ja uhmaikäinen uhmis. Miten meni noin niinku omasta mielestä, voi kysyä. 

Joskus murkku osoittaa perheelleen armeliaisuutta ja suostuu olemaan samassa tilassa muiden kanssa ja ehkä jopa katsomaan jonkun perheenjäsen kohdalle suunnilleen. Jos vanhempien tähdet ovat todella kohdallaan, saattaa murkku osoittaa, että tuon kasvun piikkilanka-aitaisen suojamuurin takana on yhä se sama huumorintajuinen tyyppi. Murkku saattaa heittää ilmoille hyvän leuan, heittää niin sanotusti läppändeerusta. Silloin ei kannata kenenkään yrittää edes hengittää, että tilanne ei rämähdä niin sanotusti perseelleen. 

Murkku saattaa vaikka ottaa uhmiksen hiuspannan, jonka päällä on suuri, vaaleanpunainen bling-bling-kruunu ja asetella sen ihan pokkana päähänsä lähtiessään kouluun muuten täysin mustaan pukeutuneena. Sitten murkku katsoo, miten perheenjäsenet reagoivat. Muut tietysti nauravat onnellisina ja helpottuneina sille, että muurin takana jurottava murkku on yhä ihminen, ja tuttu vielä, siis yhä tuo sama ihana tyyppi, joka esimerkiksi kolmevuotiaana hassutteli aamusta iltaan käyttäen höpsöjä sanoja, joita vanhemmat käyttävät itse yhä päivittäin. 

Tilannehan olisi muuten ihan mahtava, mutta uhmis ei tuollaista huumoria sulata vaan raivostuu silmittömästi. "Se on minun krrrrrrrruunu", hän kirkuu pienen naaman vaihtaessa nopeasti väriä vaaleasta pinkin kautta hehkuvan punaiseen. 

Uhmiksen kirkumista vihaava murkku raivostuu ja katuu koko älytöntä ideaansa lähestyä millään tavalla ja tasolla tuota uskomattoman typerää perhettään. Hän paiskaa kruunun päästään uhmiksen jalkoihin  ja lähtee ovet paukkuen kouluun sanomatta kenellekään mitään muuta kuin että muistuttaa jälleen, että vihaa sitä, että pikkusisko kirkuu joka asiasta. Uhmishan pelästyy ja syöksyy hysteerisesti itkien äidin syliin, ja vanhemmat katsovat toisiaan ilmeellä, että wtf täällä taas tapahtui tässä about kahden sekunnin sisällä. 

Tulevaisuuden timmi äiti? 


Aavistan, että pulkkamäkeen  sopimattomien sukkien ja prinsessakruunun rinnalle on tulossa jotain isompaa. Saan ehkä vielä muutaman sneak peekin ennen sitä. 

Olen kuitenkin löytänyt kaksi tietä hänen bunkkeriinsa: hetket kahdestaan saunan lauteilla sekä ystävän koiraa lenkittäessä. Tällä reseptillä luulen pysyväni timmissä kunnossa, varsinkin jos hikoilemme yhdessä suhteemme kuona-aineita pihalle mahdollisimman usein. 

Keskimmäisen kanssa meillä on jo vuosia ollut yhteinen sävel: tuijotamme toistemme väriseviä kitarisoja välillä hyvinkin usein, ja muu perhe pakenee huutomme alta. Olen miettinyt, että tulevaisuudessa saatan päästä hänen bunkkeriinsa sisään esimerkiksi jäähallissa. 

Eikö olisi aika hyvä huutaa pojan kanssa vierekkäin, että "Hyvä Tappara! Pois sieltä maalilta se kiekko! Nuijaaa! Hyvä, paina, paina! Siivoa huoneesi ja tule kotiin, kun on sovittu! Lopeta se vastaansanominen! Hoida sovitut asiat! Nuijaaa! Ja se on siellä, se on maali!".

Eikös se niin ole, että murrosikäiselle kelpaa vain pullana ja rahana osoitettu välittäminen? Saa nähdä, miten käy.




9 kommenttia :

  1. Ai etta miten osuva kirjoitus! Nauroin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Taidat olla samassa suossa ;)

      Poista
  2. Ihan kuin meillä.... osui ja upposi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, tiedät sitten hyvin :D Tervetuloa joukkoon. Perustetaanko Anonyymit Murrosikäisten Äidit?

      Poista
    2. Tai siis Anonyymit Murrosikäisten Aikuiset? Saatoithan olla myös iskä tai vaikka mummo tai vaikka naapurin Erkki, joka seuraa kärsivänä naapurin Pirjo-Liisan murrosikää. :)

      Poista
    3. Sopii hyvin, perustetaan vaan :D .. samassa suossa sitä välillä rämmitään... teinityttö-03:n, "tällä hetkellä melko seesteisen" -05 pojan ja uhmis -12 pojan äitinä.... Löysin vasta hiljattain blogisi ja Tykkään! Terkkuja Turun lähistöltä! -TaruS-

      Poista
    4. Loistavaa! Mistäs haluaisit, että kirjoittaisin meidän härdellissä? Mihin haluat samaistua? :D

      Poista
  3. Luojan lykky vanhempi poika asui jo omillaan ku nuoremmalla oli uhmis :P

    VastaaPoista