Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Äitiyden iso virhe

Facebookin Katso muistojasi -toiminto muistutti, miten tärkeän asian opin tasan vuosi sitten. Opin, että koskaan ei voi aavistaa, miten lapset reagoivat yllätyksiin.

Ostin nimittäin tuolloin ihan yllätyksenä lapsille todella ison säkkituolin. Olin katsellut Henrikin huoneen nurkkausta ja ajatellut, että siinä olisi kiva lasten lukea Aku Ankkaa oikein isossa säkkituolissa. Säkkituolin voisi myös kantaa olohuoneeseen ja siinä pötkötellen katsoa telkkaria jopa kolmekin sisarusta. Sen voisi myös kantaa alakerran työhuoneeseen ja mukavasti loikoillen pelata säkkituolissa Xboxia. Miten he ilahtuisivatkaan!

Toin säkkituolin kotiin intoa ja rakkautta puhkuen tyytyväisenä omaan äitiyteeni ja lasteni hemmottelemiseen. Onnentytöt ja -poika!

Sinä päivänä meillä itkettiin. Meillä huudettiin. Meillä tapeltiin. Jengiä istui enemmän jäähyllä kuin lätkänpelaajia jäähyaitiossa Suomi-Ruotsi -finaalissa. Peruimme luvattuja telkkarinkatseluita ja karkkipäiviä.

Tosi kiva ja mahtava säkkituoli aiheutti vain riitaa siitä, kuka siinä milloinkin istuu ja missä huoneessa. Siksi, että toin kotiin uuden säkkituolin, tuli lapsille itku. Kuulin, että sillä ja silläkin on oma säkkituoli omassa huoneessa, että on todella epäreilua, että säkkituoli on välillä muissakin huoneissa.


Olen jo kauan tiennyt, että jos lapset leikkivät tyytyväisinä huoneissaan ja joku menee tarjoamaan heille palan suklaata, on koko elämä pilalla koko lähisuvulta. Lapset eivät ilahdu suklaasta. He alkavat itkeä! He huutavat. He tappelevat. He suuttuvat. He eivät todellakaan enää leiki hetkeäkään, ainakaan yhdessä.

Tämä kaikki siksi, että joku oli niin ajattelematon, että meni ja tarjosi heille suklaapalan, mutta ei antanut enempää. Toisaalta niin kai reagoisin minäkin. Suklaa-addikti on aina addikti.

Paha virhe äitiydessä on myös lapsista ja yhteisestä ajasta huumaantuneena mennä lupaamaan asioita. Niin kuin vaikka luvata sunnuntaiaamuna, että tänään me leivomme, lakkaamme kynnet, luemme pitkään Risto Räppääjää tai pelaamme sitä puuduttavan pitkää lautapeliä. Lapset eivät ole kykeneväisiä ymmärtämään, että viisihenkisessä perheessä on joku hässäkkä koko ajan päällä, ja joskus ne kynnet vain jäävät lakkaamatta. Tai unohtuvat lakata! Asia tietysti muistuu mieleen joko kello 22, kun lapsi herää käymään pissalla tai juuri silloin, kun pitäisi jo olla töissä, mutta vasta pestään lapsen hampaita tuskan hiki valuen. Älä lupaa mitään, muistuttaa mies ainakin ennen lähtöään työmatkoille.

En ole silti oppinut mitään. Kesällä tein hirveän virheen! Koulun alun lähestyessä oli silmiini pompannut monta juttua siitä, miten koululaisen olisi hyvä tehdä läksyt jumppapallon päällä istuen. Niinpä kun ulkokirpparilla törmäsin yhden euron maksavaan jumppapalloon, lähti se heti mukaani.

Minun olisi pitänyt hinnasta ymmärtää, että joku halusi siitä pallosta todella kovasti eroon, että siinä pallossa on jotain vikaa. Se todella on kauhea pallo! Hirveä pallo!

Pienillä lapsilla kylään tulee pahoina hetkinä Känkkäränkkä, isoilla lapsilla jumppapallo. Ymmärrän, että vaikeissa tilanteissa pieni keinuminen rauhoittaa, mutta jumppapallo saa minut hulluksi! On ärsyttävää valittaa tekemättömistä kotitöistä tai läksyistä tai huonosta käytöksestä ja kuunnella koko ajan samalla jumppapallon nitkuttavaa ääntä.

Ehkä se jumppapallolla pyöriminen rauhoittaa vaikeissa tilanteissa. Olisiko aikuistenkin helpompi ottaa pomolta tai asiakkaalta haukut vastaan, jos samalla saisi kyhnyttää pyllyään jumppapalloon? Ehkä! Ehkä vienkin pallon huomenna töihin! Pitkien palaverien ajan pyörin mahallani pallon päällä kädet lattiassa ja jalat ilmassa.

Mutta jumppapallo on myös siitä ärsyttävä, että senkin vuoksi on itketty ja tapeltu.

Vuodessa on kuitenkin tapahtunut mahtava muutos, josta Facebookin Katso muistojasi -toiminto ei tiedäkään mitään! Koululaiset ovat itse keksineet huikean systeemin: sunnuntai-iltana pallo ja säkkituoli vaihtavat huonetta eikä viikon aikana toinen saa koskeakaan kuin omassa huoneessaan olevaan vaihtotavaraan.

No, siksipä mistään ei saa sen mehukkaampaa ärsytystä ja riitaa aikaan kuin siitä, että käy toisen huoneessa ihan nopeasti kitkuttamassa pyllyllään jumppapalloa. Ai että!


8 kommenttia :

  1. Jumppapallo-nimistä äitiysvirhettä minä en ole tehnyt :D Mutta monta muuta kyllä ja useat moneen kertaan.

    VastaaPoista
  2. Jumppapallot on just pahimpia! Sähän oot sit vetänyt hyvin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liity Campasimpukka tykkääjäksi Facebookissa, jos et jo liittynyt :)

      Poista
    2. Minä olen niitä Facebookittomia, en ole siellä ollenkaan, mutta Instassa olen :) Ja Twitterissä.

      Poista
  3. Täälläkin kovasti opetellaan (monien kolhujen kautta), että ikinä ei pidä luvata mitään tai kertoa liikoja etukäteen jos jotain kivaa on tapahtumassa. Ja nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että oppi on alkanut mennä perille itselle mutta ei tietenkään kaikille. Eli vaikka itse osaat jos olla lupaamatta/kertomatta mitään niin vähintään mummi kuitenkin muistaa lapsille mainostaa siitä mistä ei saanut vielä puhua. Ja sitten onkin piru irti... =D

    VastaaPoista
  4. Itsekö ne noin hienon vaihtosysteemin keksi? Etkö yhtään auttanut? On sulla kyllä fiksuja lapsia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä päätettiin syksyllä koulun alkaessa, kun meillä oli perhepalaveri sujuvasta syksystä ja koulunkäynnistä. Muistaakseni itse päättivät. Kellonaika vaihdolle on 20.30. Kiitos Minka, nää on huipputyyppejä!

      Poista